Takaisin maalle - Masjävlar. Ruotsi 2004. Ohjaus: Maria Blom. Pääosissa: Sofia Helin, Ann Petrén, Kajsa Ernst. - Star 2, Oulu.
Globalisaation jyllätessä lokalisaatio alkaa tuntua turvalliselta vaihtoehdolta, ja ainakin ruotsalaisessa elokuvassa maaseutu tuntuu olevan tätä nykyä valttia. Siinä missä Kay Pollakin elokuvan Niin kuin taivaassa päähenkilö muuttaa takaisin kotikyläänsä Norrlantiin, palaa Maria Blomin ohjaaman Takaisin maalle -draaman päähenkilö Mia (Sofia Helin) omille kotikonnuilleen Taalainmaalle, tosin vain isänsä 70-vuotispäiville.
Toinen monia ruotsalaisia nykyelokuvia yhdistävä piirre vaikuttaa olevan ihmissuhdesetvintä, jossa alkuhapuilujen jälkeen aletaan puhua suoria sanoja ja saavutetaan katarttisia tunnetiloja.
Takaisin maalle keskittyy ruotimaan etenkin tukholmalaistuneen uranaisen Mian ja tämän vanhempien sisarten hankalia suhteita. Juuri eronnut Gunilla (Minkä taakseen jättää -elokuvan raivottarena muistettava Ann Petrén) peittoaa epävarmuuttaan haparoivalla kokeilunhalulla. Eivor (Kajsa Ernst) on puolestaan seudun luottonainen, kaiken paremmin tietävä päsmäri. Sisarkateus nostaa päätään vanhempien joenrantatonttia jaettaessa ja muutenkin. Myös tienoon miesväen kipupisteitä päästään tonkimaan.
Takaisin maalle edustaa samankaltaista terapoivaa elokuvaa kuin Niin kuin taivaassa. Asiat puhutaan halki ja jokaisen henkilön omat näkökulmat ja motiivit tuodaan esiin, vaikka heidän toimintaansa ei kritiikittömästi katsottaisikaan. Tämä ymmärtävä pyrkimys on tietysti mitä kannatettavin, mutta jotain uuvuttavaa näissä ruotsalaisissa, niin maan perusteellisissa sielunvatvontadraamoissa välillä on. Siitäkin huolimatta että Blom tuo hyvin esiin ihmisten surkuhupaisan taipumuksen lapselliseen itsetehostukseen ja omien asioiden parhain päin selittelyyn; siitäkin huolimatta että näyttelijät tekevät osuvaa jälkeä rooleissaan.
Elokuva vaappuu jossain pehmoisen kotiseutukuvauksen ja kouraisevan draaman välimaastossa uskaltamatta ottaa ratkaisevaa askelta kumpaankaan suuntaan. Niinpä tarjolla on yhtä lailla puolivillaista, löysähköä lässytystä kuin myös psykologisesti tarkkanäköisiä, vivahteikkaita kohtauksia. Peter Mokrosinski on kuvannut elokuvan oivaltavalla otteella.