Reilu viikko ennen joulua Balilla historia käväisi yhdessä tienhaaroistaan. Uutta ilmastosopimuksen rakennelmaa oli hierottu kaksi viikkoa. Lähes kaikki siitä oli jo valmiina, mutta viimeiset sanakäänteet ja näkemykset Kiinan ja Intian tapaisten maiden velvollisuuksista hiersivät.
Oltiin kaukana yliajalla, oli valvottu ihan liian pitkään, tunnelma oli stressaantunut, väsynyt ja kireä, ja koko paketti näytti olevan jo kaatumassa. Muut olivat päätymässä yhteisille kannoille, mutta amerikkalaiset olivat sanoneet yksiselitteisesti ei.
Kului buuausten ja syytösten sävyttämä katkera puolituntinen, ja sitten amerikkalaiset pyysivät jälleen puheenvuoron ja sanoivat kyllä. Balin sopimus oli syntynyt.
Mitä tapahtui? Kunnon selitystä ei missään ole näkynyt. Jakarta Post -lehdessä ollut tulkinta on yhtä pätevä kuin mikä tahansa muukin. Lehden kirjoittaja muistutti, että Bali tunnetaan "jumalten saarena". Tuossa tilanteessa Balin jumalat havahtuivat, lähtivät liikkeelle ja käänsivät kokouksen kulun oikeaan suuntaan.
Hyvä ja kaunis selitys. Sillä jos tulos olisi ollut toinen, se olisi oikeasti ollut onnettomuus kaikille, ja se oli lähellä. Kai amerikkalaiset älysivät, ettei heillä ole varaa leimautua yksin syntipukiksi ja sopimuksen kaatajaksi.
Nyt sitten Balin "tiekartta" on käsissä ja neuvottelut jatkosta alkavat. Kahden vuoden sisään aiotaan sopia hyvin nopeista ja rajuista päästörajoituksista. Sellaista ei ole koskaan ennen tehty.
On aivan varmaa, että puhe ilmastosta sävyttää nyt alkavaa vuotta vielä enemmän kuin päättynyttä vuotta, ja siinäkin puhetta riitti. Silti luultavasti moni ei vielä ole oivaltanut, minkä mittaluokan asiasta nyt oikein on kyse.
Käsillä on lyhyt, vain noin kymmenen-parinkymmenen vuoden ajanjakso, jonka aikana ilmastoon vaikuttavien kasvihuonekaasujen päästöt olisi kyettävä painamaan tuntuvasti alaspäin ja myös pitämään siellä, pysyvästi. Se ei ole mikään tulevien sukupolvien tehtävä, vaan siihen on ryhdyttävä tässä ja nyt. Ellei niin tehdä, tapahtuu asioita, joita kukaan ei halua nähdä, saati kokea.
On vaikea sanoa, mihin sitä tekona vertaisi. Yhdysvalloissa ilmastotekojen puolesta kampanjoivat aktivistit - joita maassa on paljon - ovat puhuneet usein siitä, kuinka toisen maailmansodan keskellä maa käänsi koko taloutensa ja tuotantosuuntansa palvelemaan sotaponnistuksia. Jotain samantapaista nytkin tarvitaan.
Vertaus sotaponnistuksiin ei ole kaukaa haettu. Kyse kun on maanpuolustuksesta, aivan kirjaimellisesti. Jos ottelu lämpenemistä vastaan hävitään, silloin menetetään iso siivu nykyisistä rannikoista ja niiden kaupungeista. Sisämaassa uhattuna ovat vedensaanti ja ruokahuolto, kuten olisi sotatilanteissa. Eikä myrskyjen ja tulvien jälkikään siistiä ole.
Enää ei tarvitse puhua siitä, että ilmaston muuttumiseen pitäisi havahtua. Se vaihe on jo ohi. Jokainen vastuullinen tavallinen kansalainen, poliitikko tai liikemies on asiasta perillä. Mutta keinot kääntää tilanne ovat yhä pahasti haussa, sillä sekä niin päästöt kuin energiankulutus ovat toistaiseksi tukevasti kasvussa.
Lyhyessä ajassa olisi luotava kokonaan uutta, entistä puhtaampaa teknologiaa ja levitettävä sitä maailmanlaajuisesti. Jos se ei samalla ole jättimäinen liiketoimintamahdollisuus, mikä sitten on? Yhteiskunnat on kertaalleen rakennettu öljyn ja muiden fossiilisten polttoaineiden varaan; nyt ne on rakennettava pois siitä. Hiilipäästöille on tulossa hinta, teknologiat on uusittava tai muutettava.
Keinoja sinänsä on olemassa ja uusia ideoidaan koko ajan. Mutta niitä pitäisi päästä toteuttamaan, ja nopeasti. Ei oikein voi vain odotella, mitä hallitukset saavat aikaan kahden vuoden kuluttua Kööpenhaminassa.
Ilmaston muuttuminen nimittäin ei odota. Tutkimustulokset tuntuvat vanhenevan sitä mukaa kun niitä julkaistaan. Lämpeneminen harppoo eteenpäin nopeammin kuin on oletettu. Pohjoisen napajään sulamisen piti kestää vuosikymmeniä, nyt se näyttää voivan olla edessä jo ensi vuosikymmenellä. Epävarmuudet ovat piinallisen suuria: mitä tapahtuu Grönlannissa, mitä Länsi-Antarktiksella, mitä Siperian soissa ja niiden metaanivarastoissa?
Tämä tarkoittaa, että jokseenkin kaikkea päätöksentekoa ja toimintaa on jatkossa arvioitava ilmastonäkökulmasta. Se merkitsee jättimäisen suurta muutosta entiseen, ja se tie on vasta alussa.
Moniko uskoi vielä joku vuosi sitten, että joulut ovat menossa tällaisiksi? Sitä kehitystä ei enää voi kääntää kokonaan takaisin. Hidastaa sitä voi.
EU:n tavoite pysäyttää lämpeneminen kahteen celciusasteeseen on linjassa tiedeyhteisön näkemysten kanssa. Silloin pahimmalta voidaan vielä säästyä, mutta silloin päästöt pitäisi kääntää tuntuvaan laskuun ja äkkiä.
Suomen osalta kyse on muun muassa siitä, voidaanko talvea enää pelastaa. Varmaan kannattaisi yrittää.