Riisutaan roolit, annetaan mennä. Ollaan silti tarkkoja.
Voisi olla lauantai-gaalan resepti, joka vähän ennen puolta yötä pisti kenkää heilumaan heilläkin, joita ei portugalilaisen Ballet Gulbenkianin porukan hattupäisnä, tummapukuisna ollut mahdollista lavalle pyytää. Heitä oli täysi musiikkikeskuksellisen katsomo miinus tanssiin haetut.
Leikittiin Valkeisen yötä Jorma Uotisen ehdoilla.
Hyvin leikittiinkin; professionaalin annin ohessa tarjoiltiin hyvää mieltä. Gaalan nimi ei vaihtunut, vaikkei lammen rannalle ilmojen herrojen vuoksi päästy. Hattupäiset ja harmaapukuiset ovat seuranneet Uotista vuosikaudet, joten göteborgilaisten Ballet Pathetiquen lopun olisi hyvinkin voinut kuvitella rynnivän myös sekaan.
Loistavaa artimismia tarjoili vast'ikään New York City Balletin solistiksi kiinnitetty Sofiane Sylve. Ei partnerissa Hollannin kansallisbaletissa edelleen vaikuttavassa Tamàs Solymosissa mitään vikaa, mutta Sofiane Sylven kropallaan piirtämä arkkitehtooninen tila on niin vakuuttava ja käsinkosketeltava, että tanssinautintoon on helppo yhtyä.
Pateettisen puolelle pukkaa puolestaan Maurice Bejartin koreografia Runoilijan kuolemalle, mutta mariinskilainen FarukRuzimatov on vastaanpanematon tulisielu. Että jos Mariinskista tuli myös se kaksikko, joka tanssii ja soin avajaisiltana yritti vakuuttaa Schéhérazaden kiehtovalla lihallisuudella, niin Ruzimatov ja Julia Mahalina sen nyt teoiksi pukivat, mitä oikeasti on sähköisen tunteen välittäminen.
Hilpeimpiä eivät joukossa olleet ne kahdeksan minuuttia, jotka vietettiin Josef Sturdyn Harri Heikkiselle rakentaman Hamletin parissa. Tummanpuhuvaa kallonkiertoa, jonka myötä hän astui näyttämölle pitkästä aikaa. Pari vuotta balettimestarilla itsellään on mennyt kipuillen ja loukkaantumisin.
Ensiesityksen mukana mentiin myös silloin kun riikinkukko alkoi räkättää. Marianne Rouhiaisen Minna Tervamäelle (kansallisbaletti) rakentama Naked Mind -soolo leikkaa lopuksi tanssijan nauruun: kaikki on pelissä, ei mikään helppo juttu. Tervamäki vaihtoi näet suoraan lavalla gaalajuontajasta tanssijaksi, joka teoksen mukaan etsii paljasta minäänsä.
Flamencoa myös, hoppuisin ehtii vielä täksi illaksi tai huomiseksi Rafaella Carascon kokoaman ryhmän seuraan todentamaan, että tämän lajin rytmipuolelta otetaan vielä paljon uutta irti 2000-luvulla.
Pikku-gaala
Neljännesvuorokausi varttuneen väen enimmäkseen täyttämää iltagaalaa aiemmin musiikkikeskuksen lavaa käytti kaksi hollantilaista poikakoulutustahoa.
Kuvaan sopi oikein hyvin, että yksiköistä Rotterdamin tanssiakatemia esittäytyi jopa metodisin äänenpainoin; missä osuudessa korostetuksi tuli luottamus. Pienempääkään temppua ei ilman sitä synny. Huono heitellä kaveria joka ei usko itsensä saati sitten toiseen.
Jos rotterdamilaisten osuudessa korostui suoritteisiin taipuminen ja selkeä tähtäin pidempään tanssisitoutumiseen, niin säätiöpohjalla poikatanssityötä tekevän Boys Action -joukon jäseniä liikuteltiin enemmän elämän vieheillä katutanssi, lautailu, rap ja videonauha mukaan lukien. Eikä liene sattuma, että Wil Boomin toisessa koreografiassa Into These Arms vaatetuksen viitteet ovat enemmän kuin epäsuorat Hollannin entiseen alusmaahan Indonesiaan.