Venäjä ja Etyj eivät päässeet sopuun presidentinvaalitarkkailun ehdoista. Se on takaisku myös Suomelle, joka oli neuvotteluissa oudon vaisu.
Demokratian sääntöjen mukaan pidettävät vaalit ovat kansanvallan riemujuhla, olipa kysymys minkä tason vaaleista missä tahansa. Mitat täyttävät vaalit ovat aina ylpeyden ja ilon aihe, vaikka vaalitulos ei väliin miellyttäisikään. Maaliskuun alussa pidettävät Venäjän presidentinvaalit ovat tärkeä demokratiamittari jos mikä. Vaikka Yhdysvaltain presidentinvaaleihin on vielä yli puoli vuotta aikaa, koko maailma seuraa ja jännittää niitä jo esivaalivaiheessa.
Venäjän vaaleissa kansainvälinen, valtaosaltaan kielteinen, huomio on sen sijaan kiinnittynyt itse asian asemesta sivuseikkoihin eli vaalijärjestelyihin. Venäjä saa syyttää itseään siitä, että ainakin länsimaisissa demokratioissa presidentinvaaleihin suhtaudutaan epäilevästi, jopa ivallisesti.
Uusin esimerkki Venäjän ja muun maailman vastakkainasettelusta on se, etteivät Venäjä ja Euroopan yhteistyöjärjestön Etyjin vaalitarkkailusta vastaava elin, ODIHR, päässeet sovintoon vaalitarkkailun yksityiskohdista. Se on kiistatta takaisku kaikille osapuolille: Etyjille, vielä enemmän sen puheenjohtajamaa Suomelle ja eniten Venäjälle.
Vielä vuoden 2004 presidentinvaaleissa Venäjä otti vastaan 400 Etyjin vaalitarkkailijaa. Heillä oli ilmeisesti niin paljon huomautettavaa, että itsetietoisuudeltaan sittemmin paljon vahvistunut Venäjä sai tarpeekseen.
ODIHR:n johtaja, suurlähettiläs Christian Strohal huomautti, että Venäjä yhtenä 56:sta Etyj-valtiosta on sitoutunut vaalitarkkailutoimintaan. 1994 sovitun mandaatin mukaan ODIHR:lla on "vahvistettu rooli vaalitarkkailussa ennen vaaleja, niiden aikana ja niiden jälkeen".
Hyväksytyt pelisäännöt eivät määrittele kovinkaan tarkasti, kuinka paljon ja kuinka pitkäksi ajaksi vaalitarkkailijoita on otettava vastaan. Demokratian luonteeseen kuitenkin kuuluu, ettei vaaleissa saisi olla muuta salaista kuin äänestystapahtuma ja että niiden tulisi olla maksimaalisen läpinäkyviä.
Ulkoministeri Sergei Lavrovin ja Venäjän muiden edustajien syytökset muun muassa Yhdysvaltain johtamasta salaliitosta ja yrityksestä kalvaa maata Dmitri Medvedin alta voi jättää omaan arvoonsa. Näiden lähinnä kotimaiseen kulutuksen tarkoitettujen lausuntojen tarkoitukseksi voi nähdä vain tarpeen todistella, että Venäjän on oltava tiukka, koska muutoin ulkomaailma sekaantuu sen asioihin.
Venäjä asetti niin tiukkoja rajoituksia, että voi kysyä, halusiko se jo alun perin vetää maton vaalitarkkailijoiden alta. Neuvotteluista julki tulleet yksityiskohdat viittaavat siihen, että mielipide-ero jäi lopulta pieneksi. Tämä kielii yhtäältä Venäjän tavoitteesta ja toisaalta ODIHR:n neuvottelutaktiikasta.
Huono lopputulos on korvatillikka myös Etyjin puheenjohtajamaalle Suomelle ja ulkoministerille Ilkka Kanervalle. Ainakin ulospäin tuli se vaikutelma, että puheenjohtajamaa olisi voinut yrittää tehdä enemmänkin kompromissin hyväksi ottamalla näkyvämmän ja aktiivisemman roolin neuvotteluissa.
Ehkäpä Suomi tunsi itsensä vähän vaivautuneeksi kiistassa, jossa Venäjä oli barrikadin toisella puolella. Tämä tuli läpi Kanervan virallisesta lausunnosta, jossa hän valitteli tapahtunutta, mutta ei sanonut selkeästi, mitä mieltä Suomi oli.
Lausunto oli linjassa Suomen valtiojohdon viimeaikaisten varovaisten Venäjä-lausuntojen kanssa, mutta Etyjin puheenjohtajan rooliin se sopii huonosti.