"Yrjö Jylhän julkinen kuva miehisenä runoilijana ja karskina soturina, Taipaleen sankarina, säilyi julkisuudessa hänen kuolemaansa saakka ja kauan sen yli. Vain harvat lähimmät tiesivät, kuinka kovan kohtalon alaisena hän sotansa taisteli, kuinka synkkä oli sankarirunojen kääntöpuoli."
Tähän Jylhän kääntöpuoleen ja vähän tunnettuun Jylhään yleensäkin voi nyt tutustua Vesa Karosen ja Panu Rajalan kirjassa Yrjö Jylhä, talvisodan runoilija. Kirjallisuudentutkijat ovat panneet parastaan ja tuloksena on etevä ja mainio elämäkerta, joka varmasti tekee oikeutta kohteelleen.
Yrjö Jylhä (1903-1956) tupsahti suomalaiseen kirjallisuuteen urheilurunoilla suuresta tuntemattomuudesta.
Keihäänheittoa ja nyrkkeilyäkin harrastava Jylhä oli pian Tulenkantajien ytimessä, jonne hänet vedettiin - ehkä vastoin tahtoaankin.
Jylhä oli lopulta näet yksinäinen susi, joka omassa rauhassaan kypsytteli runojaan. Elämänsä aikana hän kirjoitti vajaat kymmenkunta runokokoelmaa, joista tunnetuin, siteeratuin ja upein on talvisodan Taipaleenjoelta syntynyt Kiirastuli. Ilmestyessään se sai kriitikoilta suitsutusta ja yleisöltä lämpimän vastaanoton. Sen arvo ja merkitys on kestänyt myös vuosien saaton.
Tähän kokoelmaansa ja talvisotaan Jylhä näyttää jääneen - miltei jäätyneen - niin lujasti, että jatkosota oli hänelle silkkaa pettymystä, jonka hän toivoi päättyvän mahdollisimman pian. Runosuoni ei jatkosodassa enää sykkinyt samaan malliin, vaikka tilapäisiä sotarunoja siitäkin syntyi.
Sotien jälkeisinä vuosina Kiirastulen sankarirunoilija suunnitteli kirjoittavansa vielä suuren sotaeepoksen. Aluksi hän hahmotteli mielessään sitä runomuotoon, mutta hieman myöhemmin jo kallistui proosan kannalle.
"Haudon salaa... mutta hellittämättömästi kirjallista testamenttiani, realistissävyistä Taipaleen eepostani, jonka kokonaisrakenne, väljä populäärinen muoto ja lukemattomat yksityiskohdatkin odottavat vain tekijäänsä", hän kirjoitti kustantajalleen. Esikuvana olivat Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat.
Mutta pian suunnitelmat muuttuivat: hän päätti luopua runomuodosta ja aikoi kirjoittaa suuren proosateoksen, "sen oikean sotaromaanin", joka oli vielä tuolloin kirjoittamatta.
"Se on sotakirjojen sotakirja, se lyö kaikki laudalta!"
Mutta se ei koskaan ilmestynyt. Runoelmaan hänellä ei ollut enää voimia ja romaani oli jo toiveajattelua.
Kun Väinö Linnan Tuntematon sotilas sitten ilmestyi, hän kuuluu antaneen siitä entiselle joukkueenjohtajalleen "kovan arvostelun".
Jylhä tajusi, että "nyt tuli se kirja", mutta ei ole tarkkaa tietoa siitä, oliko Jylhä lopulta edes lukenut Linnan kirjaa.
"Sota oli Jylhälle loppuun saakka veresarka aihe. Ankara syyllisyys painoi häntä komppanian miestappioista. Hän kävi mielessään jatkuvaa sotaa ja mietti kuinka olisi voinut ratkaista tilanteet toisin", todetaan kirjassa.
Samalla mainitaan, että vuosien mentyä Jylhä ei ehkä enää tajunnut omaa aikaansa, koska hän niin voimallisesti ja jatkuvasti eli entisissä taisteluissa.
Yrjö Jylhän runokokoelma Kiirastuli ilmestyi 1941. Se oli pitkään merkittävin talvisodasta kertova teos.
Tästä huolimatta Jylhä on jäänyt ihmisenä varsin tuntemattomaksi, sillä ennen Rajalan ja Karosen yhteistyötä on Jylhästä ilmestynyt vain yksi pieni elämäkertateos, sen on kirjoittanut Kauko Kare.
Niinpä nyt saadaankin runsaasti uutta tietoa Jylhästä ja hänen elämästään. Kirjan painopiste on sotavuosissa, mutta teoksessa selostetaan myös Jylhän nuoruusvuosien runoutta, rakkauksia ja avioliittoa sekä jatkosodan aikaa Aunuksen rintamalla. Mukana on myös runoilijan traaginen loppu.
Jylhä ansioitui myös suomentajana, mikä on luku sinänsä kirjailijan elämänvaiheissa.
Jylhä taisteli talvisodan Taipaleenjoella komppanianpäällikkönä. Hän kirjoitti kokemuksistaan myös kirjeissään, suoraan tulilinjoilta. Tähän asti tuntemattomina pysyneet kirjeet kertovat Taipaleen raivokkaista torjuntataisteluista, mutta myös Jylhän suhteesta omaan vaimoonsa.
Sairas, masentunut ja turhautunut Yrjö Jylhä ampui itsensä veljensä kotona Turussa 30. joulukuuta 1956.
Veljensä kirjoituspöydälle hän oli jättänyt auki Kiirastuli -kokoelman viimeisen aukeaman, jossa on runo Näky ja sen loppusäkeet: "En tiedä mitä vastaisin, on niin raskas olla/ kuin pätsissä mä seisoisin tai viime tuomiolla."
Vuonna 1964 Tampereella paljastettiin Terho Sakin veistos Runoratsu, sotaratsu, jolla kunnioitettiin Yrjö Jylhän muistoa. Väinö Linna laski Pirkkalaiskirjailijoiden seppeleen patsaan juurelle.
Talvisota oli vielä arka aihe.
Presidentti Urho Kekkonen ei ollut juhlassa mukana - eikä Lauri Viitakaan, jonka kuitenkin kerrottiin kulkeneen samaan aikaan kaupungilla.
Mutta Veikko Sinisalo lausui juhlassa komeasti Yrjö Jylhän runon Hyvästi Kirvesmäki.
