Poliisi syöksyy talosta ulos ja ärjyy vihaisena jotain espanjaksi ja osoittaa pampullaan minua. Näinkö tässä kävi, että nyt pitää tyhjentää kameran muistikortti?
Ehdin juuri ja juuri kelata edellisen kaupunkikuvan Montevideosta kameran näyttöön. Selitän englanniksi, että kuvailen vain vanhoja taloja ja autoja; en tietenkään kuvaa poliisiasemaa, vaikka sekin on vanhassa talossa.
Mies tyytyy selitykseeni ja kääntyy mutisten pois. Yhtään ruutua ei tarvitse tuhota. Hikipisarat valuvat selkäpiitä pitkin: olinpa tyhmä, sillä eihän poliisiasemaa saa etelän maissa kuvata, ei ainakaan Montevideossa, Uruguayn pääkaupungissa.
Uruguay on monelle suomalaiselle tuttu vain maan nimenä - maa jossain Etelä-Amerikassa. Viime aikojen uutisissa Uruguay on vilahdellut varsin tiheästi, koska suomalainen Metsä-Botnia on rakentanut Uruguayhin maailman suurimpiin kuuluvan sellutehtaan.
Suomalainen tehdasinvestointi oli samalla lähtölaukaus Etelä-Amerikan toiseksi pienimmän maan teollistumiselle. Pienin on Surinam. Tähän asti Uruguaysta Suomeen on laivattu lihaa, nahkatuotteita ja kuuluisia Tannat-viinejä, joita saa paria laatua Alkostakin. Nyt sieltä tulee Eurooppaan eukalyptuksesta keitettyä selluloosaa perinteisten vientituotteiden lisäksi.
Latinalaisen-Amerikan pikku-Sveitsi
Uruguayta kutsutaan Latinalaisen Amerikan Sveitsiksi, sillä maan pankkisalaisuus on tiukka, talous vakaa ja korruptio on toiseksi vähäisintä Chilen jälkeen. Lähes kaikki osaavat myös lukea ja kirjoittaa. YK:n tilastojen mukaan maan lukutaitoprosentti on 98 eli Etelä-Amerikan korkein.
Montevideo on Uruguayn ainoa miljoonakaupunki, jossa asuu noin 1,4 miljoonaa asukasta eli runsas kolmasosa koko maa väestä.
Nyt Montevideossa on kevät, sillä eteläisellä pallonpuoliskolla eletään meille käänteistä vuodenaikaa. Plataanit ja vaahterat kasvattavat lehtensä toukokuussa pudonneiden tilalle. Sen sijaan kukkaloistoa riittää ympäri vuoden.
Lauantaina aamupäivällä montevideolaiset tungeksivat ruokakaupoissa kuten ihmiset kaikkialla maailmassa. Lihatiskit pullottavat valmiita pihvejä. Kaupan toisessa päässä viinihyllyt notkuvat Tannat-viinejä. Sitä tilataan pihvin kanssa kaikkialla Montevideossa. Yleisin ruokalaji: reilunkokoinen pihvi ja pari lasillista viiniä.
Las Violetasin alueelta, Montevideon lounaispuolelta tuleva Tannat on liki kansallisrypäleen asemassa Uruguayssa, vaikka rypäle onkin tuontitavaraa Lounais-Ranskasta.
Maailman leveimmän joen rannalla
Montevideo avautuu etelää maailman leveimmän joen Rio de la Platan pohjoisrannalla. Joki on peräti 144 kilometriä leveä; etelärajalla sijaitsee toisen naapurimaan Argentiinan pääkaupunki Buenos Aires, jonne matka kantosiipialuksella kestää 2,5 tuntia. Lentokoneella aikaa kuluu puoli tuntia.
Montevideota reunustavat kilometrien mittaiset hiekkarannat. Rantoja puolestaan myötäilevät leveät valtakadut, ramblat, on nimetty naapurimaiden ja valtionpäämiesten mukaan. Oma hotelli sijaitsee Mahatma Gandhin ramblalla. Kaupungin upein uimaranta alkaa presidentti Wilsonin ramblan juurelta.
