Taloustieteen Nobel-palkinnon saaja julkistetaan 13. lokakuuta.
Puhutaan maailmanlaajuisesta lamasta. Miten kaikkialla voi mennä yhtä aikaa huonosti, jos varallisuuden määrä maailmassa kuitenkin pysyy samana?
Määrä ehkä pysyykin, mutta arvo ei. Varallisuuden arvo muodostuu kohtuullisen suureltakin osin kasvuodotuksista, joita kohtaamamme finanssikriisi on maailmanlaajuisesti leikannut.
Uutiset ovat jo pitkään kertoneet Yhdysvaltojen asuntokaupan hyytymisestä ja sen mukanaan tuomista huonoista talousnäkymistä. Miten se, saako joku kansasilainen talonsa kaupattua, vaikuttaa minun tililläni olevaan rahasummaan?
Ei mitenkään - tai korkeintaan nostaen rahasummalle maksettavaa korkoa. Toki hidastuva talouskasvu voi vaikuttaa siihen, miten tuota rahasummaa saat tulevina vuosina kasvatettua.
Sitten USA:han kaavaillusta roskapankista: Jos pankkikriisi johtuu siitä, etteivät ihmiset saa maksettua lainojaan pankeille, ja ongelma siirretään pankeilta valtiolle eli veronmaksajille - toisin sanoen ihmisille, joilla ei ollut alun perinkään varaa maksaa - mitä roskapankki ratkaisee?
Talouden rattaat tarvitsevat pyöriäkseen pankkien välittämää lainarahaa. Voidakseen myöntää lainoja kannattaviin investointihankkeisiin pankki joutuu lainaamaan rahat tallettajiltaan. Jos tallettajat joutuvat pelkäämään, ettei pankki holveissaan mätänevistä arvottomista asuntolainoista johtuen kykene maksamaan nostamaansa lainaa takaisin, he eivät suostu tekemään talletusta tai ainakin vaativat sille olennaisesti korkeampaa korkoa. Rahan heikompi saatavuus ja korkeampi hinta välittyvät pankin antolainaukseen ja syövät investointihankkeen kannattavuutta, ja se saattaa jäädä toteuttamattakin. Kasvu hyytyy.
Roskapankin idea on kerätä arvottomat lainat pankkien holveista yhteiselle tunkiolle yhteiskunnan kustannuksella, jotta pankkeihin uskallettaisiin taas tehdä antolainauksen mahdollistavia talletuksia. Ajatellaan, että se on halvempi ratkaisu kuin tyrehtynyt talouskasvu kaatuvine pankkeineen ja konkurssiin ajautuvine yrityksineen.
Kunnon kapitalistit - ja monet arvostetut amerikkalaiset taloustieteilijät - ovat sitä mieltä, että pankkiirit kärsikööt virheensä nahoissaan. Silläkin kustannuksella, että mattimeikäläiseen kohdistuvat heijastusvaikutukset voivat olla valtavia.
Vuonna 1929 tapahtui suuri pörssiromahdus,
kun kaikki ryntäsivät paniikissa myymään osakkeitaan. Sitä seurasi pitkä lamakausi. Miksi ihmeessä osakkeenomistajat tekevät sellaista, kun tietävät, mitä siitä seuraa? Eikö romahdus olisi estettävissä, jos kukaan ei tekisi mitään?
Olisi toki, mutta entä jos se kaveri myy sittenkin...
Raha sidottiin ennen kultakantaan, nykyisin ei. Mitä sille kullalle on tapahtunut? Entä onko rahan arvo nyt sitten enää sidottu mihinkään todelliseen vai onko se vain numeroita tietokoneen näytöllä?
Taitaa sitä kultaa edelleenkin löytyä keskuspankkien holveista. Rahan arvo kuitenkin määräytyy nykyään kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla. Siinä mielessä se on vain numeroita näytöllä.
Mitä järkeä on inflaatiossa? Eikö olisi paljon yksinkertaisempaa, jos rahan arvo pysyisi koko ajan samana?
Sanopa muuta. Yksinkertaisempaa se olisi. Rahapolitiikan keskeisimpänä tavoitteena onkin inflaation torjunta.
No mikä siinä sitten on niin vaikeaa?
Kyllähän inflaation torjunnassa on kohtuullisen hyvin onnistuttu, viime aikoihin asti on pysytty tavoiteinflaation puitteissa. Nyt on oltu poikkeuksellisessa tilanteessa, ja tavoite on väliaikaisesti karannut. Raakaöljyn hinnan nousu on ollut viime aikoina olennainen tekijä. Mutta edelleen Euroopan Keskuspankki on noudattanut aika onnistuneesti sellaista korkopolitiikkaa, että meillä on toiveita saada inflaatio pysymään kurissa.
Jos rahaa painaa lisää, inflaatio kiihtyy. Mutta mistä sitä kukaan saisi tietää, jos vaikka Suomi painaisi kaikessa hiljaisuudessa jonkin verran lisää rahaa ja lyhentäisi sillä vaikkapa velkaansa ulkomaille?
Saattaisi olla ulkoministeriön imagotyöryhmällä pitkä urakka edessä, jos valtionvarainministeriö jäisi kiinni rahanväärennyksestä.
Miksi ostovoimaa parannetaan korottamalla palkkoja - mikä on aina kovan työn ja tuskan takana - eikä laskemalla hintoja?
Hintasäännöstelyyn meidän toivottavasti ei tarvitse koskaan mennä. Sinänsä jokaisella palkkakierroksella talousviisaat vetoavat siihen, että tyydyttäisiin matalampiin nimelliskorotuksiin ja luotettaisiin ostovoiman kasvavan kurissa pysyvän inflaation myötä. Tahtoo vain olla, että nimelliseuro taskussa lämmittää palkansaajan mieltä paremmin - ainakin jos niitä saa muutaman enemmän kuin naapuri. Vääristyneiden palkkaerojen korjaaminen käy toki päinsä vain palkkoihin puuttumalla.
Kun kysyntä kasvaa, hinta nousee. Eikö sen pitäisi laskea, koska silloin voidaan tuottaa suurempia eriä pienemmin kustannuksin?
Kyllä niin käykin. Hinta nousee kysynnän kasvaessa ja ylittäessä tarjonnan. Kun tuotantokapasiteettia ehditään kasvattaa ja tarjonta taas vastaa kysyntää, hinta kääntyy laskuun.
Kädessäni on ylimääräinen sadan euron seteli. Mitä minun on tämänhetkisessä taloustilanteessa järkevintä tehdä sille: käyttää se asuntolainan maksuun, sijoittaa osakkeisiin, hankkia rahalla kotimaisia tuotteita vai säästää se?
Vanhan asuntolainasi korko lienee kohtuullisen alhainen - antaa sen siis olla. Kotimaisia tuotteita voit toki ostaa, jos mielihyvää saat siitä satasen edestä. Säästäminen kannattaa aina. Osakesäästämisenkään aloittamiseen hetki ei ole huonoin mahdollinen. Tulee ainakin seurattua talouden tapahtumia, kun on pari pelimerkkiä taskussa. Ajat ovat toki epävarmat vielä pitkään.