Puutarhoilla suhtaudutaan kevääseen valoisin mielin. Isoja juhlia ei nyt järjestetä, mutta iloa alalla tuo ihmisten kiinnostus hankkia kukkia kotiin, pihoille ja parvekkeille. Myös Oulun kaupunki kukkii punaisena, valkoisena ja oranssina.
Vuokon Kukan Puutarhan yrittäjä Tiina Laaninen odottaa alkavaa kautta positiivisin ajatuksin. Istutukset on tehty syksyllä tehtyjen viljelysuunnitelmien mukaan ja kasvihuoneet ovat täynnä.
– Luotamme, että ihmiset laittavat kesäkukkia pihoille ja parvekkeille, kun nyt viihdytään kotona.
Vuokon Kukassa aukioloajan ensimmäinen tunti varataan riskiryhmille ja nyt tarjotaan myös kuljetuspalvelua Oulun alueelle. Verkkokauppaakin on suunniteltu.
– Toivon mukaan se ehtii tälle kaudelle. Verkkokaupasta voi ostaa tuotteet ja käydä noutamassa ne paikan päältä, Laaninen vertaa ruokakauppojen vastaavaan palveluun.
Jos kasvihuoneissa haluaa edelleen kulkea, aistia ja fiilistellä, sekin onnistuu, kunhan muistaa huolehtia turvaväleistä ja hygieniasta.
Myös Säynäjäahon puutarhalla Herukassa on viljelty kaikkea normaalisti, sillä taimet on tilattu jo syksyllä ja viljely aloitettu helmikuussa.
Korona aiheuttaa muutoksia lähinnä myyntijärjestelyissä.
– Kassalle ja ulkomyymälään tulee muutoksia. Riskiryhmiin kuuluvat voivat tilata kasvit ennakkoon tai käydä heti aamulla. Työntekijämme voivat kerätä ostokset valmiiksi ja maksu onnistuu ulkona, yrittäjä Jaana Säynäjäaho luettelee.
Pihojen juhlakoristelut jäävät tänä vuonna vähiin, mikä tarkoittaa sitä, että istutuksia ei tilata juuri yhdelle viikonlopulle. Toisaalta yrittäjä uskoo, että istutuksia kyllä tehdään, mutta enemmän mennään säiden kuin kalenterin mukaan.

– Mitä Etelä-Suomesta olen kuullut, niin kotiin haetaan nyt piristyskukkia ja panostetaan omaan pihaan. Kukat tuovat iloa ja merkityksellistä tekemistä. Koska kesällä ei lähdetä matkoille, ei kukille tarvitse sopia kastelijaakaan.
Lakkiaisruusumyynti jäi tältä keväältä pois. Puutarhalla lähes kaikki on omaa tuotantoa ja äitienpäiväksi asetelmia tehdään esimerkiksi jaloruusuista, orvokeista, ruusubegonioista, miniruusuista ja pelargonioista.
Taivaanrannan puutarhalla Kempeleessä tarjotaan asiakkaille hengityssuojaimia, käsidesiä sekä käsienpesupaikka. Ulos järjestellään istumapaikkoja odottelua varten, joten sisälle ei pääse tulemaan ruuhkaa.

– Olen miettinyt, että ihmiset mielellään tulevat nyt pienelle puutarhalle, jossa ei ole ryysistä, yrittäjä Johanna Siermala arvelee.
Verkkokauppaakin hän on pohtinut, mutta tullut siihen tulokseen, että asiakkaat tykkäävät kiertää ja katsella.
Siermala luottaa siihen, että puutarhan normaalit aukioloajat ohjaavat ihmisiä käymään eri aikoihin: päivällä käy yleensä vanhempia ihmisiä, illalla nuorempia.
Juhlien väheneminen tullee näkymään jonkin verran, mutta toisaalta Siermalakin uskoo, että kun kotona vietetään paljon aikaa, tykätään laittaa kotia ja pihaa.
Haastateltujen puutarhojen kausityöntekijöihin korona ei juuri vaikuta. Palkattuja työntekijöitä, kesätyösetelinuoria ja harjoittelijoita on aloittanut tai tulossa entiseen tapaan.
Taivaanrannan puutarhalla viljellään kesäkukkien lisäksi mansikkaa. Työvoimapula ei pienen tilan mansikankeruuseen kuitenkaan vaikuta.
– Mansikan itsepoimintakonseptia kokeilimme viime kesänä ja siihen panostetaan nyt enemmän, Siermala kertoo.
Oulun kaupunki kukkii tänäkin kesänä
Oulun kaupungin kevättyöt ovat etenemässä normaalisti. Talven jäljiltä alueita siivotaan sitä mukaa, kun ne paljastuvat lumesta.
Hiekoitushiekan poisto kovilta pinnoilta, kuten kaduilta, kevyenliikenteenväyliltä ja aukioilta on käynnissä ja nurmipintojen harjaukset alkavat, kunhan nurmet kuivuvat niin, että ne kantavat konekaluston.
Katupuiden leikkaukset käynnistyvät keskustan alueella lähiviikkoina.
– Tänä vuonna olemme hiukan etuajassa. Lunta oli talvella suhteellisen vähän ja se on sulamassa nopeasti. Hiekoitushiekkaa on väylillä ja viheralueilla poikkeuksellisen paljon ja hiekanpoisto työllistää, kaupunginpuutarhuri Heikki Pulkkinen arvioi.
Kesäkukkien väriloistoa on luvassa, sillä yhteensä kukkia on noin 15 000, eri lajeja ja lajikkeita. Väreissä korostuvat punaisen, valkoisen ja oranssin sävyt.
Rotuaarin laatikot kukitetaan jo äitienpäiväksi orvokeilla ja pääosa kesäkukista istutetaan kesäkuussa, kun ei ole enää vaaraa hallaöistä. Kesäkukkaistutuksia on lähinnä keskustassa ja joitakin kukkalaatikoita myös entisissä kuntakeskuksissa.
– Kukkapylväät, -astiat ja maaryhmät tuovat väriä kaupunkikuvaan entisillä tutuilla paikoillaan.
Kesäkukkaistutukset suunnitellaan edellisenä syksynä ja taimet kilpailutetaan ja tilataan jo ennen vuoden vaihdetta. Tänä vuonna kesäkukat tulevat Reetantarhalta Pertunmaalta Etelä-Savosta.
Koronatilanteen vuoksi kesätyöharjoittelijoita ei palkata tänä vuonna ollenkaan. Tämä tulee Pulkkisen arvion mukaan näkymään puhtaana- ja kunnossapidon tasossa jonkin verran.