Ajatuskoe. Jos sulkisi unionin etelälaidalta pohjoiseen puskevan eurokriisiin pois mielestään, helpottaisiko.
Tuskin, sillä ongelmat siirtyvät vain uudelle tasolle, lähemmäksi omaa elämää, seuraavaa palkkaa, laskupinoa ja siitä selviytymistä. Talousvaikeuksia siis joka tapauksessa. Helpompaa on palata takaisin isoon kuvioon.
Eurooppalainen rauhanprojekti on vaikeuksissa, sillä euromaiden velkakriisi on ajanut Euroopan kulmakunnat tukkanuottasille ja nostanut pintaan kansalliset ennakkoluulot. Kulttuurit eivät ole juuri lähentyneet, vaikka taloudet ovat.
Urheasti taistelevaa pientä Suomea murjotaan sieltä täältä. Talouskuri-Suomen lausuntoja ei ymmärretä, vaan Suomi saa syytteet laivan keikuttamisesta. Kaiken järjen mukaan ne, jotka ovat möhlineet taloutensa, keikuttavat venettä eniten. Suurille on kuitenkin eri säännöt.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) on naisemme puolustamassa Suomen etua. Etelässä hänestä ei ole tykätty.
Suomi käyttää talousasioissa vaikutusvaltaa, joka sillä on yhtenä euromaana. Niin sitä ovat käyttäneet Espanja, Italia ja Kreikkakin.
Tekeillä on uusi talousarkkitehtuuri, josta saa ja pitää sanoa näkemyksensä nyt. Suomi on siinä pöydässä, jossa asiasta päätetään.
Kun Suomi liittyi unioniin, niin meille hoettiin ”if you want to join the club, you have to accept the rules.” (Jos haluat klubiin, on noudatettava sääntöjä.)
Suuret maat muokkaavat sääntöjä joustavasti, kuten niille parhaiten sopii. Kun tulee ongelmia, voi asetella ehdot, joilla apua otetaan vastaan. Pieni kohtaa suuren. Espanjan ja Italian kohdalla ei enää ole puhuttu troikan valvonnasta. Jos vaikeuksiin ajautuneet euromaat olisivat keränneet edes veronsa, niin niiden tilanne olisi toinen.
Täytyyhän sen olla nöyryyttävää testosteronia uhkuvalle Italian kaltaiselle maalle, kun joutuu oikeasti kuuntelemaan, mitä joku femiini kalpeanaama pohjoisesta piipittää.
Epäluottamus jäytää jäsenkumppaneita. Harvoin on Suomen pääministerin suusta kuultu, että ”kaveriin ei voi luottaa”.
Kun Suomi neuvotteli EU:n jäsenyydestä, oli kyse turvallisuuspolitiikasta ja siirtymisestä kädenmitan päähän itänaapurin vaikutusvallasta.
Turvallisuuden ja sisämarkkinoiden hintana oli yhteinen maatalouspolitiikka, jonka tiedettiin tuovan viljelijöille vaikeuksia. Niin on myös käynyt, tulotaso on tippunut, tiloja lopetettu ja menossa on murros suurtiloihin. Maatalouspolitiikassa on sopeuduttu ja enää yritetään heikentää heikennyksiä. Maatalousstruktuuri on tehty suuria ja etelän maita varten.
Maatalous on malliesimerkki siitä, mihin jäsenmaat eivät juuri voi enää vaikuttaa itse, vaan sektori on komission ohjauksessa. Talousstruktuuriin Suomi voi vielä vaikuttaa.
Komissio tavoittelee talousunionilla samanlaista vahvaa otetta, jotta budjetit, velat, alijäämät ja rakenteelliset tekijät saadaan ojennukseen ja yhtenäiseksi.
Euron talouskriisi onkin pannut moneen yhtenäistävään tekijään vauhtia. Kriisin yhteydessä on tuotettu lyhennekummajaisia, joiden sisällön avaamiseen menee aikaa ja tupakkaa.
Vuonna 2008 alkaneen kriisin jälkeen vaikeuksiin joutuneille Irlannille, Kreikalle ja Portugalille on kasattu apupaketit. Sen rinnalla on luotu kriisimekanismit, joilla vaikeuksiin ajautuvia maita on tarkoitus auttaa vastaisuudessa.
Espanjan kriisipaketin yhteydessä kylkiäisenä sovittiin pankkiunionista, jonka jälkeen kriisipankit voivat saada pääomitusta EVM:stä. Onko pankkiunioni lukko, jolla ongelmat saadaan haltuun?
EU:n muutosvauhti on joka tapauksessa kova. Kansalaisilla on vaikeuksia pysyä mukana uudistuksissa, sillä sulateltavaa on paljon.
Talouskriisi on tiivistänyt EU:ta ja erityisesti euroaluetta. Euromaiden velkakriisi uhkaa muuttua jokaisen suomalaisen talouskriisiksi.
Uusi pakkoliitto on aivan muuta, kuin mitä eurooppalaiseen identiteettiin, kulttuuriin ja solidaarisuuteen on liitetty. Tämä ei ole enää hauskaa. Valitettavasti.