Thonet kuuluu Wieniin kuin Beethoven; molemmat ovat "wieniläisklassikkoja", vaikka ovat saksalaisia. Thonet väänsi pyökistä wieniläiseen ilmapiiriin sopivan yksinkertaisen ja kevyen kahvilatuolin, jota saattoi siirtää paikasta toiseen seurueen koosta riippuen.
Thonetin tuoleista, vaatenaulakoista ja muista kalusteista tuli klassikkoja ja myyntimenestyksiä. Thonet oli 1800-luvun Ikea sillä eroituksella, että Thonetin tuntee monesti Thonetiksi jo ulkonäön perusteella. Silläkin oli hyvät katalogit, joista saattoi valita toiveensa kätevästi pelkän numeron ilmoittamisella.
Valinnanvaraa oli satoja.Thonellakin oli Ikean tavoin tehtaita monissa maissa. Se ymmärsi puuntaivutustekniikkojensa arvon ja osasi suojata keksintönsä patenteilla.
Kauppa kävi, vaikka aluksi tuolit menivät kahviloihin, muihin julkisiin tiloihin ja aatelisille, jotka järjestivät suurissa tiloissaan muun muassa kotikonsertteja. Tuolia numero 14 on myyty niin paljon, että se määrä antaisi istuimen saman aikaisesti kaikille itävaltalaisille ja enemmällekin.
Se oli se tuoli, joka koottiin vain kuudesta osasta: kaareva selkänoja jatkui yhtenä osana takajaloiksi ja sitä ryhdisti toinen kaari selkänojassa, sitten oli kaksi etujalkaa ja istuinympyrä ja siihen kiinnitetty rottinkipunos. Keinutuoli oli ensimmäinen joka kotiin tarkoitettu huonekalu.
Ruhtinas ihastui Thonetin tuoleihin
Huonekalufirman perustaja oli Michael Thonet (1796-1871). Hän alkoi taivuttaa puuta jo 1830-luvun tienoilla Saksassa ollessaan (Boppard am Rhein). Ei hän ensimmäinen puun taivuttaja ollut; sen tietää jokainen jo hevosen längistä ja kaarevista puusaaveista.
Puuta oli taivutettu iät ja ajat, ja 1700-luvulla paremmissakin piireissä kuten Windsor-tuolissa käsinojat yhtyivät selkänojaan kaarevalla puulla. Robert Adam ja Thomas Chippendale käyttivät taivutettuja yhteen liimattuja puuviiluja ruokailuhuoneen tuoleissa (Osterley Park). Mutta Thonet meni keveydessä ja siroudessa pitemmälle, oikeastaan niin pitkälle, että lihavia hirvitti. Hän käytti yleensä tekniikkaan sopivaa pyökkiä. Thonet taivutti sekä yhteen liimattuja puuviiluja että massiivipuuta.
Michael Thonetilla ei mennyt Saksassa taloudellisesti hyvin. Isä-Thonetin onneksi Koblenzissa olleessa näyttelyssä, jossa hän esitteli huonekalujaan, vieraili ruhtinas Metternich. Hän ihastui Thonet-tuoleihin, jotka olivat biedermeier-tuolien huolettomia ja kevyitä muunnoksia. Valtiomies sanoi Thonetille, että jos haluatte pysyä köyhänä, jääkää Boppardiin, mutta jos haluatte rikastua, tulkaa Wieniin. Hän lupasi järjestää aatelisia tilaajia.
Thonet tuli Wieniin vuonna 1842 ja oli ensin huonekalumestari Leisterin palveluksessa. Byrokraattisessa Wienissä edes Metternichin suosikki ei pystynyt heti saamaan oikeutta omaan puusepän verstaaseen.
Leisterin kautta Lichtensteinin ruhtinas tilasi kaupunkipalatsiinsa kevyviä sivutuoleja (ns. Laufsessel). 1849 Thonet perusti oman työpajan, ja pari vuotta myöhemmin hänen huonekalunsa olivat Lontoon maailmannäyttelyssä Kristallipalatsissa ihailun kohteena. Myöhemmin niitä esiteltiin muissa maailmannäyttelyissä.
Firma Veljekset Thonet perustettiin 1853, 150 vuotta sitten, ja siinä olivat isä Michael ja viisi poikaa, jotka saivat firmassa itselleen lahjakkuuksilleen sopivat tehtävät: kuka markkinoinnin, kuka työnjohdon. Perheen kahdeksan tytärtä jätettiin liikkeen ulkopuolelle.
Uusi ilmaisu syntyi
1900-luvun alussa
Thonetin liiketoiminta ei ollut pelkkää juhlaa, sillä kilpailijat väänsivät puuta yhtä teollisesti. Patentit raukenivat, ja syttyi kummallisia tulipaloja monissa paikoissa. Veljekset Thonetin historia osoittaa kuitenkin 1800-luvun lopulla komeita lukuja.
Metsäalueita ostettiin, työvoimaa oli runsaasti saatavissa, eivätkä työskentelyolosuhteet vaatineet teollistumisen alkutaipaleella suuria investointeja. Työ oli helppo oppia. Miehet olivat riskejä sahoilla ja puun taivutuksessa, naiset ja lapset taitavia puupintojen kyllästyksessä, pudonnassa ja pakkauksessa. Työpäivä oli 12-14 tuntia. 1900-luvun vaihteessa Thonetilla oli 6000 työntekijää, ja valmiita huonekaluja tuli päivittäin 4000 kappaletta.
Thonetilla oli oma sairaskassa, työläisten asuntoja, kouluja ja se huolehti leskistä ja orvoista. Sillä oli omat palokunnat ja soittokunnat. Omia kauppoja Thonetilla oli ympäri Eurooppaa ja New Yorkissa.
Thonet-näyttelyssä osoitetaan, kuinka Wienin modernismi 1900-luvun vaihteessa keksi taivutetun puun mahdollisuudet uuden ilmaisussa.
Merkittävät sen aikaiset arkkitehdit kuten Adolf Loos, Josef Hoffmann ja Gustav Siegel suunnittelevat malleja Thonetin suurimmalle kilpailijalle J.& J. Kohnille, kun taas Otto Wagner ja Marcel Kammerer teetättivät muun muassa Wienin Säästöpankin (Wiener Postsparkasse) tuolit Thonetilla. Samoin myöhemmin esimerkiksi Josef Frank, Oswald Haerdtl, Ronald Rainer ja Luigi Blau suunnittelivat kauniita tuoleja Thonetilla.
Thonet toimii
edelleen
Wienin Veljekset Thonet on vielä olemassa, vaikka se seikkaileekin erimaalaisten omistajien käsissä. Jo 1907 kilpailijat yhdistyivät Mundus-osakeyhtiöksi, ja Thonet oli pakotettu liittymään fuusioon ensimmäisen maailmansodan jälkeen (1922), sillä sota erotti sen tehtaat rajojen taakse Unkariin, Tshekkoslovakiaan ja Puolaan.
Tämän vuoksi ulkomaankauppa katkesi moniin maihin, ja tuotanto hupeni neljännekseen. Toisen maailmansodan aikana eri kansalliset osakkaat erottautuivat. Vuoden 1945 jälkeen oli Thonet Feres Ranskassa, Thonet Industries USA:ssa Thonet Frankenberg Saksassa ja Thonet Wien Itävallassa.
Vuodesta 2001 jälkimmäisin on italialaisen konsernin Poltrona Fraun omistuksessa.
Veljekset Thonet, huonekaluja taivutetusta puusta 3.9.2003 - 6.1.2004 Kaiserliches Hofmobiliendepot, Wien.
