Hankekoordinaattori Lauri Oinon tehtävänä on löytää mahdollisimman monia itseoppineita nykykansantaiteilijoita. Sellaisia, joiden silmää taidekoulutus ei ole pilannut.
Oino on Maaseudun Sivistysliiton leivissä. EU-rahoituksen turvin kartoitetaan Pohjois-Pohjanmaata.
Oino etsii tietä Jaakko Haukipuron luomukarjatilalle. Hän on aiemmalla Haapaveden reissullaan kiinnittänyt huomiota tilan erikoiseen, viistoon karja-aitaan. Navetan takaa kurvaa vihreä traktori. Ohjaksissa istuu pitkätukkainen mies neljäntuulenhattu päässään.
Jaakko Haukipuro esittelee alkajaisiksi parhaat traktorinsa ja kertoilee elämästään, johon on kuulunut muun muassa lapinkarjan elvyttämistä sukupuuton partaalta, ruohonjuuritason ympäristöaktivismia ja maailmanmatkoja.
Oino katselee ympäröiviä rakennuksia ja kyselee. Monille esteettisesti kiinnostaville seikoille löytyy käytännön selitys. Puinen karja-aita on viisto, koska eläimet pelkäävät hypätä sellaisen yli.
Vihjeitä tulee
Parhaat vihjeet itseoppineista taiteilijoista tulevat usein tavallisilta kansalaisilta, jotka ovat ihastuneet naapurissaan tai mökkikunnassaan näkemäänsä ITE-taiteeseen.
"Yleensä tekijät eivät itse ota yhteyttä", Oino sanoo.
Itseoppinut nykykansantaide on muutakin kuin veistämistä ja maalaamista. Se voi olla omintakeista ympäristönkoristelua, erikoisesti rakennettuja pihakokonaisuuksia, tai huumoria ja kannanottamista taiteen keinoin.
Se on mitä tahansa tavallisuudesta poikkeavaa ja silminnähtävää luovuutta. Suomalainen nykykansantaide heijastaa usein tekijän suhdetta luontoon. Usein se on puusta tai betonista muotoiltu eläinaiheinen pihaveistos.
Arvostus nuorta
Nykykansantaiteen ja outsider-taiteen arvostus on Suomessa nuorta. Kattavia kartoituksia on tehty vähän. Lahjakkaita ja omaperäisiä tekijöitä on kuitenkin löydetty jo useita kymmeniä.
"Valtakunnallisissa kartoituksissa huomattiin, että karttaan jää valkoisia läikkiä ilman mitään järkevää syytä. Kyse on kontaktien puutteesta. Siksi tarvitaan tämän kaltaisia tarkempia alueellisia kartoituksia", Oino toteaa.
Haukipuron tilalta matka jatkuu Tauno Torvisen luo. Siististi hoidetulla pihalla tulijoita tervehtivät betoniset ihmis- ja eläinhahmot sekä muutama abstraktimpi metalli-ja kiviveistos.
Torvinen on tyypillinen ITE-veistäjä. Nuoruus kului työnteon ja perheestä huolehtimisen merkeissä. Eläkkeelle päästyään tekemään tottunut mies ei jäänyt pyörittelemään peukaloitaan. Kesät hän tekee veistoksia pihalla ja talvet kuluvat vaimon kanssa taidelasitöitä tehden.
Kekkosen pää
Ennen pimeän tuloa ehditään vielä Kalle Aholan luo. Metsän siimeksessä sijaitsevalla pihalla on suuri lava, jolla seisoo mustaksi poltettuja, moottorisahalla veistettyjä metsoja ja hirvenpäitä.
Päärakennuksen eteen on pystytetty kookas, jo osin lahonnut naishahmo. Heinikossa lepää lisää veistoksia. On kuin olisi joutunut keskelle Grimmin veljesten satua.
Päärakennuksesta löytyy lisää maalauksia. Vinttikamarin katto on päällystetty Urho Kekkosen päätä esittävillä kullanvärisillä kipsireliefeillä.
Ahola muistaa, kuinka Kekkonen poisti työttömyyden. Puoli miljoonaa suomalaista ajettiin Ruotsiin. Aholankin kotikylästä lähdettiin. Ne jotka jäivät, ovat kuolleet viinaan. Viisikymppinen Ahola kertoo, ettei ainuttakaan ystävää ole enää hengissä.
Ehkäpä juuri ITE-taide on pitänyt Aholan mielen virkeänä. Töitä kylällä ei ole.
Aurinko on painumassa pellon taakse. Autossa haisee lehmänpaska. Se on suomalaisen ITE-taiteen tuoksu.