Kärkikoreografiemme konkareihin kuuluvaan Arja Raatikaiseen iski tanssin kipinä Varalan liikuntaopistossa vuonna 1978. Hän oli opistossa suorittamassa neljän kuukauden liikunnanohjauskurssia.
"Kurssilla sain ensimmäisen kosketuksen moderniin tanssiin. Se osui minuun, ja oli pakko alkaa selvittää, miksi niin tapahtui ja mitä se merkitsee", Raatikainen kuvailee 20-vuotistaiteilijajuhlansa alla.
Urheiluopistosta tie vei teatterikouluun ja tanssin ammattilaiseksi. Raatikainen oli tanssitaiteen laitoksen ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoita ja 24-vuotiaana kurssinsa vanhin. Samalla kurssilla puursivat muun muassa Ari Tenhula ja Katri Soini.
Työ kentällä alkoi 1987. Nopeasti pedagogiksi erikoistunut Raatikainen halusi kokeilla siipiään myös koreografina - veto omien töiden tekemiseen oli kova.
"Alussa teokseni lähtivät omasta kehostani ja liikkeestäni. Tanssijat joutuivat menemään minun nahkoihini tulkitessaan niitä", hän muistelee.
Nykyään Raatikainen sen sijaan harrastaa paljon improvisaatiota. Hänen töissään näkyy myös tanssijoiden oma eletty historia ja liikekieli.
"Ja tietysti kun ikää on tullut lisää, myöhemmissä töissäni on enemmän ulottuvuuksia, enemmän kerroksia päällekkäin ja enemmän avaruutta ja tilaa kuin aiemmin."
Suomalainen
tanssi kuplivaa
Arja Raatikaisen 20-vuotisen uran aikana tanssi on noussut merkittäväksi osaksi suomalaista taide-elämää. Mullistavin tekijä oli korkeakouluopintojen alkaminen 1983.
"Sen myötä ammattikoulutus on lisääntynyt huimasti muuallakin Suomessa. Kentän vireys on nyt ihan toinen kuin silloin kun aloitin. Sitä kautta tanssi on myös tullut ihmisiä lähemmäs, katsojamäärät ovat koko ajan nousseet. Nykytanssi ei enää ´pelota´ sillä tavalla kuin ennen."
Raatikainen kehuu suomalaisen tanssin tilaa tällä hetkellä kuplivaksi. Nuoria ja kiinnostavia koreografeja riittää.
"Erityisen hyvää on se, että nyt löytyy monenlaista tekemistä, koreografit ammentavat erilaisista lähtökohdista ja filosofioista."
Paljon hyvää on siis tapahtunut, mutta tanssin rahatilanne on edelleen surkea kun ajatellaan, miten paljon kenttä on kasvanut ja miten paljon näkyvyyttä suomalainen tanssi on saanut.
"Suomeen tarvittaisiin vihdoinkin se Tanssin talo ihan symbolisena eleenäkin", Raatikainen muistuttaa päättäjiä vuosia vireillä olleesta hankkeesta.
Kansainväliset
areenat eivät kiehdo
Raatikaisesta tuntuu, että Suomessa koreografia arvostetaan vasta kansainvälisen menestyksen myötä. Hänelle suitsutusta on riittänyt myös ulkomaisilta kriitikoilta, mutta matkalaukkuelämä ei taiteilijaa silti kiehdo.
"En hingu kansainvälisille areenoille. En tykkää matkustella, hotellit ovat inhottavia, menen kipsiin kun pitää poiketa rutiineista. Olen koti-ihminen", koreografi tunnustaa.
Kotimaassa hän kiertäisi mieluusti enemmän. Sitä varten pitäisikin luoda toimivat verkostot. On kurjaa, kun tekee paljon töitä teosta varten ja sitten se saa vain muutaman esityksen.
Arja Raatikaisen mukaan tanssitaiteilijalta vaaditaan himoa tehdä työtä, pitkäjänteisyyttä ja uskoa siihen että taiteella on merkitystä. Näillä eväin hän on jaksanut 20 vuotta.
"Tanssitaiteilija elää kituisasti ja maine on vähäistä. Helpommallakin voi leipänsä ansaita. Moni tanssija elättää itsensä opettamalla tanssin lisäksi pilatesta tai tarjoilemalla. Minulla on ollut onnea, kun olet saanut tukea", viisivuotista taiteilija-apurahaa nauttiva Raatikainen kiittelee.