Musiikkitalosta on riittänyt juttua, niin kirjoitettuna kuin muussakin mediassa. Rakennuksen arkkitehtuuria arvioitaessa sisätiloja ja akustiikkaa on kehuttu, mutta ulkoista ilmettä on otettu tavaksi kritisoida mitäänsanomattomaksi.
Brittiläinen arkkitehtuurikriitikko Jonathan Glancey vertasi taannoin Helsingin Sanomien sivuilla rakennusta ylikansallisen suuryrityksen pääkonttoriin, jolta puuttuu sielu.
Monissa muissakin puheenvuoroissa on ollut havaittavissa, että Musiikkitalon tilalle olisi haluttu jotakin räväkämpää. Rohkenen olla hiukan eri mieltä.
Musiikkitalo on alueella, jonka sopivasta käytöstä on taitettu peistä vuosikymmeniä. Paikka on herkkähipiäinen. Naapurustosta löytää Eduskuntatalon, Suomen kansallismuseon ja Finlandia-talon tapaisia kansallisia monumentteja.
Vaikka Musiikkitalo on sisältä suuri, ulospäin se on aika pieni. Pienehkö olemus tukee ympäristöön sopeutumista. Eduskuntatalon edessä tietty vaatimattomuus on eduksi. Wau-arkkitehtuurin paikka on muualla.
Lue lisää keskiviikon Kalevasta!