Citydancen lattia jymisee ja peilisali kajahtelee BTL:n nuorten heppujen viimeistellessä omintakeista numeroaan tanssikoulun juhlaesitystä varten. Modernin tanssi-ilmaisun koreografiassa näkyy viitteitä breakdancesta eikä ihme: Yhdeksän pojan ryhmästä jokaisella on breikkaustausta, osalla jo viiden vuoden mittainen.
13-17-vuotiaiden poikien ryhmän vanhempaa polvea edustava Aksu Lukkarila aloitti tanssiharrastuksen jo 5-vuotiaana, eikä kyllästymistä ole näköpiirissä.
"Aluksi tällä porukalla piti tehdä vaan abstraktimpaa breikkiä, tavalliseen verrattuna enemmän akrobaattisia temppuja ja muuta. Pikkuhiljaa kuitenkin siirryttiin ihan nykytanssiin, tosin me lainataan paljon liikkeitä breikkauksesta", Lukkarila kertoo.
Nykyään ei ole mikään uutisaihe, jos poika harrastaa tanssimista, mutta silti toiset tanssijat ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.
"Jos sanoo pelkästään tämän BTL-homman, että mää tanssin nykytanssia, niin kaikki on vähän silleen, että mitä hemmettiä? Mutta jos sanoo, että breikkaa, niin se on kaikkien mielestä tosi jees homma, tulee respektiä", Aleksi Kyllönen pohtii hieman huvittuneena.
Syy yleisiin asenteisiin lienee median kaikkivoivassa vaikutusvallassa: Yleisölle ovat tuttuja MTV:n toinen toisensa perään suoltamat breikkausta muodin vuoksi väläyttelevät RnB-pätkät, kun taas uusia tyylejä ennakkoluulottomasti yhdistelevät kokeilijat, kuten porukkaa inspiroiva Antopio D'Maestre, jäävät alakulttuurin valopilkuiksi.
Antti Karvonen heittää pöytään kuitenkin valttikortin, seikan, joka kannustaa jatkamaan harrastusta huolimatta kateellisten panettelusta... Tuon ikiaikaisen faktan, jonka moni kaksi vasempaan jalkaa omaava haluaisi unohtaa: Harrasti tanssia kuin tanssia, lopputulos on varma.
"Tytöt tykkäävät!"
Harrastuksesta elämäntyyliksi
Monet breakdancen suurista nimistä korostavat, että lajia ei tulisi ottaa vain harrastuksena, vaan aidon b-boyn tulisi omaksua koko hiphop-kulttuuri räppäystä, levynpyöritystä ja graffititaidetta myöten. BTL:n nuoremmat jäsenet ovat samaa mieltä, mutta Otto Haavisto ja Niko Haikala ottavat myös toisen näkökulman.
"Täällä reeneissä meillä on löysät kamppeet, mutta koulussa ja kadulla se on jäänyt pois. Nykyään on semmoinen perustyyli. Ei meitä oikein lökäpöksyiksi voi sanoa."
Lukkarila on sitä mieltä, että tyyliä ei tarvitse pakottaa.
"Kun harrastaa lajia pitempään, se tulee mukaan muuallekin: Sitä tiedostaa jossain vaiheessa, että tästä hommasta on tullut lifestyle."
Pojat kertovat myös, että lajista ja kisoista yleisesti vallitseva käsitys aggressiivisena kilpailuna ja jatkuvana taitojen näyttämisenä on pitkälti väärä. Suurissa tapahtumissa päärooli ei ole kaksinkamppailuilla, vaan jameilla: Jamitteluringissä ei ajatella, että pitää olla paremmin kuin toinen. Sinne mennään fiilistelemään.
"Tietenkin välillä voi ottaa battlea, jos haluaa: Siihen kuuluu se ylimielinen asenne ja tappomeininki, kun katsotaan kumpi on parempi. Mutta heti sen battlen jälkeen ollaan taas kavereita. Sitä ei kauempaa mietitä", Kyllönen kertoo.
Muutenkin breikkausta ei tarvitse, eikä ehkä saakaan ottaa liian vakavasti. Hauskuus ennen kaikkea.
"Meillä on ehkä vääränlainen treenauspolitiikka siinä mielessä, että me ei harjoitella mitään tiettyjä liikkeitä, vaan enemmän tanssitaan vaan musiikkiin. Se on hauskempaa, mutta sillä tavalla ei ehkä opi niin paljon."
Fiilistely ja tyyli on kuitenkin Suomen breikkausskenellä BTL:n poikien mukaan muodissa. Vaikeiden powermove -liikkeiden sijaan liikkeen sulavuus, sopivuus musiikkiin ja yleinen tyyli on tärkeämpää.
"Vaikka jossain Koreassa taas tyypit ei kuuntele musiikkia, treenaavat vaan voltteja, hyppii käsillä ja muuta. Ei täällä Suomessa silleen katsota, kuuluuko johonkin erilliseen koulukuntaan, vaan yleensä sitä onko sulla hyvää settiä ja annetaan propsia sen mukaan."
Pojat ovat yhtä mieltä siitä: Jos haluaa tulla parhaaksi breikkariksi, on hyvä osata monipuolisesti niin perusjutut kuin poweritkin. Se on taas eri asia, kuka haluaa tulla parhaaksi.
"Ei suurin osa b-boystä halua menestyä, vaan jamittaa."