Tanskan perunateollisuus ruiskuttaa vuosittain kasvua hidastavaa klorprofaamia 30 000 tonniin perunalastuja, ranskalaisia perunoita ja muita perunatuotteita, kertoi Tanskan radio, Radioavisen, maanantaina.
Aineen on Radioavisenin mukaan eläinkokeissa todettu aiheuttavan muun muassa maksa- ja munuaissyöpää. Rotta, joka saa elimistöönsä 1,5 kilossa perunalastuja olevan klorprofaamimäärän, kuolee viikon kuluessa.
Suuret perunalastuntuottajat KIM ja Estrella ovat Tanskan uutistoimiston RB:n mukaan kertoneet, että klorprofaami on täysin vaaratonta. Klorprofaamia käytetään, koska perunat kehittävät sokeria, jos ne pääsevät itämään. Silloin ne tummuvat eivätkä mene kaupaksi.
"Nykytilanteessa me emme tunne parempaa ja vähemmän haitallista vaihtoehtoa klorprofaamille", sanoo tanskalaisen Flensted A/S -yhtiön hallintojohtaja Johannes Nielsen uutistoimisto RB:lle. Flensted A/S toimittaa muun muassa pakastettuja ranskalaisia perunoita myymäläketjuille.
Luomuperunalastujen tuottajat torjuvat kuitenkin perustelun. "Klorprofaami on täysin tarpeetonta. Ei pidä paikkansa, että väri olisi ongelma. Hiukan tummuneiden chipsien myyminen ei tuota meille mitään ongelmaa", sanoo Klaus Hyttel Thomsen luomuperunalastuja valmistavasta Pure Chips -yhtiöstä.