Sieppaus lunnasvaatimuksi-neen tuntui sopivan rikos-kirjallisuuteen tai muualle maailmaan mutta ei Suomeen. Nyt meille tunkeutui taas uusi vakava rikostyyppi. Taustalla olevat syyt on tärkeä saada esiin.
Poliittisiin taisteluihin liittyvät tai puhtaasti rikastumistarkoituksessa toimeenpannut sieppaukset eivät ole maailmalla järin harvinaisia. Rikoslaji tuli meilläkin tutuksi yhdeksän vuotta sitten. Tuolloin kaksi suomalaismatkailijaa kaapattiin Malesiasta Filippiineille, jonka viidakossa he joutuivat olemaan yli neljä kuukautta. Viime viikonlopun uutisia puolestaan oli yhdeksän ulkomaalaisen kaappaus Jemenissä.
Paljon lähempänäkin tapauksia on kuitenkin ollut. Kansankoti Ruotsissa on viime ja tällä vuosikymmenellä tapahtunut yhteensä kolme ihmiskaappausta, joissa kidnapattujen vapauttamisesta on vaadittu rahaa. Viimeisin on vuodelta 2005. Kaikissa näissä oli kysymys rikkaan henkilön tai varakkaan suvun jäsenen sieppauksesta.
Rikollisuuden maailmassakin opitaan mallien mukaan, ja mallit liikkuvat rajojen yli. Silti viikonloppuna julki tullut uutinen Helsingissä tapahtuneesta naisen sieppauksesta säpsäytti suomalaisia. Ihmiskaappaus on kuulunut monen mielessä niihin rikoksiin, joita ei meillä tapahdu.
Tosin tätä ajatusta erityislaatuisesta lintukodosta on parin viime vuoden aikana jo traagisesti ravisteltu. Koulusurmatkin olivat toissa vuoden syksyyn asti asioita, joista kertoivat vain lehtien ulkomaansivut parin palstan uutisin. Sitten tulivat Jokela ja Kauhajoki.
Noista tapauksista rikkaan suomalaisnaisen sieppaus poikkeaa siinä, että tapahtumasarja päättyi onnellisesti. Silti tapaus iski uuden särön kuvaan suomalaisesta turvayhteiskunnasta.
Peruspilarit ovat kyllä yhä pystyssä, ja suomalaisen elämä on turvatumpaa kuin useimmissa muissa maailman maissa. Tapahtunut kuitenkin vahvistaa sitä epämiellyttävää tunnetta, jonka mukaan kaikki muutkin meillä mahdottomina pidetyt rikokset, vaikkapa terrori-iskut, eivät enää ehkä niin mahdottomia olekaan.
Tavallisen suomalaisen arkea tämän ei tarvitse häiritä, mutta viranomaisten pitää varautua uusiin uhkiin, samoin vallanpitäjien ja yhteiskunnan taloudellisen kerman. Tämä varautuminen alkoi jo ennen nyt koettua tapausta.
Nyt kansakuntaa kuohuttava kaappaus jää parhaassa tapauksessa suomalaisen rikoshistorian oikuksi. Tapaushan on monessakin mielessä hyvin erikoinen. Ainakaan nyt tiedossa ei ole, että epäilty kaappaaja olisi elämässään ollut epätoivoisessa tilanteessa. Poliittiset tarkoitusperätkään eivät vaikuta todennäköisiltä.
Toisin kuin Kauhajoen tai Jokelan tapauksissa nyt epäillyn turkulaisjuristin ei ole kerrottu antaneen viitteitä pimeistä aikeistaan. Päinvastoin miestä on luonnehdittu miellyttäväksi ja rehdiksi ihmiseksi. Ei tällainen ristiriita tosin ole ainutkertaista. Moni vakavan väkivaltarikoksen tehnyt henkilö on pystynyt salaamaan pimeän puolensa ja elämään tekoonsa asti lainkuuliaisena kansalaisena. Joitakin vakavia rikoksia ovat vauhdittaneet mielenterveyden tai persoonallisuuden häiriöt kuten voimakas narsismi.
Tuoreen tapauksen oikeuskäsittely toivottavasti tuo rikoksen motiiveista olennaista lisätietoa. Silloin voidaan päätellä, onko yhteiskunnassa ilmassa jotain sellaista, joka ajaa ihmisiä mielettömyyksiin. Jos sellaisia piirteitä on, niihin pitää etsiä korjauskeinoja. Viattomuuden aika taitaa kuitenkin olla lopullisesti ohi.