Tamperelainen Pekka Lepikkö uskoo, että taksikuskit ovat elämän moniottelijoita, jotka joutuvat tulemaan työssään toimeen monenlaisten ihmisten kanssa.
Kyllä isä osaa - ja Mummo-televisiosarjoja käsikirjoittanut tamperelainen draamanikkari alkoi kerätä taksikuskien tarinoita ja sutkautuksia jo viisitoista vuotta sitten.
"Taksikuski on arvonsa tunteva ammattimies, joka yrittää aina olla vähän nokkelampi kuin asiakkaansa", hän tiivistää.
Mutteriveneen ohjastajat ovat Lepikön mielestä ihmistuntijoita, jotka juttelevat mielellään asiakkaittensa kanssa. Hän uskoo, että hyvä kuski voi olla myös asiakkaansa paras terapeutti.
"Taksikuskeilla on hyvä huumorintaju, ja vitsejä ja sutkautuksia halkomalla he yleensä pystyvät laukaisemaan jännityksen hankalissakin tilanteissa", Pekka Lepikkö sanoo.
Lepikkö kääntää kirjassaan ylösalaisin uskomuksen, että taksikuski olisi työssään rengin asemassa.
Niin ravintoloista taksin takapenkille öristen retkahtavat baarisiepot kuin lentokentältä haetut, liituraitaan sonnustautuneiden bisneskarjut, ovat takseissa kuskien alamaisia.
"Taksikyytiä on Suomessa pidetty aina hieman juhlallisena juttuna, ja siitä johtuukin, että taksikuski on kautta historian ollut laivansa suuri kapteeni, joka määrää, miten autossa tulee käyttäytyä", hän perustelee.
Taksikuskit ovat kasvaneet ammatissaan tarkkasilmäisiksi ihmistuntijoiksi.
"Taksimatka on kuin torikahvila. Se on tilanne, joka saa täysin vieraat ihmiset puhumaan toisilleen"; kirjailija tiivistää.
Lepikkö kertoo, että eräs häntä kuljettaneista kuskeista totesi kerran, että jo siitä, miten asiakas kuskia tervehtii, voi päätellä, onko tämä halukas juttelemaan vai ei.
"Kuskit itse ovat painottaneet minulle, että he eivät aina aloita keskustelua, vaikka kokisivatkin hiljaisuuden kiusallisena."
Kyllä taksimies tietää -kirjassa vilahtavat julkisuuden henkilöistä Kansallisen kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz ja raisusta elämäntyylistään tunnettu, edesmennyt kirjailija ja runoilija Pentti Saarikoski.
Lepikkö tunnustaa, että hän ehti tarinoita kootessaan kuulla juttuja monista suomalaisista julkkiksista, mutta lupasi kuskeille, ettei tarinoita kerro eteenpäin.
"Taksikuskeilla on velvollisuus olla vaiti, siksi he eivät mielellään juoruile julkkiksista", hän painottaa.
Kirjasta löytyvää, Pentti Saarikoskesta kertovaa räväkkää pikkutarinaa esimerkiksi voisi hyvin kuvitella rasvaiseksi kaupunkilegendaksi.
Lepikkö kuitenkin avartaa, että taksikuskien työ on rohkeutta vaativaa ja vaarallista, ja mitä tahansa saattaa tulla vastaan.
"Kyllä esimerkiksi helsinkiläiset kuskit vihjasivat minulle julkkiksesta, jonka kotiosoitteeseen monet kuskit eivät halua lähteä, koska tämä on tunnettu törkeästä käytöksestään", Lepikkö survaisee. Taksikulttuurissa kukkii myös oma kieli. Taksitolpasta puhutaan pölkkynä, ja taksin katolla vilkkuvasta keltaisesta valomainoksesta banaanina.
Myös taiteilija- ja lempinimiä on monille kuskeille annettu. Lepikkö kertoo törmänneensä vuosien aikana todella kummallisiin kutsumanimiin. "Tampereella on taksikuski, jonka sukunimi on Lindblom, jota muut kuskit kutsuvat nimellä Ovikello, mikä on kyllä lapsellisin aikuiselle ihmiselle koskaan annettu lempinimi", Pekka Lepikkö naureskelee.