Tali-Ihantala 1944 -elokuva sai juhlallisen ensiesityksensä itsenäisyyspäivän aattona ympäri Suomen. Veteraanijärjestöt yhdessä Suomen lukiolaisten liiton kanssa järjestivät elokuvan ennakkonäytöksiä 40 paikkakunnalla.
Oulussa kutsuvieraina olivat noin 130 oululaista lukiolaista ja noin 300 veteraania ympäri Pohjois-Pohjanmaata. Kutsutuista paikalle saapuneet täyttivät Finnkino Plazan reilut 400 henkeä vetävän ykkössalin lähes kokonaan.
Huomenna perjantaina teatteriensi-iltansa saava elokuva kertoo Tali-Ihantalan taistelusta Karjalan kannaksella kesällä 1944. Tali-Ihantalassa taistelleiden veteraanien Simo Miesmaan ja Martti Niemelän mielestä elokuva vastasi hyvin todellisuutta.
"Kova meteli tuolla salissa oli, ja kova oli meteli Ihantalassakin. Maasto oli kivikkoista, ja ääni kimpoili kivestä kiveen", Miesmaa kertoo.
Niemeläkin piti näkemästään. "Vaikuttava elokuva. Mieleen tuli sekä surullisia että iloisia asioita, mutta nyt päällimmäisenä on tietenkin ilo itsenäisyyspäivän aattona", Niemelä kuvailee.
Lukiolaisten mielestä laadukas elokuva
Myös lukiolaiset olivat Åke Lindmanin ja Sakari Kirjavaisen ohjaaman elokuvan nähtyään selvästi vaikuttuneita.
"Se toi sodan tapahtumat lähemmäksi", kuvailee Oulun lyseon lukion toisluokkalainen Anna Mäkituomas.
Oulun normaalikoulun lukion ensimmäistä luokkaa käyvä Tuomas Pekkala oli pukeutunut juhlan kunniaksi pukuun. "Harrastan sotahistoriaa, joten myös Tali-Ihantalan tapahtumat olivat ennestään tuttuja. Siellä vilisi tuttuja nimiä, paikkoja ja aseita", Pekkala kertaa.
Lukiolaisten mielestä elokuva oli ennen kaikkea laadukas. "Laadukkaampi kuin Tuntematon sotilas, hyvät erikoistehosteet ja yksityiskohdissaan realistinen", Pekkalan luokkatoveri Jussi Koski kertoo.
Tykistö karttoi kypärän käyttöä
Elokuvan jälkeen Miesmaa ja Niemelä kertoivat kokemuksistaan. Miesmaa muisteli, että elokuvassa usein toistuva käsky "kypärä päähän" oli tuttu myös todellisuudessa.
"Ainakin me tykistössä vähän kartoimme kypärän käyttöä. Sen kanssa kun oli hankala syöksyä maahan suojaan."
Miesmaan mukaan käskyjä tuli ylemmältä taholta asti. "Päävammat olivat niitä pahimpia hoitaa."
Miesmaa piti sodan ajan päiväkirjaa, johon hän eräänä päivänä kirjasi pelkän sanan nälkä. "Ei se kuitenkaan tappavaa nälkää ollut, olihan meillä näkkileipää pakeissa, kuten elokuvassakin näytettiin."
Rintamalla Miesmaan mieltä lämmitti postin kulkeminen. "Se kulki hämmästyttävän hyvin."
Pulaa oli konepistooleista
Taistelun kokeneille sai myös esittää kysymyksiä. Pateniemen lukiolainen Mika Virsu halusi tietää, millainen aseistustilanne rintamalla oli. "Oliko esimerkiksi panssarintorjunta-aseista puutetta?"
Niemelän mukaan puutetta oli lähinnä konepistooleista. "Sodan loppupuolella tilanne oli kuitenkin aika hyvä."
Vaikka muut lukiolaiset eivät sanaista arkkuaan uskaltaneet avata, vastasi Miesmaa kaikkien mielessä pyörivään kysymykseen. "Kyllä pelotti vähän, mutta ei sietämättömästi. Suurin oli sotavangiksi joutumisen pelko."
Anna Mäkituomaksen mielestä oli mielenkiintoista kuulla veteraaninen kokemuksia. "Ei tällaisia ole kuullut muilta. Ja tuntuisi vaikealta mennä suoraan kyselemään näin vaikeasta asiasta", Mäkituomas pohtii.
Miesmaan vastaus kysymykseen, mikä tekijä sai aikaan Ihantalan ihmeen oli lyhyt ja ytimekäs. "Se oli jotain suurempaa, kaikille yhteinen Ihantalan henki. Jokainen tiesi, että olemme puolustuksen takarajalla, ja meidän on kestettävä."
