Tulevasta talouskehityksestä esitettyjä arvioita kutsutaan Suomessa suhdanne-ennusteiksi. Entä miksi kutsutaan niitä henkilöitä, jotka talouden vaiheita ennustavat? Jos verbistä johdetaan tekijännimi, saadaan ennustaja.
Tällä hetkellä yhdenkään suhdannelaitoksen palveluksessa ei Suomessa kuitenkaan ole henkilöitä tuolla tittelillä. Se on jätetty tulevaisuuden luotaamisen "luoville yrittäjille" kuten tarot-korttien kääntelijöille tai meteorologiaa esimerkiksi harakanpesien sijainnin perusteella tutkiville latvamaiden profeetoille.
Suhdannelaitosten, pankkien ja virastojen uumenissa työskentelee ennustepäälliköitä, ekonomisteja, pääekonomisteja ja suhdannepäällikköjä. Paljon vakuuttavampia titteleitä kieltämättä.
Talouden hurja pudotus on kuitenkin nostanut tuon joukon kiusalliseen valoon. He ovat viime kuukausien arvioissaan yksi toisensa jälkeen ajaneet kurvissa ulos. Esimerkiksi vielä viime joulukuussa, pari viikkoa ennen vuodenvaihdetta, Suomen Pankki arvioi viime vuoden BKT:n kasvuluvun nousevan yli kahden. Kasvu ei lopulta yltänyt edes yhteen prosenttiin.
Entä arviot tästä vuodesta? Ensimmäinen miinusmerkkinen ennuste kuultiin vasta viime joulukuun puolivälin alla. Vielä 15.12. Sampo Pankki arvioi, että talouskasvu olisi tänä vuonna plussalla.
Vain puolentoista kuukauden päästä tästä kuultiin ennuste, jonka mukaan Suomen talouskasvu olisi tänä vuonna 3,7 prosenttia pakkasella. Palkansaajien tutkimuslaitoksen ja Sampo Pankin ennusteen eroa oli siis neljä prosenttiyksikköä.
Ei ihme, jos tavallinen pulliainenkin alkaa pohtia, millä metodeilla ennusteita laaditaan. Niiden tekijöillähän on kuitenkin käsissään ja koneillaan tietoa kotimaan ja maailman taloudesta niin paljon kuin ikinä ehtivät läpi kahlaamaan.
Silti tuloksissa ei viime aikoina ole erityinen valaistuneisuus loistanut. Vaikuttaa siltä, että etenkin muun maailman merkkejä ei osata lukea eikä tehdä niistä oikeita johtopäätöksiä.
Puolustuksen puheenvuorona voi käyttää Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ennustepäällikön Pasi Sorjosen näkemyksiä Nordean tuoreessa asiakaslehdessä. Hän muistuttaa siitä vanhasta ilmiöstä, että nimenomaan käänteiden ajankohtaa ja voimakkuutta on vaikea nähdä.
Sorjonen myös huomauttaa, että ennusteet perustuvat tilastolaitosten antamaan aineistoon, joka aina laahaa nykyhetken perässä. Olisikohan sitten aihetta painottaa aineistoa toisin?
Vanha ilmiö on, että talouskehityksen ennustettavuutta vaikeuttaa kuluttajien käyttäytymisen ennakoimattomuus, siis psykologiset seikat. Sorjonen paljastaa, että myös ennusteiden numeroihin vaikuttaa psykologia. Arviot nimittäin liikkuvat aina tietyllä "mukavuusalueella". Liian suuret poikkeamat keskiarvosta eivät tunnu uskottavilta. Siksi ennusteiden laatijat karttavat niitä.
Käytännössä suhdanne-ennustajat siis peesailevat toisiaan. Mennään mieluummin porukalla ojaan, kuin otetaan riski, että oltaisiin yksin väärässä. Ennusteita väännetään siksi alalla vallitsevan yleisen käsityksen suuntaan.
Psykologian kannalta tuon ymmärtää, muttei metodi hirveän tieteelliseltä tunnu.
Sanotaan silti tämän hetken ennustajien puolustukseksi se, että on sitä ajettu ulos ennenkin. Vuodeksi 1991 suhdannepovaajat ennakoivat yhden prosentin talouskasvua, mutta lopputulos oli seitsemän prosenttia miinusta. "Ennustelaitokset menivät metsään kuin porsaat toinen toisistaan hampaillaan hännästä pitäen", presidentti Mauno Koivisto lohkaisi tuohduksissaan.
Mutta onko ennustajilta kohtuutonta vaatia edes likimääräistä onnistumista? On ainakin parempaa kuin nyt. Ja on myös niitä, jotka näkivät oikein. Kirkkain sädekehä on nyt "tohtori Tuhoksi" kutsutulla New Yorkin yliopiston taloustieteen professorilla Nouriel Roubinilla. Hänen ennusteensa globaalin kriisin synnystä ovat osuneet pelottavan tarkasti kohdalleen. Hän kertoi jo syyskuussa 2006, että edessä on rysäys, joka alkaa Yhdysvaltain asuntomarkkinoilta.
Nyt kaikki haluavat kuulla, milloin nousu Roubinin mielestä alkaa. Arvio ei ilahduta. Hänen mukaansa taantuma voi kestää Yhdysvalloissa jopa 36 kuukautta. Sen perusteella täälläkin voidaan ynnäillä käänteen hetkeä.
Roubini on epäilemättä alansa huippuja, muttei hänkään erehtymätön. Taloushistoria ei tunne yhtäkään näkijää, jonka ennustukset olisivat kerta kerran jälkeen osuneet oikeaan. On siis lupa arvioida, ainakin toivoa, että Roubini olisi jo väärässä.
Vertailukohdaksi voi ottaa vaikkapa Euroopan keskuspankin pääjohtajan Jean-Claude Trichet´n maanantaisen arvion, jonka mukaan usea seikka viittaa käänteen lähestymiseen. Hän perusteli kantaansa muun muassa öljyn hinnan laskulla sekä hallitusten ja keskuspankkien taloutta tukevilla toimilla.
Trichet´n kommentti oli korostetun varovainen. Varmaa silti on, että käänne tulee, ja ehkä taas kuin varkain.