Oululainen kahden pienen pojan äiti Saila Kauppila ei vähässä kummassa kerro oudoille ammattiaan. Se on patologi. Vaikka pääosin mikroskoopin ja päätteen ääressä työskentelevä, kudos- ja solunäytteitä tutkiva lääkäri tekee vuodessa vain parikymmentä ruumiinavausta, ensimmäinen kommentti kuuluu yleensä, että kamalaa, miksi joku haluaa patologiksi.
Niin, miksi?
Alunperin Kauppilasta piti tulla syöpälääkäri, mutta tutkimus kiehtoi.
"Tutkimus - ja ehkä sattumakin - vei patologiksi. Alussa mietin puoli vuotta, mutta sitten patologia vain vei jotenkin mukanaan. Kiehtovaa työtä. Kun ei olla tekemissä potilaiden kanssa, tunnepuoli jää vähemmälle. Haastavaa, mikroskooppista tutkijan työtä. Lisäksi tässä voi erikoistua ja oppia jatkuvasti."
Aivan aluksi Kauppila luki vuoden tekniikkaa, aikoi insinööriksi. Hän ei tarkasti tiedä itsekään, miksi vaihtoi lääketieteelliseen. "Ehkä laaja-alainen lääketiede kiehtoi."
Tottuuko ruumiisiin ja avauksiin?
"Aluksi mietin, että pystynkö. Mutta olin lääkiksessä opiskelijana avauksissa ja tiesin mitä se on. Ei muuta kuin hanskat käsiin", Kauppila kertoo. "Kuolinsyyn etsiminen jättää muun pohtimisen sivulle. Ei avaaminen ole itse asiassa tuntunut minulle koskaan vaikealta."
Avaaminen perustuu lakiin. Ketään suomalaista ei haudata tai tuhkata ilman, että kuolintodistuksessa mainitaan kuolinsyy.
Hoitava lääkäri pystyy määrittelemään kuolinsyyn kahdesta kolmasosasta vainajista ilman avausta. Jos vainajan kuolinsyy on epäselvä, hänelle tehdään oikeuslääketieteellinen avaus.
Oysin palkkaama Kauppila tekee lääketieteellisiä avauksia. Niitä tehdään sellaisille vainajille, joiden kuolinsyy tiedetään lähes varmasti, mutta ei ehdottoman tarkasti. Tavallisimmin Kauppila avaa sairaalan potilaita, joiden kuolinsyyksi vahvistuu jo tiedossa ollut sairaus.
Jos avauksessa ilmenee yllättäviä seikkoja, vainaja siirretään viereiseen valtion ylläpitämään oikeuslääketieteelliseen laitokseen. Näin tehdään, jos epäillään esimerkiksi hoitovirhettä. Myös silloin vainaja viedään oikeuslääketieteellisen puolelle, jos vainajasta paljastuu esimerkiksi asbestijäämiä, jotka viittaavat työperäiseen sairauteen.
Lääketieteellisiä ja oikeuslääketieteellisiä avauksia tehdään Oulussa vuodessa yhteensä noin 1 100-1 200. Näistä lääketieteellisiä avauksia on noin 150.
"Vaikka tämä voi kuulostaa vähän groteskilta, me teemme sairaalan laadunvalvontaa", Kauppila sanoo.
Avauksissa voi löytyä hoitokäytäntöjä parantavia tekijöitä. "Tulokset panevat klinikoiden väen miettimään, minkälaista hoitoa he ovat antaneet."
Vainajat auttavat eläviä. Lääketieteen historia tuntee lukemattomia tapauksia, joissa sairauksien hoitoon on löydetty keino vainajilta saaduista tiedoista. Nykytekniikka antaa tosin yhä enemmän ja parempaa tietoa sairauksista ja niiden kehittymisestä jo ihmisen elinaikana.
Viime vuosina lääketieteellisten avausten määrä on laskenut Suomessa tasaisesti. Muun diagnostiikan kehittyminen vähentää tarvetta avauksiin, koska kuolinsyy on entistä useammin selvillä. Vainajasta voidaan saada myös virtuaalisesti monenlaisia tietoja.
Tarvitseeko tulevaisuudessa vainajia lainkaan avata? "En pysty vastaamaan siihen", Kauppila miettii pitkään.
Joskus eteen tulee yllätyksiä. Esimerkiksi 10-20 prosentilta avattavista löytyy kasvaimia, joita ei ole elinaikana huomattu. Kauppila ei ole kuitenkaan törmännyt järisyttäviin yllätyksiin. "Tai ehkä silloin, kun vainajan sisuksista on löytynyt valtavia kasvainmuutoksia, eikä niistä ole ollut etukäteen mitään tietoa."
Syöpä runtelee ihmisen pahiten. "Ja vaikka kuinka paljon puhutaan verisuonten kalkkeumista, konkretisoituu se usein esimerkiksi opiskelijoille dramaattisesti vasta avauksissa. Suonet voivat olla miltei tukossa, kun niiden oikeasti pitäisi olisi kimmoisia ja avaria."