Palermon kaupunginosassa - ollaan edelleenkin Montevideossa eikä Sisiliassa - miehet sytyttelevät ulkogrillejään kadunvarsille. Grillinä toimii tynnyrin puolikas, johon on hitsattu huterat rautajalat.
Uruguayn asukkaista lähes 90 prosenttia on siirtolaisia ja eurooppalaisperäisiä. Suurimmat siirtolaisjoukot ovat tulleet Italiasta ja Espanjasta, siksi on luonnollista, että yhden kaupunginosan nimi on Palermo, pikku-Sisilia.
Sininen savu leijuu ja täyttää koko jalkakäytävän, kypsyvän lihan aromi saa veden kielelle. Paistimestari selittää kovasti ja ymmärrän, että hän pyytää jäämään.
Pihvinmaistelu on pakko on jättää väliin, sillä keskusaukio Plaza Independencia täytyy nähdä, ennen kuin aurinko laskee.
Yläkerroksissa pyykkipäivä
Plaza Independencia on tyhjentymässä kulkijoista. Satunnainen matkailija saa kulkea aivan rauhassa sekä kuvata vanhoja taloja ja autoja. Puistossa kuhertelee muutama nuoripari. Aukion laidalla kohoaa 30-kerroksinen Palacio Salvo, joka on ollut aikoinaan Etelä-Amerikan korkein rakennus. Yläkerroksissa näkyy olleen pyykkipäivä, paidat ja pyyhkeet kuivuvat ilta-auringossa.
Aukion keskellä, kymmenen metrin korkeudessa ratsastaa Uruguayn kansallissankari, kenraali José Artigas, joka taisteli maalleen itsenäisyyden 1828 Argentiinan alaisuudesta.
Pääkaupungin katedraalin edessä vanha mummo kauppaa paperisia madonnankuvia. Kirkko on tyypillinen roomalaiskatolinen pyhättö, jossa kultaa ja koristeita ei ole säästetty. Etuoven vieressä on laatta, että paavi Johannes Paavali II on käynyt täälläkin.
Cordon kaupunginosassa talojen seiniin on maalattu poliittisia iskulauseita. Sirppi ja vasara -kuvio vihjaa siihen, että maassa käyttää valtaa poliittinen vasemmisto presidentti Tabaré Vázquezin johdolla.
Autokanta on enimmäkseen vanhaa. Kuplavolkkari on hyvin yleinen kulkuneuvo ja jopa vanhoja Kleinbusseja löytyy yllättävän paljon.
Jalkapallostadion Estadio Centenario jää tällä kertaa kokematta, vaikka pieni Uruguay on voittanut jalkapallon maailmanmestaruuden peräti kaksi kertaa. Hämärä alkaa laskeutua Montevideon ylle ja askelta pitää pidentää, jotta ehtisin ennen pimeyttä takaisin hotelliin ja valmistautumaan tangoiltaan.
Mercado de los Artesanosin ravintolakeskuksesta on varattuna pöytä pienelle suomalais-uruguaylaiselle porukalle. Paikalla pitää olla ennen iltakymmentä. Siellä esiintyy maan kuuluisimpiin tangolaulajiin kuuluva Hugo César Paz. Hugo, jonka ikä lähentelee 70 vuotta, kuulee, että paikalla on myös pari suomalaista. Hän tietenkin kertoo sen satapäiselle yleisölle ja aloittaa saman tien teräväiskuisen La Cumparsitan. Nyt on päästävä lattialle. Sääli, että nahkapohjakengät jäivät kotiin. Hugon nyökkäilystä näemme, että suomalainenkin taitaa tangoa sen kotimaassa. Argentiinalaiset ovat toista mieltä tangon syntymämaasta, mutta se on varmaa, että La Cumparsita esitettiin ensimmäisen kerran Montevideossa.