Sitä mukaa kuin Talvivaaran pulssi heikkenee, esiin astuu yhä uusia tietäjiä – heitä, joilla on vahva näkemys siitä, miten Euroopan suurimmalla nikkelikaivoksella olisi pitänyt malmikasoja käännellä.
Virheiden tekijöitä ja vastuullisia talutellaan kansankäräjille monenkirjavilla keskustelupalstoilla. Käräjätuvassa on tungosta, sillä syyllisiksi katsottuja on paljon.
Etupenkkiin istutetaan kaivosinsinööri Pekka Perä, bioliuotukseen uskova mies, joka muutti eurolla ostetut kaivosoikeudet puolen miljardin veloiksi.
Massamielipiteissä Perä on joko konna tai sankari. Vain harva löytää siitä välistä riskejä kaihtamattoman, malttamattoman, huono-onnisen ja liikaa luvanneen ihmisen.
Metallien kova kysyntä ja hyvä hinta saivat kaivosmiehetkin unohtamaan markkinoiden perustotuuden: se, mikä menee ylös, tulee aikanaan alas.
Vuonna 2008 Kevitsa Miningin toimitusjohtaja Timo Söderholm kertoi Destian Via-lehdessä, että Kiinan ja Intian kasvu takaa kaikkien asiantuntijoiden mukaan metallien hinnan jäävän pysyvästi korkealle. Hänen mukaansa metallien ylitarjonta ”ei ole edes teoriassa mahdollista” .
Pysyvä jäi kovin lyhyeksi, ja mahdoton teoreettisuus muuttui rankemman kautta käytännöksi.
Syylliseksi huudetaan myös melkoista virkamiesjoukkoa. Lupia piti myöntää asioita kiirehtien ja painostuksen alla. Nythän oltiin perustamassa Kainuuseen leipäpuuta vailla vertaa.
Lupakäsittelyissä ympäristövirkamiehet saivat eteensä paljon outoa ja ihmeellistä. Jouduttiin muodostamaan käsitys uutta teknologiaa käyttävän jättikaivoksen toimivuudesta ilman kokemusta vastaavasta. Lisätietoja ja neuvoja ei tuntunut löytyvän oikein muualta kuin luvan hakijalta.
Myös poliittisille päättäjille piisaa juttelupalstojen leivättömien pöytien ääressä penkkiä. Moni vaaleilla valittu kiitteli kaivoksen tuottavuutta, työllistävyyttä ja toimivuutta jo silloin kun kaikki oli vasta teoriaa.
Osa olisi valmis tarjoamaan vettä ja leipää myös kaivoksen vastustajille ja luonnonsuojelijoille. Näiden syyttäjien mielestä ympäristön ystävät liioittelivat, valehtelivat ja haittasivat kaikin tavoin laillista yritystoimintaa.
Aina roiskuu kun rapataan -ryhmä katsoo, että muutaman puron ja lammen pilaantuminen on pieni hinta tuhansista työpaikoista.
Tapaus Talvivaaran tekivät todeksi yhtiön osakkeita rikastumisen toivossa ostaneet. Niin miljoonilla mukana olleet ammattilaiset kuin lotolle korvikkeen löytäneet piensijoittajat. Valtion Solidiumin kautta mukana olemme me kaikki.
Suomen kylmätalvinen lumi- ja metsäilmasto on myös selvä syyllinen.
Vaikka Kainuun poikkeuksellinen sadevuosi 2012 ei aivan poikkeuksellinen ollutkaan, vettä tuli joka tapauksessa enemmän kuin kaivosaltaiden suunnittelijat arvasivat.
Kirota sopii kasvottomia markkinavoimiakin. Niitä, jotka aloittivat maailmanlaajuisen taantuman juuri silloin kun köyhänkin malmion rikastaminen nikkeliksi näytti rikkihapon kestävältä liikeidealta.
Raippaa riittää myös medialle, kun miljardikaivoksen uholle ja uhkaavalle tuholle katsellaan komppaajia.
Muistinvarainen otanta kertoo toimittajien syyllistyneen ainakin mustamaalaukseen, peittelyyn, moneen suuntaan ulottuvaan puolueellisuuteen, asiantuntemattomuuteen, rahavallan kätyreinä toimimiseen, viherpiipertämiseen ja yleiseen sopulismiin.
Veikko Huovisen luoma kainuulainen ajattelija Konsta Pylkkänen tuumaa: ”Kaikista paras ja imelin viisauven laji on jälkiviisaus. Tässä lajissa on ihminen viisaimmillaan. Jälkiviisaan silmä on somassa paikassa, se kahtoo taaksepäin.”