Kylmän sodan aikaista suurvaltojen sotilaallista läsnäoloa ollaan virittämässä pienoiskoossa uudelleen. Uutistoimistot kertoivat tammikuun puolivälissä, että Venäjä aikoo "muutaman vuoden kuluessa" perustaa laivastotukikohdat Libyaan, Syyriaan ja Jemeniin.
Tukikohtaneuvottelut lienevät käynnissä. Venäjä tarjonnee ystävällismielisille kumppaneille taloudellisia etuja, öljy- ja kaasusopimuksia sekä asetoimituksia. Neuvotteluja jouduttanee myös se, että Neuvostoliitolla oli aikoinaan läheiset suhteet ja sotilaalliset yhteydet moniin arabimaihin. Venäjä sen sijaan on hyvissä väleissä myös Israelin kanssa.
Kaavaillut tukikohdat sijaitsevat energiakuljetuksille tärkeän Punaisenmeren kummassakin päässä. Lisäksi Välimeri on symbolisesti mitä otollisin paikka lipunnäytölle.
Kyse lienee ensi- ja myös toissijaisesti juuri lipunnäytöstä - poliittisesta viestittämisestä. Sillä halutaan korostaa vahvan Venäjän paluuta maailmanpolitiikan näyttämölle. Suurvalta-aseman kaipuu ei ole Venäjältä koskaan kadonnut.
Sama ilmiö toistuu esimerkiksi Norjan rannikon tuntumassa, kun venäläinen strateginen pommittaja näyttäytyy kansainvälisessä ilmatilassa. Äskettäin se näkyi Karibianmerellä yhteisessä laivastoharjoituksessa Venezuelan kanssa.
Selvästi konkreettisemmasta sotilaallisesta missiosta on sen sijaan kyse Mustanmeren rannassa Abhasiassa, jonne Venäjä kaavailee myös laivastotukikohtaa. Itsenäiseksi julistautuneen Abhasian mukaan sopimus solmittaneen muutamassa kuukaudessa. Kiirettä selittää se, että Krimiä koskeva tukikohtasopimus Ukrainan kanssa on katkolla 2017, ja tulevaisuuden ennustaminen on vaikeampaa kuin koskaan.
Venäjä on tavoittelevinaan "strategista tasapainoa" tilanteessa, jossa Yhdysvallat on Moskovan katsannossa tunkeutunut sen intressipiiriin sekä Georgiassa että itäisessä Keski-Euroopassa.
Kiinnostavaa on sekin, että Jemenissä sijaitsee paraikaa myös amerikkalainen tukikohta, kun taas gaddafilainen kumous ajoi amerikkalaiset aikoinaan pois Libyasta.
Suurvalta-aseman palautusyritys saattaa kuitenkin törmätä talouskriisiin. Asiantuntijat pitävät kyseenalaisena, onko Venäjällä varaa tai edes haluja mobilisoida erityisiä sotilaallisia voimia suur-Lähi-idän vesille.
Sillä on ollut viimeiset 10 vuotta aikaa ja rahaa nostaa asevoimiaan rappiotilasta, mutta talouskriisin ja alhaisen öljynhinnan oloissa jouduttaneen määrärahakorotuksia harkitsemaan tarkasti. Jos ruplan alamäki jatkuu, talous alkaa olla pahassa pulassa ja syö hallituksen suosiota.
Armeijan ja aseistuksen modernisoinnista ei kuitenkaan hevillä tingitä, ei varsinkaan Georgian sodassa todettujen puutteiden osalta. Samalla esimerkiksi ydinkärkien ja niiden kantolaitteiden vanheneminen hoitaa aseriisunnan tehtäviä automaattisesti. Parikymmentä vuotta sitten kehiteltyjä strategisia aseita saadaan kuulemma osittain modernisoitua ja uudelleen käyttöön.
Venäjän kertoman mukaan sillä on uusia kehityshankkeita ja se aikoo pysyä mukana varustelukilvassa. Se on jälleen vahva toimija myös globaaleilla asemarkkinoilla.
Rahan pumppaaminen armeijalle viime vuosien tahtiin voi käydä kuitenkin mahdottomaksi, mutta toisaalta sama talouskriisi tekee suurvallan elkeet entistä tärkeämmiksi. Ne kohottavat kansallista itsetuntoa ja ovat välttämätöntä poliittista kiinneainetta. Jos olot menevät taas huonompaan suuntaan, ollaanpahan edes näkösällä ja kunnioitettuja, ehkä hieman pelättyjäkin.
jarmo.rantalainen@kaleva.fi