Heinäkuussa järjestettävä tamperelainen kaupunkifestivaali Tammerfest luottaa esiintyjäkaartissaan edelleen kotimaisiin voimiin, mutta yleisön joukkoon odotetaan selvästi entistä enemmän katsojia ulkomailta. Etenkin Ratinan puiston konsertin perjantaina 19. 7. uskotaan kiinnostavan myös Keski-Euroopassa ja Venäjällä.
Konsertissa esiintyvä HIM tekee kesällä Suomessa vain kaksi keikkaa, joista toisen Tammerfestissä. Myös lauantain puistokonsertin nimet vetänevät Tampereelle uutta yleisöä. Lauantaina Ratinan lavalla esiintyvät muun muassa Kemopetrol, Neljä Ruusua ja Yö.
Kahdeksatta kertaa järjestettävään tapahtumaan odotetaan kävijöitä entiseen malliin yli 70 000, lippuja uskotaan myytävän noin 30 000. Täksi kesäksi valmistuneita Suomen Rockfestivaalien Liiton Surf ry:n uusia turvallisuusohjeita noudatetaan myös Tammerfestissä.