Marraskuun yhdyssana oli kipsisakka-allas. Tuolle epäluotettavan synonyymiksi melkein kelpaavalle löytyy Googlessakin osumia jo lähes kymmenentuhatta.
Talvivaaran vuoto on luontoon kohdistuva onnettomuus, muttei luonnononnettomuus.
Kun myrsky repii kattoja tai maa järisee, yhdessä kärsityt vahingot yhdistävät. Talvivaarassa ei talvisodan henki ole leijunut karun maiseman yllä.
Kaivoksen työntekijät vetosivat keväällä työrauhansa puolesta. Yhtiöön kohdistuneen arvostelun takia he tunsivat olevansa koko kansan sylkykuppeja.
Jos tuolloin koettiin, että kaivosyhtiön riepottelu vaikuttaa jo työntekijöiden perheisiinkin, kuinka ahdistava mahtaakaan tilanne olla nyt.
Uskaltaako Talvivaaran oranssi haalari päällä poiketa enää kauppaan Sotkamossa? Kiusataanko koulussa lapsia, joiden vanhemmat ovat kaivoksella töissä?
On helppo sanoa, että asiat ne riitelevät, eivät ihmiset. Toistaiseksi onkin kohonnut vain ääni, ei nyrkki. Sanansäilälläkin huidottaessa saattaa silti lipsahtaa kipeästi.
Miljardilla eurolla kainuulaista luontoa muuttaneen yhtiön toimitusjohtajan paikka on etulinjassa varsinkin silloin kun töpätään raskaasti.
Pekka Perää saa hutkia bentoniittimatolla – kuvaannollisesti. Se on tässä tilanteessa vuorimiehelle luontaisetu, josta ei oikein sovi eroon pyristellä.
Halpahintaisinta herjaa heitetään nimettömästi ja syyttömiä kohti.
Netin keskustelupalstoilla Talvivaaran duunareita mollaavien motiivina lienee ilkeily ilkeilyn vuoksi.
Satoihin kaivoksella työskenteleviin mahtuu monenlaista miestä ja mieltä. Tuskin kukaan heistä kuitenkaan suhtautuu tapahtuneeseen ympäristötuhoon välinpitämättömästi.
Kaivokseen mentiin töihin tuottamaan metalleja uudella, ympäristöystävällisellä menetelmällä. Jos valvova viranomainen ei nähnyt menetelmän riskejä, sitä ei voida edellyttää dumpperikuskiltakaan.
Monenlaista viestiä ja motiivia on kaivoksen välitöntä sulkemista vaativillakin.
Lähellä asuvien huoli on varmasti aidoin. Kun vaarassa ovat kalavedet, lasten uimapaikat ja kenties kaivotkin, suru ja suuttumus nousevat pintaan isommin yrittämättä.
Hymy huulillaan ja innosta palavin silmin Talvivaaran vastaisessa mielenosoituksessa rumpua hakkaavan helsinkiläisnuoren innostuskin on varmasti aitoa. Hymyn ja innostumisen syytä on vaikeampi arvailla.
Tympeälle ovat tuoksahtaneet eräiden poliitikkojen kommentit. Jälkiviisauden ja muiden päättäjien syyttelyn uskotaan uppoavan äänestäjiin paremmin kuin tehtyjen virheiden tunnustaminen.
Totuus Talvivaaran vuodon syistä, syyllisistä ja seurauksista löytyy toivottavasti joskus. Vastauksia joudutaan kuitenkin odottamaan kauan.
Niitä odoteltaessa jatkuu tiedotussota. Yhtiö pyytää anteeksi ja lupaa, yhtiön vastustajat syyttävät totuuden pimittämisestä ja tivaavat, milloin lupaukset tulevat teoiksi.
Rintamalinjojen välissä liikkuvat viranomaiset tutkivat ja tiedottavat hekin. Eikä tuotettu tieto koskaan kelpaa kaikille.
Näillä näkymin Talvivaaran kaivos jatkaa toimintaansa kauan, jopa kymmeniä vuosia. Jos maailma pysyy pystyssä, nikkeliä tarvitaan.
Talvivaaran jätevesissä rypien on selvitetty, mitä virheitä Pohjois-Suomen tulevilla kaivoksilla ei saa missään nimessä tehdä.
Viranomaisten tehtävänä on kertoa nopeasti ja luotettavasti, kuinka vaarallista on, jos jätevesilitrassa on seitsemän milligrammaa nikkeliä tai viisi becquerelia uraania.
Talvivaaran tapahtumat osoittivat, että kaivosyhtiöltä ja kaivoksen vastustajilta sellaista tietoa ei saada.