Pikkujyrsijäkantojen säännöllinen vaihtelu on kiinnostanut ekologeja jo kauan. Turun yliopistossa lauantaina väitellyt Otso Huitu lisää yhden palasen tähän monimutkaiseen palapeliin etsimällä tekijää, joka pysäyttää jyrsijäkannan kasvun syklin huippuvaiheessa.
Pikkujyrsijälajien säännölliset kannanvaihtelut eli syklisyys on pohjoisen havumetsävyöhykkeen ekologinen erityispiirre. Syklisyyden on jo pitkään katsottu olevan pitkälti petojen saalistuksen aikaansaama ilmiö. Toisaalta on tiedostettu, ettei saalistus yksinään riitä selittäjäksi. Olennainen aukko tiedossa on ollut juuri kannankasvun pysähtyminen.
Pikkujyrsijät saavuttavat suuret yksilötiheydet tyypillisesti 3-5 vuoden väliajoin, minkä jälkeen kannat romahtavat liki olemattomiin. Sykleille on ominaista ajallinen säännöllisyys ja alueellinen yhdenaikaisuus eli synkronia.
Tutkimusryhmä, jossa Huitu teki työnsä, onnistui kaksivuotisella maastokokeella osoittamaan, että kannankasvun taittumisen saa aikaan talviravinnon puute. Tutkimus tuki myös aiempaa käsitystä saalistuksen tärkeydestä säätelevänä tekijänä; voidaan siis oikeutetusti sanoa, että myyräsyklit aiheutuvat saalistuksen ja talviravinnon puutteen yhteisvaikutuksesta.
Pitkät pyyntitilastot paljastivat pelto-, idänkenttä- ja metsämyyrien sekä metsäpäästäisten kantojen vaihtelevan säännöllisissä kolmivuotisissa sykleissä ja lisäksi yhdenaikaisesti toistensa kanssa. Kolmivuotinen maastokoe, jossa poistettiin myyriä syöviä petoja suurilta peltoalueilta, osoitti puolestaan saalistuksen saavan aikaan ainakin näiden lajien kannanvaihtelujen yhdenaikaisuuden.