Viime sunnuntain päivämäärällä 75 vuotta sitten, kymmenes helmikuuta 1933 Saksan uusi valtakunnankansleri Adolf Hitler oli juuri pitänyt ensimmäisen maanlaajuisen radiopuheensa tuossa virassa. Näin hän saarnasi: "Vielä kerran koittaa hetki, jolloin miljoonat meitä nyt vihaavat seisovat rinnallamme ja tervehtivät silloin kanssamme yhdessä luotua, vaivoin taistelemalla saavutettua, karvain uhrein aikaan saatua velvollisuudentunnon ja voiman ja kunnian ja oikeudenmukaisuuden uutta mahtavaa Saksan valtakuntaa. Aamen."
Hän erehtyi tässä, kuten kaikessa muussakin. Kukaan ei tervehdi sitä Saksan valtakuntaa, jota Hitler ja hänen rikostoverinsa ryhtyivät luomaan. He eivät saaneet maalleen muuta aikaan kuin ikuisen häpeäpilkun sen historiaan.
Hitler ei ikävä kyllä tarvinnut vallankumousta valtaan päästäkseen. Riitti, että ikääntyneen presidentti von Hindenburgin lähipiiri taktikoi: annetaan suurimmaksi nousseen puolueen johtajalle Hitlerille kanslerin paikka, jotta hänet voitaisiin sen kautta pitää aisoissa ja jotta odotettavissa oleva epäonnistuminen tehtävissä söisi natsien kannatusta.
Kävi toisin. Saksan parlamentin viimeinen merkityksellinen äänestys käytiin maaliskuussa 1933, SA- ja SS-miesten vahtiessa jo salin seinustoilla. Uuden valtalain jälkeen Hitlerin ei tarvinnut piitata enää parlamentista eikä sellaisista pikkuseikoista kuten laeista. Tie kohti tuhoa oli avattu.
Kävelyn Auschwitzin keskitysleirin harmailla hiekkakäytävillä pitäisi kuulua jokaisen eurooppalaisen kansallisvelvollisuuksiin, jotta mitään pauhaavaa poliittista aatetta ei enää missään päästettäisi valtaan. Tietysti yksi ongelma on, kuinka sellainen tunnistetaan. Saksalaisten enemmistö ei missään vaaleissa Hitlerin puoluetta äänestänyt mutta iso osa kuitenkin, läpileikkaus maan väestöstä. Kansallissosialistinen puolue oli nousunsa vaiheessa tehokas ja houkutteleva organisaatio. Yksi sen keinoista oli pelottelu, mutta vielä tärkeämpää oli muutoksen lupaus.
Muutosta sitten tulikin. Ilman Hitleriä koko Eurooppa olisi aivan toisennäköinen. Millainen, sitä on mahdotonta tietysti sanoa. Jotain voi arvailla.
Nykyisessä Euroopassa, EU:n sisällä ainakin, sota maiden kesken on jo ajatuksena mahdoton. Mutta Euroopan yhtenäisyys sai alkunsa sen sodanjälkeisistä raunioista. Miten Saksa olisi kehittynyt, miten Ranska toisissa oloissa, olisiko yleiseurooppalainen aate päässyt koskaan esiin? 1930-luvulla demokratia oli monessa paikassa henkitoreissaan ja Mussolinin fasismi nousi jo ennen natseja.
Hitlerin apu oli oleellisena tekijänä ratkaisemassa Espanjan sisällissotaa oikeiston ja Francon voittoon. Ilman sitä tasavaltalaisilla olisi ehkä ollut Neuvostoliitossa ja Stalinissa riittävä tuki voittoon asti. Mutta Stalin ei ajanut Espanjaan mitään anarkistisia kokeiluita, vaan tiukkaa kommunistista puoluekuria. Siihen tasavaltakin olisi ajautunut - siis punainen diktatuuri oikeistodiktatuurin sijaan? Vai kaksi Espanjaa, kommunistinen ja fasistinen?
Stalin on tietysti luku sinänsä. Hänenkään valtansa ja vainonsa eivät olleet Hitleristä kiinni, mutta väistämättä Euroopan kaksi suurta diktatuuria ryhtyivät vaikuttamaan toistensa kohtaloon. Millaista olisi ollut Stalinin ulkopolitiikka muissa oloissa? Baltian liittäminen Neuvostoliittoon ja Suomen talvisota olivat seurausta etupiirijaosta Saksan kanssa. Olisiko ilman sitä Stalin tyytynyt hirmuhallintoon maansa rajojen sisällä ja jos ei, mitä hän olisi tehnyt?
Yhdysvallat oli noin vuoteen 1940 asti eristäytyvä, ulkopolitiikassaan lähes pasifistinen maa. Erään lähteen mukaan sillä oli tuossa vaiheessa vain 20 panssarivaunua ja 19 pommikonetta armeijassaan. Toisen maailmansodan päättyessä maahan oli tyhjästä polkaistu valtava sotateollisuus, jonka tarvikkeiden avulla Neuvostoliitonkin joukot vyöryivät kohti Berliiniä (ja kohti Tali-Ihantalaa).
Ja kun sotateollisuus kerran oli luotu, ei se enää mihinkään ole hävinnyt, ei maailmansodan jälkeen, ei kylmän sodan jälkeen. Sotilasteollinen kompleksi on Yhdysvalloissa valtavan vahva tekijä, maan varustelubudjetti on tähtitieteellinen.
Mitä Japanissa ja Kiinassa olisi tapahtunut ilman Hitlerin sotien vaikutusta, sitä on turha edes yrittää arvailla. Israel olisi syntynyt aivan toisella tavoin, jos olisi edes koskaan syntynyt.
Se tiedetään, mitä Hitler teki. Maailmansodassa kuoli yli 50 miljoonaa ihmistä, vanha hieno juutalainen kulttuuri tuhottiin Euroopasta savuna ilmaan, ihminen ihmiseltä. Natsiaate oli kuin syöpäkasvain Euroopan sydämessä, mutta ei sen ollut pakko päästä valtaan.
Entä siis jos Hitler olisi jäänyt 1930-luvun alun kummajaiseksi Saksan politiikassa? Mikä olisi toisin?
Todennäköisesti melkein kaikki. Koettua absoluuttista pahaa ei olisi nähty, sillä juutalaisten tuho edellytti aivan poikkeuksellista hulluutta. Mutta jotain muuta olisi nähty - hyvää vai pahaa, sitä emme voi tietää.