Täl­lai­nen on Hel­sin­gin uusi piispa Teemu Laa­ja­sa­lo – pitkä tausta seu­ra­kun­nal­li­sis­sa joh­to­teh­tä­vis­sä

Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo, 43, on valittu Helsingin uudeksi piispaksi. Hän on syksyllä eläkkeelle jäävän Irja Askolan seuraaja.

Eläkkeelle jäävä Irja Askola onnittelee piispaksi valittua Teemu Laajasaloa.
Eläkkeelle jäävä Irja Askola onnittelee piispaksi valittua Teemu Laajasaloa.

Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo, 43, on valittu Helsingin uudeksi piispaksi. Hän on syksyllä eläkkeelle jäävän Irja Askolan seuraaja.

Laajasalo sai tänään piispanvaalin ensimmäisellä kierroksella yli puolet annetuista äänistä, minkä vuoksi toista äänestyspäivää ei tarvita. Laajasalo aloittaa työnsä Helsingin piispana marraskuun alussa.

Laajasalo voitti piispakilvassa Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaan ja Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteeri Kaisamari Hintikan.

Ennakkosuosikkina vaaliin lähtenyt Laajasalo tunnetaan kirkollisten johtotehtäviensä lisäksi hyvin myös julkisuudesta. Kirkkoherra on esiintynyt tiuhaan mediassa ja esimerkiksi jo lakkautetussa tv-satiirissa YleLeaksissa.

Arvomaailmaltaan Laajasalo ei merkittävästi poikkea kilpakumppaneistaan Hallamaasta ja Hintikasta. Kaikki kolme ovat julkisuudessa esimerkiksi puoltaneet samaa sukupuolta olevien parien vihkioikeutta.

Sen sijaan taustaltaan Laajasalo eroaa kilpakumppaneistaan merkittävästi. Siinä missä Hallamaalla on vankka professoritausta ja Hintikalla kansainvälinen järjestötausta, Laajasalo itse on toiminut seurakunnallisissa johtotehtävissä jo 20 vuotta.

Viime viikolla juuri ennen piispanvaalia, Laajasalo kommentoi Lännen Medialle nimenomaan taustan merkitystä.

- Se on olennainen kysymys. Että miten piispan viran mieltää. Taustat antavat valitsijoille mahdollisuuden tehdä oman näköisiä valintojaan, Laajasalo sanoi.

Kirkollisen kokemuksen lisäksi Laajasalo on puhunut julkisuudessa paljon moninaisuuden puolesta. Hän kommentoi Lännen Medialle muun muassa kirkon epätasa-arvoa, jonka hän uskoo tasoittuvan ennen pitkää - siitäkin huolimatta, että kaikki kymmenen piispaa ovat nyt miehiä.

- Olisi kamala ajatus, että joku valittaisiin sukupuolensa perusteella. En itse haluaisi tulla valituksi siksi, että olen mies.

- Kaikkien virkojen tulee olla auki jokaiselle. Myös armo ja päähän potkittujen tukeminen ovat tärkeitä, Laajasalo totesi Lännen Medialle viime viikolla.

Helsingin piispanvaalissa oli lähes 1 800 äänioikeutettua. Heistä puolet oli Helsingin hiippakunnan pappeja ja lehtoreita, toisen puolen muodostivat maallikkoäänestäjät.

Teemu Laajasalo

Syntynyt vuonna 1974.

Vihittiin papiksi vuonna 1997. Toimii nyt Helsingin Kallion seurakunnan kirkkoherrana.

Virkansa ohella Laajasalo on Helsingin seurakuntayhtymän johtaja. Hänen uraansa kuuluu lisäksi muun muassa tutkijan töitä, Agricolaliikkeen johtotehtävä sekä tv- ja radiotöitä.

Laajasalo toimii myös Helsingin hiippakunnan pappisasessorina, Helsingin diakonissalaitoksen hallintoneuvoston jäsenenä ja World Vision Finlandin hallituksen jäsenenä.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä