Patrick Gallois on maailmanluokan tähtihuilisti, mutta kapellimestarina vähemmän ainutlaatuinen.
Kyse ei ole siitä, etteikö hän pyrkisi musikaalisesti ilmentämään itseään tanssimalla balettia orkesterin edessä. Gallois´n liikehtiminen vain lupaa enemmän kuin toimittaa. Lyöntitekniikassa olisi monenlaista järkeistämisen varaa.
Osaltaan lopputulokseen vaikutti nyt ohjelmiston laatu: Joseph Haydnin Sinfoniasta nro 3 ja Franz Schubertin Sinfoniasta nro 6 on yleensäkin helpompi ottaa esille vaivatonta perusvirtausta kuin yllättäviä, pysäyttäviä värityksiä, jotka mahdollisesti pakottaisivat kuulemaan asioita toisin.
Gallois´n otteissa korostui tekemisen henkevä hetkellisyys. Tulkinnoista välittyi kiitettävästi energisyyttä, sävyjä hän pyrki etsimään pianissimoista käsin, mutta syvälle pinnan alle ei lopulta sukellettu.
Soitto alkoi pitemmän päälle tuntua kelaukselta, johon orkesterilaisetkaan eivät enää jaksaneet paneutua samalla tarmolla kuin konsertin alussa.
Francis Poulencin Aubadessa etenkin orkesterin puhaltajat pääsivät esittelemään solistisia taitojaan lähes vastaavassa mitassa kuin ruotsalainen pianosolisti Anna Cecilia Gallois (o.s. Löfstrand).
Gallois ei soittanut mainittavan virtuoosisesti, vaan tunnollisesti ja rajallisella sävyasteikolla. Niinpä esityksessä painottui teokseen ladattu moni-ilmeinen kamarimusiikillisuus, vaikkakin vähän kulmikkaassa, lopullista uomaansa etsivässä muodossa.