Mikropiirejä suunnitteleva ja jakeleva taiwanilaisjätti MediaTek on perustanut yksikön Ouluun.
Kaleva kertoi lokakuun alussa, että yhtiö on palkannut Ouluun kymmeniä työntekijöitä. Nyt MediaTek kertoo, että lokakuussa aloittaneeseen yksikköön tulee noin 60 työntekijää ja yksikköä on tarkoitus tulevina vuosina kasvattaa.
Yksikön vetäjäksi on palkattu kokenut tuotekehitysjohtaja Ville Salmi, joka myös vastaa tuotekehitystoiminnasta Oulussa ja Suomessa.
Oulun yksikössä on tarkoitus kehittää langattomia laitteita. Se on hieman samantyyppistä modeemien kehitystyötä älypuhelimiin, mitä aiemmin Oulussa ovat tehneet Nokia ja Broadcom.
MediaTekin tavoitteena on laajentaa yrityksen tarjontaa erilaisten langattomien laitteiden muodossa.
”Halusimme tulla Ouluun, koska kaupungissa on vahva osaaminen, joka on syntynyt aiempien vuosikymmenten aikana, kun kaupungissa on kehitetty radioteknologiaa”, tiedotteessa todetaan.