Keskiviikkona Suomi putosi puusta - pää edellä.
Jouko Karvinen, Stora Enson toimitusjohtaja ja kaikkien saneeraajien kalifi, marssi toimittajien eteen ja sanoi sen, minkä jokainen tiesi mutta mistä jokainen yllättyi. Sellutehdas, paperitehtaita ja saha pannaan kiinni. Kenkää saa 1100 työntekijää. Varkauden tuotantolaitoksille tyrkättiin pieni oljenkorsi. Ne pysyvät käynnissä, mikäli "tapahtuu ihme" eli hienopaperin kysyntä ja hinta ampuvat taivaisiin.
Sellaista ihmettä ei odota kukaan asioista perillä oleva, kaikkein vähiten Karvinen itse. Varkautelaisista mahtaa tuntuu kurjalta, kun ensin annetaan pieni pilkahdus toivoa ja sitten todetaan, ettei sitä oikeasti ole.
Keskiviikko oli paha päivä koko Suomen kansantaloudelle. Kauppalehden taulukoiden perusteella parin viime vuoden aikana Suomesta on hävinnyt suoraan nelisen tuhatta metsäteollisuuden työpaikkaa. Luvussa tosin on mukana keskiviikkona ilmoitetut vähennykset, joita ei ole vielä toimeenpantu.
Välilliset vaikutukset ovat moninkertaiset. Tuska ulottuu laajalle.
Samalla alkaa hiljakseen häipyä historian hämäriin slogan "Suomi elää metsästä". Tällä tehtaiden lopettamistahdilla maan talous kuihtuu sitä vauhtia, että Suomi elää kohta uudelleen metsässä.
Toistaiseksi hyvinvointivaltion tulevaisuuden puolesta ei ole monta huolen kyyneltä vuodatettu. Päähuomio on keskittynyt, kylläkin perustellusti, vaalirahoitukseen ja sen pääsuhmuroijiin, joista yksi vangittiin torstaina epäiltynä velallisen epärehellisyydestä.
Poliitikkoja pääministeristä valtiovarainministeriin on puhuttanut ruuan arvonlisävero, jonka laskemisesta on tullut elämää suurempi kysymys. Varjoon on jäänyt sen pohtiminen, miten maa selviää kansantuotteen mahdollisesti seitsemän prosentin suuruisesta romahduksesta ja sen päälle tulevasta keskeisen toimialan väkivaltaisesta rakennemuutoksesta.
On keskitytty jakamaan etuisuuksia, joita ei ole edes tienattu. Ei se mitenkään mahdotonta ole, että suomalaiset todistavat metsäteollisuuden tuskaa seuratessaan samalla hyvinvointivaltionsa romahtamista.
Ihan kaikkea piinaansa eivät suomalaisetkaan voi työntää globaalin talouskriisin syyksi. Suhtautumisessa työhön ja yrittämiseen on tässä maassa jotakin perusteellisesti pielessä.
Osuin television ääreen, kun juttu kertoi nuoresta miehestä, joka tapasi kömpiä ylös punkastaan säännöllisesti kello 11:n korvilla. Eivät kiinnostaneet miestä kesätyöt, edes niiden hakeminen. Aikomuksena oli lukea lääkäriksi ja jättää paskahommat tekemättä. Nuorukaisen harrastuksiin kuului matkustaminen. Kuvia olikin kertynyt maailman eri kolkilta.
Juttu ei kertonut, mistä mies rahansa otti ennen lääkärinammatin muhkeita tilinauhoja. Vanhemmat ja valtio, siinä ne runsaudensarvet ilmeisesti olivat.
Valtio on muuttunut samanlaiseksi rahanlähteeksi kuin vaalitukea poliitikoille työntänyt Kehittyvien maakuntien Suomi: harvaa kiinnostaa mistä se rahansa saa, kunhan vain seteleitä syydetään ympäriinsä.
Mikäli "lääkäriksi ilman paskaduuneja"-mies edustaa nuorten asenteita laajemminkin, metsäteollisuuden rakennemuutos on vain kalvakka aavistus tulevasta.
Suhtautumisen yrittämiseen pitää muuttua nopeasti. Erilaisissa tutkimuksissa näkyy, miten nuoret haluaisivat työpaikkansa olevan mahdollisimman viihtyisän ja työajoiltaan joustavan. Osalle ei ole palkalla paljonkaan merkitystä, kunhan saa vuokran maksetuksi ja jääkaappiin vähän muutakin kuin valon. Työpaikalla pitää olla kivaa, eikä siinä mitään väärää olekaan.
Määrittelyjen perusteella aika monelle nuorelle sopisi oman yrityksen perustaminen. Silloin pystyy kuitenkin hiukan järjestelemään työaikojaan, eikä monikaan pienyrittäjä pääse kerskailemaan suurilla tuloilla.
Silti into oman yrityksen perustamiseen on työikään tulleilla nuorilla aivan liian alhainen. Osasyynä voi olla asenneilmasto Suomessa. Pahiten itsensä leimannut on henkilö, jonka yritys on ajautunut konkurssiin. Juuri ilkeämpää julkista teloitusta ei saa, vaikka yrittämisen riskit ovat yleisesti tiedossa. Suomessa konkurssin tehneelle ollaan varsin peittelemättä vahingoniloisia, Amerikassa häntä taputetaan olalle ja kannustetaan yrittämään uudelleen.
Rapakon takaa voisi ottaa oppia. Jollei Suomessa hyvin nopeasti tehdä sankareita niistä, jotka laittavat jopa omaisuutensa pantiksi työllistäessään itsensä ja kenties muutamia muitakin, täällä eletään kohta jälleen metsässä.