Sairaanhoitajien työtaistelua ei tullut, mutta eräs yksittäinen sairaanhoitaja nousi jälleen otsikoihin. Nokian hautausmaalla tehdyt kaivaukset alkavat pahasti muistuttaa sarjamurhaajan jälkiä. Jokelan kouluampumisten jälkeen on käytetty paljon palstatilaa sen pohtimiseen, mikä saa nuoren miehen tekemään jotain aivan käsittämätöntä.
Entäs nuori nainen sitten, jos Nokian epäilyt todistetaan oikeiksi?
Ei taida sukupuolesta löytyä selittäjää. Ellei sitten sille, että toinen tekee kaiken mahdollisimman julkisesti ja toinen mahdollisimman salaa.
Liikutaan aika hyllyvillä vesillä, jos yhden tai kahden ihmisen tekemisiä aletaan kovasti selittää yhteiskunnallisilla syillä. Mutta selvää on, että nämäkin teot ovat yhteiskunnan suuntaan vaikuttaneet.
Ei tarvitse paljon ihmisten keskustelua kuunnella, kun huomaa, että tämä syksy on ollut monelle aika kova pala. Tapahtuu asioita, joita ei pitäisi tapahtua, eikä niille tunnuta voitavan mitään.
Ensin päätettiin lopettaa Kemijärven sellutehdas - kannattava yksikkö kaupungissa, jossa tehdas on koko yhteisön elämän elinehto. Kaikille Suomesta jotain tietäville oli heti selvää, että Stora Enson päätös oli todelliselta ja symboliselta merkitykseltään jotain ihan muuta kuin "tavallinen" tehtaan lakkautus. Vielä pahemmalta näyttää, kunhan aletaan purkaa tehdasta, jolle vallitsevan käsityksen mukaan olisi ostaja löytynyt.
Moni pani merkille, ettei sellaisilla käsitteillä kuten inhimillisyys tai yhteiskunnan kokonaisetu näytä yhtiön toiminnassa olevan merkitystä. Stora Ensolla on toiminnalleen omat perustelunsa, mutta yhtiö on jo asiassa hävinnyt mielikuvakamppailun tavalla, joka vaikuttaa uskoon koko suomalaista elinkeinoelämää ja valtiota kohtaan.
Kukahan senkin hinnan maksaa, ja kuinka?
Sitten tulivat peräkkäin Jokelan koulusurmat ja Tehyn työtaistelun uhka. Jos johonkin suomalaiset ovat tottuneet luottamaan, niin kouluihin ja sairaaloihin. Nyt tavalliseen kouluun keskellä tavallista päivää asteli abiturientti murhaamaan opettajiaan ja koulukavereitaan. Samaan aikaan näytti vahvasti siltä, että sairaalat lakkaavat pian toimimasta ja edessä on katastrofi.
Jälkiviisaana voi sanoa, että työsopimusneuvottelut menevät aina viime metreille. Mutta ei viime viikolla tilanne näyttänyt miltään teatterilta, vaan täydeltä todelta. Oli täyttä vauhtia tapahtumassa jotain, minkä ei pitänyt voida tapahtua.
Ratkaisu tuli, mutta koettu epävarmuuden aika oli jotain aivan poikkeuksellista. Niitä tunnelmia aisti eduskunnan pakkolakikeskustelussa, jonka tapaista katkeraa ilmapiiriä Suomen politiikassa harvoin kokee. Se heijasti poliitikkojen tunnetta siitä, että tämä asia ei ole hallinnassa. Paljon suuremmalla syyllä kansalaiset sanoivat samaa politiikasta.
Ehkä hankalinta kuluvan syksyn tapahtumien käsittelyssä on, että niissä on puuttunut selvä vastapuoli, syntipukki. Stora Enson takana seisovat globaalit markkinavoimat, joita kukaan ei voi hahmottaa. Ja kuka sanoo, pitääkö Jokelaan etsiä syytä yksilön sekoamisesta, kouluterveydenhuollosta, luokattomasta lukiosta, internetistä vai mistä? Entä sitten sairaaloiden irtisanoutumisuhka: Tehy oli toinen osapuoli, mutta oliko toinen kuntatyönantaja, valtiovarainministeriö, yleinen taloudellinen tilanne vai naisten asema?
Monen kokema epämääräisen voimattomuuden tunne yhdistyy usein siihen, kuinka ihmiset yksilötasolla kokevat oman arkensa muuttuneen. On vaikea pitää asioita hallinnassa, kun koko elämä tuntuu muuttuneen loputtomasti päälle kaatuviksi projekteiksi, joista ei koskaan tule kunnolla valmista ja joiden jäljessä seuraa vain epävarmuus tulevasta. Mitä enemmän korostetaan tuottavuutta ja tehokkuutta, sitä suurempi sählääminen ja riittämättömyys tuntuu olevan tuloksena. Ei yliopistoissakaan enää tutkita, vaan etsitään rahoitusta.
Toivottavasti joku pystyy esimerkiksi laskemaan, miten paljon valtionhallinnon tuottavuusohjelma on vähentänyt valtionhallinnon tuottavuutta synnyttämiensä paineiden myötä. Virkamies toisensa jälkeen sanoo, ettei saa enää tehdyksi töitään, koska tuottavuusvaatimusten vuoksi aika menee nyt kaikkeen epäoleelliseen räpellykseen.
Tällaisilla asioilla on merkitystä, sillä ne johtavat yhteiskuntaan, jota on vaikea hahmottaa ja tuntea omakseen. Pohjoismaisen yhteiskuntamallin toimimisen edellytys on jonkinlainen yhteisvastuu, yhteisöllisyys ja solidaarisuus. Pelkkiin "talouden tosiasioihin" tuijottaminen ja jatkuvan aina tehokkaamman suorittamisen vaatiminen ei tee sille mallille hyvää.
Niin - vaikka Jokelan ja Nokian tapauksia ei tässä ollut tarkoitus yhteiskunnallisesti selittää, eivät nämä tekojen tekijät yhteiskunnasta olleet pudonneet. He olivat suorittaneet kaiken mitä heiltä oli vaadittu, ja tekivät sitten vähän muutakin.