Vaikka Kauppila on nähnyt monien tautien runtelemia ihmisiä, ei hän ole koskaan voinut avauksissa pahoin. Joskus käy niin, että opiskelijaryhmästä jonkun pitää poistua välillä haukkaamaan happea. "Ehkä jotkut pyörtyvät, koska he jännittävät sitä, että kestävätkö."
Nykyaikaisen avaushuoneen tehokas ilmanvaihto pitää huolen siitä, että takavuosilta tuttu formaliinin haju ei lemahda salissa nenään.
"Saila (Kauppila) on avauksissa usein mukana. Vanhat patologit taas kehuvat sillä, kuinka kauan heidän viimeisestä avauksestaan on kulunut aikaa", obduktiopreparaattori Raimo Elovaara nauraa. Hän tuli alalle 24 vuotta sitten, kun haki työttömänä paikkaa. Itse asiassa Elovaara pääsi varalle, mutta valittu häipyi sen sileän tien. Siitä lähtien mies on avannut vainajia.
Elovaara ja Kauppila haluavat oikaista monia keskustelupalstoilla vellovia kauhukertomuksia ja vääriä tietoja. Jossain vaiheessa kiersi juttu, että avauksessa pystytään näkemään ihmisen mahalaukusta, että hänen käyttämäänsä astiat on pesty konetiskiaineella.
"Ei pidä paikkaansa", Elovaara kiistää. "Pesuainetta pitäisi syödä, jotta se näkyisi. Silloin vainaja siirrettäisiin myrkytysepäiltynä oikeuslääketieteen puolelle."
Sen sijaan teollisuus- ja liikennesaasteet näkyvät selvästi ihmisten keuhkoissa. "Koko ikänsä Oulussa asuneen vanhemman ihmisen keuhkoista ei pysty erottamaan, onko hän tupakoinut. Maaseudulla asuneen tupakoitsijan keuhkot näyttävät samanlaisista kuin tupakoimattoman oululaisen", Elovaara kertoo. "Ja jos eroja näkyy, ne ovat tosi pieniä", Kauppila lisää.
Avauksessa obduktiopreparaattori
avaa vainajan sekä irrottaa sisäelimet viiteen ryhmään. Lääkäri - patologi - tutkii elimet. Niistä otetaan yleensä pienet näytepalat mikroskooppitutkimista varten. Lopuksi preparaattori sulkee ja pesee vainajan.
Vastoin karmeimpia netissä kierteleviä juttuja kaikki elimet pannaan takaisin vainajan mukaan. Esimerkiksi johonkin tutkimukseen irrotettavia elimiä varten tarvitaan eettisen toimikunnan ja Valviran lupa.
Avaus tehdään sellaisella tekniikalla, että arkussa makaavasta vainajasta ei saa nähdä, että hänet on avattu.
"Kysy vaikka hautausurakoitsijoilta. Heidän mielestään avatut vainajat ovat paljon paremmassa kunnossa kuin avaamattomat. Emme koske esimerkiksi kasvoihin", Elovaara kertoo.
Avaus vie yleensä pari tuntia. "Vaikka olemme kyllä joskus pyöritelleet pelkästään sydäntä neljäkin tuntia", Elovaara muistelee.
Viljelläänkö avauksissa rajun työn vastapainoksi huumoria? Koputatteko kylmiöön mennessänne? Lohdutteletteko työkavereita, että kohtelette heitä hellävaroin, kunhan he tulevat käsiinne?
"Ei missään tapauksessa", molemmat nauravat.
"Juttelemme samoja kuin muissakin työpaikoissa. Raimo saattaa kertoa katsomastaan elokuvasta", Kauppila sanoo.
Vainajan elinluovutustestamentti
ei vaikuta patologian osaston työhön, sillä luovutettavat elimet pitää irrottaa heti kuoleman jälkeen. Sairaalan osastolla kuolleita vainajia säilytetään vähintään kaksi tuntia ennen kuin heidät viedään kylmiöön.
Oysissa on parikymmentä patologia. Suurin osa heidän työajastaan menee elävien ihmisten solujen ja kudosten tutkimuksiin.
"Itse asiassa joudun silloin tekemään raskaimmat päätökset. Tutkimustulos saattaa osoittaa, että potilas menettää jonkin elimen. Tuloksesta täytyy olla ehdottoman varma. Onneksi voin pohtia kysymystä yhdessä muiden lääkärien kanssa", Kauppila kertoo.
Patologitkin ovat naisistuneet, sillä heitä on Oysissa noin puolet. Oulussa ei ole ainakaan tällä hetkellä työvoimapulaa. Patologian lääkäreiden palkkaus noudattaa yleistä lääkäreiden sopimusta - euroja ei tipu pussiin enempää kuin muillekaan lääkäreille, mutta ei vähempääkään.
Kauppila pitää tärkeänä, että työhön ei kuulu viikonloppu-, ilta- ja yöpäivystyksiä.
"Mielenkiintoista, vaihtelevaa, suhteellisen itsenäistä työtä", seitsemän vuotta patologina ollut Kauppila vakuuttaa.
"Siistiä sisätyötä", Elovaara säestää.
Ja yksi asia on selvä. Työ työnä.
"Ystävää tai sukulaista en voisi avata", Kauppila sanoo empimättä. "Siinä olisivat tunteet liiaksi mukana."