Pirjo Hassisen Kuninkaanpuisto (Otava) pohtii omaperäisellä tavalla valtaa ja rakkautta. Kerronta pysyttelee samassa paikassa, mutta laajenee ajallisesti viime vuosisadalle. Hassisen ilmaisuvoimainen kieli kutoo tarinat yhteen yllättävällä tavalla.
Mikko Rimmisen esikoisromaani Pussikaljaromaani (Teos) kuvaa kolmea nuorta, joutilasta miestä yhden päivän ja yhden yön aikana. Näennäisesti romaanissa ei tapahdu mitään, mutta henkilöiden elämän merkitys on juuri olemisessa. Rimmisen kerronta on rikasta, sanavalinnat omaperäisiä ja lauserakenteet huikeita.
Asko Sahlbergin Tammilehto (WSOY) tutkii sattuman osuutta ihmisen kohtalon määrääjänä. Romaanin kiinnostavuus perustuu sen kerrontatekniikkaan: lukijan käsitys henkilöiden elämännäkemyksestä syvenee luku luvulta. Tärkeäksi teemaksi nousee lopulta ihmisen tarve saavuttaa sovinto ja armo.
Valintalautakunta pitää Helena Sinervon runoilija Eeva-Liisa Mannerin elämään perustuvaa teosta Runoilijan talossa (Tammi) varsin poikkeuksellisena tarinana yksinäisyydestä, rakkaudesta, hulluudesta ja ystävyydestä. Hyvin henkilökohtaisesti Mannerin sisäisten ajatusten kautta kerrottu tarina tekee Sinervon romaanista tämän vuoden yllätyksellisimmän.
Jari Tervon Myyrä (WSOY) on monitasoinen ja mielikuvituksellinen romaani vallasta ja pahuudesta. Tervon kielellinen taituruus taivuttaa mahtavaksi kronikaksi niin historialliset päiväkirjamerkinnät kuin diplomaattisissa neuvotteluissa salakareja välttelevän politiikan kielen.
Erik Wahlströmin esikoisromaani Tanssiva pappi (Den dansande prästen, Schildts) taas on värikäs kertomus Suomen kansakoululaitoksen isästä Uno Cygnauksesta ja hänen ajastaan. Wahlström luo lempeän ironisella otteella kuvan Cygnauksesta ihmisenä, joka ei ole läpeensä paha eikä hyvä ja piirtää hulppean kuvan 1800-luvun uskonnollisesta ja poliittisesta ilmapiiristä.