Yhdistysten ja seurojen talkootyö aiheuttaa päänvaivaa työtä teettäville yhdistyksille ja verottajalle. Innostus yhteiseksi hyväksi tehtävästä vapaaehtoistyöstä uhkaa tyrehtyä, kun verottaja vaatii työstä jälkikäteen tuloveroa tai arvonlisäveroa.
Tuttu tilanne on, että lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen liepeillä vanhemmat tekevät paljon talkootyötä toimintaa järjestävän yhdistyksen tai seuran hyväksi. Sen lisäksi, että vanhemmat maksavat seuramaksut ja varusteet, he pyörittävät pelien aikana kahvila- ja kioskitoimintaa vapaaehtoisvoimin.
Hyöty koituu talkoohengen mukaisesti omien lasten lisäksi laajemmalle piirille. Myös sosiaalinen eetos saa tyydytystä, kun tietää pienellä panostuksella olevansa avuksi ja hyödyksi.
Monet vapaaehtoistyötä käyttävät seurat ja yhdistykset ovatkin yllättyneet, kun verottaja on tulkinnut työn verolliseksi elinkeinotoiminnaksi. Verottoman talkootyön keskeinen kriteeri on, että talkootyöstä saatu korvaus käytetään yleishyödyllisen toiminnan tukemiseen. Toiminnan höyty jakautuu osallistujia laajemmalle piirille.
Yhteisöllisellä talkootyöllä on Suomessa pitkä ja hyvämaineinen historia. Lukemattomat omakotirakentajat saavat kiittää lähipiiriään ilmaisesta avusta. Tuhannet pelimatkat, luokkaretket, siivous- ja muut vapaaehtoistempaukset olisivat jääneet tekemättä ilman uhrautuvaa talkootyötä.
Talkootyö on osoittautunut joustavaksi ja se on sopeutunut aikaansa. Verottaja on kuitenkin ruvennut katsomaan entistä kriittisemmin elinkeinotoimintaa muistuttavaa yhdistystoimintaa. Elinkeinotoiminnan rajat kaipaavat tarkempaa määrittelyä, jotta talkooperinne ei häviä kokonaan.