Keskustan kansanedustaja, entinen kulttuuriministeri Tanja Karpela jättää eduskunnan. Karpela kertoi tiistaina päätyneensä pitkän harkinnan jälkeen siihen, että hän ei asetu ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa.
– Positiivisin mielin lähden kohti uusia haasteita ja pyrin jatkossakin vaikuttamaan parhaani mukaan erityisesti lastensuojelu- sekä luonnon- ja eläinsuojeluasioissa, Karpela sanoi tiedotteessaan.
Hän toimi kulttuuriministerinä vuosina 2003–2007. Eduskunnassa Karpela on tällä vaalikaudella istunut muun muassa ympäristövaliokunnassa. Parhaillaan hän on kolmannen lapsensa kanssa äitiyslomalla.
Karpela sai viime vaaleissa runsaat 5 700 ääntä Uudenmaan vaalipiiristä, ja vuoden 2003 vaaleissa hänen äänisaaliinsa oli yli 19 000. Hän on kolmannen kauden kansanedustaja.
Puolueessaan ja eduskuntaryhmässään Karpela on herättänyt kovaa arvostelua puolustaessaan susia ja vastustaessaan niiden metsästystä. Karpela on myös vaatinut keskustan uuden puheenjohtajan sitoutuvan siihen, että turkistarhauksen lopettaminen kirjattaisiin seuraavaan hallitusohjelmaan.