Talvirenkaiden vaihto on päässyt kovaan vauhtiin tällä viikolla, kertoo oululaisen Teräs-Rengas Oy:n toimitusjohtaja Ari Korhonen.
– Maanantaiaamuna kuhina alkoi, kun säätiedot lupasivat loppuviikolle pakkasta. Ja kun pohjoiseen tuli lunta, se herätti taas ihmiset, Korhonen sanoo.
Hänen mukaansa kiireet renkaanvaihdossa ovat heillä jo sitä luokkaa, ettei toiminta voi juuri vilkkaampaa ollakaan. (Juttu jatkuu videon alla.)
– Meillä myytiin heti tämä viikko täyteen, ja nyt myydään ensi viikolle keskiviikolle tai torstaille ensimmäisiä vapaita aikoja.
Pelkkään renkaanvaihtoon varataan aikaa 15 minuuttia. Jos autoon ostetaan samalla uudet renkaat, aikaa menee tietysti enemmän.
Korhosen mukaan yhä enemmän yleistyy se, että renkaat vaihdatetaan liikkeessä eikä niitä viitsitä itse vaihtaa.
– Yksi syy on, että rengashotellien käyttö paisuu koko ajan. Kun autojen rengaskoot ovat kasvaneet paljon, ne eivät tahdo enää sopia kyytiin ja ne painavat. Ja on asunto-osakeyhtiöitä, joissa ei saa säilyttää renkaita, Korhonen luettelee.
Teräs-Renkaan rengashotelliin ovat renkaat toistaiseksi mahtuneet niukin naukin.
– Tiedän, että osalla Oulun rengasliikkeistä hotelli on jo täynnä. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Nastarenkaat ovat edelleen autoilijoiden suosiossa.
– Meilläkin myytiin noin 15 vuotta taaksepäin kitkarenkaita enemmän kuin nykyään, Korhonen muistelee.
Nastarenkaat ovat hänen mukaansa kehittyneet ja ne ovat hiljaisempia kuin aikaisemmin. Hinta on käytännössä sama nastarenkaalla ja kitkarenkaalla.
– Asiakas valitsee silloin enimmäkseen nastan.
Itse Korhonen on kuitenkin ajanut jo parikymmentä vuotta kitkarenkailla.
– Onhan siinä muutama päivä talvessa, jolloin on vettä jään päällä. Kyllä silloin joutuu ennakoimaan omaa ajoa, mutta muutenhan kitkarengas pelaa kyllä.
Renkaiden hinnat ovat tänä vuonna hypähtäneet ylöspäin, varsinkin raskaan kaluston renkaat ovat kallistuneet. Kiinalaisten renkaiden hinnat ovat voineet nousta paljonkin.
Hinta riippuu raaka-aineiden hinnoista. Ja paljon riippuu Korhosen mukaan esimerkiksi kysynnästä Kiinan markkinoilla, siellä tarvitaan paljon renkaita.
– Pitkällä jänteellä renkaat ovat halventuneet. 20 vuotta taaksepäin yleinen rengaskoko 195/65/15 maksoi varmaan saman verran kuin nykyään. Kuitenkin rahan arvo on muuttunut sinä aikana melko paljon.
Talvirenkaita on käytettävä joulukuusta helmikuun loppuun. Nastattomia talvirenkaita saa käyttää kuitenkin ympäri vuoden.
Nastallisia talvirenkaita saa käyttää 1.11.–31.3. tai toisen pääsiäispäivän jälkeiseen maanantaihin, näistä myöhempi ajankohta on määräävä. Nastarenkaita saa käyttää muunakin aikana, jos keli sitä edellyttää.