Janne Ahonen istuu Rukan suurmäen puomilla ja asettaa hyppylasit silmilleen. Edessä on näiden lumien viimeinen hyppy.
Samalle puomille Ahonen tälläsi takapuolensa neljä kuukautta sitten. Silloin edessä oli talven ensimmäinen kisahyppy - ja paljon, paljon muutakin: koko maailmancup, Keski-Euroopan mäkiviikko, olympialaiset...
Marraskuun lopun ilta oli täynnä odotuksia ja toiveita. Edellinen talvi oli ollut Ahoselle menestys; tästä tulisi samanlainen. Avauskisan kakkossija rauhoitti mäkikotkan mielen: palikat ovat kohdallaan, puuttuvan olympiamitalin metsästys voi alkaa.
Kilpailukausi vuosimallia 2006 on viimeistä ilmalentoa vailla historiaa. Kisat tulivat ja menivät. Olympiamitalia ei tullut, ei tullut maailmancupin voittoakaan.
Mäkimiehen talvi oli pitkä ja kiduttava kuin nälkävuosi.
"Aivan tarpeeksi pitkä", Ahonen tuhahtaa.
Ahonen on pettymyksensä niellyt. Kevätauringon kirkkaus leikkii puomilla istuvan miehen kasvoilla. Hetken kuluttua alkaa kesäloma.
Samasta paikasta alkoi ja samaan paikkaan myös loppui Hannu Mannisen kilpailukausi. Hän ponkaisi talven viimeiset hyppynsä pari tuntia Ahosta aikaisemmin. Urakan kruunasi 7,5 kilometrin hiihto.
Mannisenkin talvi oli kuin nälkävuosi. Ei niin raastava kuin Ahosella, mutta kuitenkin. Yhdistetyn maailmancupissa Manninen oli oman itsensä herra. Olympialaisissa ote lipesi.
"Loma tulee tarpeeseen", Manninen vakuuttaa.
Mannisen kevätkiireet jatkuvat kotirintamalla. Kevään korvalla valmistuvan omakotitalon tontilla riittää pihatöitä.
"Tunturissa pitää käydä, ja vaimon kanssa lähdetään jonnekin aurinkoon ja lämpimään. Lenkkarit vedän jalkaani vasta joskus toukokuun lopulla."
Kahdeksan kuukauden kuluttua on taas marraskuu. Ahonen ja Manninen istahtavat jälleen kerran Rukan suurmäen puomille. Räntää vihmoo, tuulee ja on pimeää. Edessä on uusi kausi ja tutut tavoitteet: maailmancup ja arvokisat. Kesälomasta ovat jäljellä vain lämpimät muistot.
Ensi talven lumilla Ahonen tavoittelee kolmatta ja Manninen neljättä cupin voittoaan. Ahonen mielisi myös lisää MM-mitaleja entisten seuraksi. Manniselle kelpaisi yksi henkilökohtainen mitali, ensimmäinen ikioma arvokisalätkä - edes värillä ei ole väliä.
Kahdeksan kuukauden kuluttua alkava kilpailukausi voi olla kaksikon viimeinen. Se on jopa todennäköistä. Vuoden 2010 olympiakisoissa heitä ei enää nähdä.
Sekä Ahonen että Manninen ovat kiertäneet jo nyt kunnioitettavan määrän maailmancupia, Ahonen 14 ja Manninen 13 vuotta - noin puolet elämästään. Kilometrit alkavat tulla täyteen.
"Alkaa hiljalleen tuntua liian samalta", Manninen on muistuttanut.
Ahonen tuuppaa itsensä liukuun. Terhakka ponnistus, 136 metrin ilmalento ja telemarkit päälle. Ahonen on tämän talven työnsä tehnyt.
Mäkikotka päästää lettinsä vapaaksi ja nostaa aurinkolasit silmilleen.
"Hyppyintoa ei ole jäljellä yhtään. Onneksi kausi päättyy", Ahonen huokaisee.
Lomille lomps!