Uusi asunto-osakeyhtiölaki tuli heinäkuussa voimaan ja nyt sitä sovelletaan kiivaasti. Verkkosivuilla arvuutellaan ankarasti laista aiheutuvia kustannuksia ja etsitään porsaanreikiä muutosilmoitusten kiertämiseksi.
Muutos alkoi näkyä taloyhtiöissä hyvissä ajoin paitsi tervetulleina koulutuskutsuina myös järkyttävänä paperiähkynä. Tuhansissa yhtiössä myös isännöintisopimus on pitänyt uusia lain takia. Muutaman sivun sopimuksesta on saattanut tulla selityksineen ja liitteineen peräti puolensadan sivun nivaska.
Uusien pakotteiden edessä on hyvä vertailla kokemuksia villistä Keski-Euroopasta. Saksassa voi toisaalta rivitalossakin elää kuin omakotitalossa, siis ilman yhtiötä, vaikka seinän takana asuisi pienkerrostalollinen vuokralaisia. Kotisi on linnasi, joten talonpätkän värinkin saa valita mielensä mukaan.
Toisaalta taas saatetaan ulkomailla jo vuokrasopimuksessa velvoittaa asukas pesemään joka viikko oma osuutensa rappukäytävästä sekä maalaamaan keittiö kerran kolmessa vuodessa. Vastuu myös toimii.
Lakiuudistuksessa olisi voitu hyvin lisätä osakkeenomistajien omavastuuta. Vastaa vaikkapa itse rivitalossa katto-osuutesi puhdistuksesta, saisit siten kotitalousvähennyksenkin! Vaan ei, Suomihan on holhoava palveluyhteiskunta. Meillä osakas osoittaa satunnaisen yhteisöllisyytensä korkeintaan siten, että hän soittaa isännöitsijälle, vaikka voisi itse heti tarttua luutaan ja hoitaa harmin pois.
Laki uusittiin siksi, että Suomessa on tähän asti kai eletty kuin DDR:ssä, alas sinkoilevien parvekkeiden alla. Asunnonomistajien vastuuntunto on ollut huteraa, ja asuntoyhtiöissä on paisunut luvattoman paljon korjausvelkaa. Jatkossa taloyhtiöt eivät pääsisi enää romahtelemaan, koska asunto-osakeyhtiölaki tähtää ennakointiin ja dokumentointiin.
Liian myöhäinen korjaus lisää aina kustannuksia. Joten lainlaatijat päättivät maksattaa etukenossa: suunnittele paljon, kontrolloi vieläkin paremmin. Näin huomattava osa korjausrahoista tulee siirtymään toimenpiteitä valmisteleviin käsiin ja ajan myötä yhä suurempi osa myös korjauksia seuraaville tahoille.
Iso osa lain tuottamasta maksutulosta on korvamerkitty isännöitsijöille. Pelkästään pakollinen yhtiöjärjestyksen muutos -- jolla ei onneksi ole kiirettä -- maksaa satoja euroja, samoin materiaalin keräily kuntotodistuksen laatijaa varten.
Vapaaehtoisilla kuntotodistuksilla on nyt kova kysyntä. Vaikka kuntotodistus pohjautuu silmämääräisiin arvioihin, sille tulee helposti hintaa 3?000--4?000 euroa. Isoissa yhtiöissä kustannus jakautuu kymmenille harteille, puolen tusinan asunnon yh-tiöissä sen sijaan kuntotodistus lohkaisee valtaisan loven budjettiin.
Silti hallituksen on turha ilmestyä kevään yhtiökokoukseen ilman asiallista pitkän tähtäimen suunnitelmaa. Koska hinta hirvittää, hallitus saattaisi yrittää säästää ja tehdä kuntotarkastuksen omin voimin. Ajatus uhrautumisesta tosin katkeaa äkisti yhtiöissä hallitseviin palveluodotuksiin. Eiväthän riviosakkaat pane vuoden mittaan tikkuakaan ristiin yhteisten asioiden puolesta. Lisäksi hallitus saisi markkinoilta sivutuotteena ainakin hetkellisesti jopa puhtaan omantunnon.
Palveluyhteiskunnan lainlaatijat pönkittävät teetä se muilla -asennetta entisestään siten, että he linkittävät lakiin tiukasti vastuuta ainakin vielä täysin alipalkatulle talohallitukselle. Tästä taas seuraa, että taloyhtiöissä on jo alettu kysellä kuntoarvioiksi kevennettyjä ratkaisuja. Vastuuta siis ulkoistetaan kuntotodistuksella, jota varten ei ehkä tehdä edes asukaskyselyä tai vilkaistakaan vesikaton rakenteita.
Kaarlo Kramsu sen jo tiesi: "Lait uudet laatii pieni henki, ja yhteiskunta muodostetaan näin, juur samallainen kuin oli entinenki, vaikk´ kiillotettu vähän päältäpäin."