"Vahvimmilla vaaleissa on se, joka pystyy tarjoamaan äänestäjille vähiten huonoja vaihtoehtoja", berliiniläinen politiikantutkija Gero Neugebauer tiivistää Saksan poliittiset näköalat talouskriisivuoden 2009 alussa.
"Pääongelma on siinä, että mitkään tulevat ratkaisut eivät saisi olla kivuliaita ja Saksassa mitään ei saisi mieluiten muuttaa."
Berliinin vapaassa yliopistossa puolueita tutkivan Neugebauerin mukaan vuodesta 2009 tulee liittotasavallassa joka tapauksessa poikkeuksellisen kiinnostava. Supervaalivuoden aikana puolueiden suosio mitataan toistakymmentä kertaa: saksalaiset äänestävät pitkin vuotta muun muassa eurovaaleissa, viiden osavaltion parlamenttivaaleissa ja kunnallisvaaleissa kahdeksassa osavaltiossa.
Vuoden poliittiseksi huipennukseksi kohoavat Saksan parlamenttivaalit 27. syyskuuta.
Samaan aikaan poikkeuksellisen vaalimaratonin kanssa maa syöksyy kohti poikkeuksellista lamaa, josta paikallinen RWI-taloustutkimuslaitos ennustaa pahinta 60 vuoteen. Saksan vientivetoinen talousmoottori yskii eikä hallitseva konservatiivien ja sosiaalidemokraattien yhteishallitus ole yhtä mieltä juuri muusta kuin siitä, että yhteishallitusta ei enää vaalien jälkeen jatketa.
Periaatteessa Saksassa on koossa ainekset samanlaiseen kriittiseen massaan kuin niin sanotussa Weimarin tasavallassa 1930-luvun alussa. Muun muassa taloustutkija Wolfgang Münchau on nähnyt poliittisen pakkoavioliiton ja talouskriisin yhdistävissä tilanteissa huomattavia yhtäläisyyksiä.
Münchaun mukaan saksalaiset etsivät vaihtoehtoja äärioikeiston sijaan kuitenkin nyt äärivasemmalta. Tämän kannatuksen merkittävä kasvu söisi pahimmassa tapauksessa pohjan enemmistöhallituksilta ja tekisi maasta käytännössä ohjauskyvyttömän. Saksa ajautuisi näin takaisin tilanteeseen, johon sen ensimmäisen demokratiakokeilu tyssäsi vuonna 1933.
Politiikantutkija Neugebauer jarruttaa kuitenkin pelkoja radikaalin yllätystekijän ilmaantumisesta liittotasavallan politiikkaan. Poliittiseksi ponnahduslaudaksi kriisistä ei hänen mukaansa ole.
"Tilannetta ei voi oikeastaan verrata Weimarin tasavaltaan, koska nyt tarjolla ei ole äärioikeistoa lukuun ottamatta yhtään itse demokratiaan vihamielisesti suhtautuvaa puoluetta", Neugebauer muistuttaa.
"Ja äärioikealla ei ole Saksassa merkittävää kannatusta."
Hänen mukaansa nykysaksalaisista tuskin on muutenkaan poliittisen radikaalikuurin kannattajiksi, koska todella vakuuttavat ohjelmavaihtoehdot puuttuvat kokonaan molemmilta äärilaidoilta.
Edes Oskar Lafontainen luotsaamassa Die Linke -vasemmistopuolueessa tutkija ei näe merkittävää potentiaalia, vaikka se keräisikin protestiääniä.
"Saksassa ei ole yhtään todella vaihtoehtoista poliittista voimaa. Die Linke -puoluekin edustaa todellisuudessa vasemmistososiaalidemokratiaa eikä vallankumouksellista sosialismia", Neugebauer tiivistää.
"Puolue nostaa näkyvästi esille ongelmia, mutta sillä ei ole tarjolla vakuuttavia ratkaisuehdotuksia. Sen aikaansaannokset ovat tilkkutäkkiä eikä sillä ole todellista voimaa."
Die Linke on Itä-Saksan valtionpuolueen SED:n jälkeläisen PDS:n ja WASG-vaaliliiton yhteensulautuma. Se ei kelpaa toistaiseksi hallituskumppaniksi millekään muulle puolueelle. Osavaltiohallituksissa puolue on mukana.
Todellisen vaihtoehdon puuttuessa pää-äänisaalis jää Neugebauerin mukaan kriisivuonnakin vanhojen suurten, konservatiivipuolue CDU/CSU:n ja sosiaalidemokraattisen SPD:n, jaettavaksi - toistaiseksi tuntemattomassa suhteessa.
Vahvemmassa lähtöasemassa ovat konservatiivit, joille mielipidemittaukset lupaavat nyt noin 37 prosentin kannatusta. Sosiaalidemokraattien kannatus on noin 25 prosentissa. Lisäksi konservatiiveilla on liittokansleri Angela Merkelissä ainakin toistaiseksi väritöntä sosialidemokraattista ulkoministeriä Frank-Walter Steinmeieriä uskottavampi kansleriehdokas.
"Uskon, että CDU/CSU vie voiton, koska Steinmeier ei kykene saamaan omia äänestäjiään liikkeelle", Neugebauer sanoo, mutta ei lähde ennustamaan voiton suuruutta.
Pelkästään odottelemalla liittokansleri Merkel ei kriisin keskellä kykene puolueensa asemia kuitenkaan varmistamaan.
"Merkelin täytyy jo ensimmäisen vuosipuoliskon aikana kyetä esittämään vakuuttava näyttö siitä, että hänellä on kriisin edellyttämät johtajakyvyt", Neugebauer arvioi.
Kanslerin on kehitettävä itseensä kiireesti uutta hohtoa myös ulkopolitiikassa, jossa sitä himmentää etenkin eurooppalaisen johtajan roolin napannut Ranskan vauhtipresidentti Nicolas Sarkozy.
Käy syksyn parlamenttivaaleissa miten tahansa, seuraava suurongelma Saksan puolueilla on joka tapauksessa edessään heti niiden jälkeen: hallituksen muodostaminen.
Kumpikaan suurpuolue saa tuskin enemmistöhallitusta aikaan perinteisen liittolaisensa liberaalien tai vihreiden kanssa. Todellisiksi vaihtoehdoiksi jäävätkin nykyisen hallituspohjan haluton jatkaminen ja liberaalien, vihreiden ja sosiaalidemokraattien muodostama niin sanottu liikennevalohallitus.
Puolueiden vaali- ja hallituspohjaspekuloinnit eivät kriisivuonna 2009 kuitenkaan tuntuvasti kiinnosta saksalaisäänestäjiä. Nämä näkisivät nyt mieluiten, että hallituspuolueet jättävät vaalikampanjoinnin sikseen ja käyttävät kaiken tarmonsa maan talouden ennätyksellisen alamäen loiventamiseen.
