Pauliina Rauhalan esikoisteos Taivaslaulu nousi Oulun kaupunginkirjaston kaikkien aikojen varatuimmaksi kirjaksi. Siitä oli tiistaina 941 varausta.
Kirjastonhoitaja Helena Jaakola kertoo, että kirjan varausjono on ennätys. Kirjaa joutuu odottamaan kuukausikaupalla, vaikka kirjasto on jo ottanut lisäkappaleita kysynnän vuoksi. Oulun seudun kirjastoissa Taivaslaulua on hankittu satakunta kirjaa.
Taivaslaulu-kirja kertoo nuoresta lestadiolaisparista. Tarina kietoutuu naisen uupumukseen loputtomista raskaudenpeloista, synnytyksistä, lapsista ja uskon vaatimuksista.
Taivaslaulu on myyntihitti myös Oulun Suomalaisessa kirjakaupassa ja Akateemisessa kirjakaupassa. Kustantaja on ehtinyt ottaa romaanista jo kolmannen painoksen, mikä on harvinaista näin nopealla aikataululla esikoisteoksen kohdalla.
Taivaslaulu on herättänyt runsaasti keskustelua myös Juttutuvassa.
Lue Kalevassa julkaistu arvostelu Taivaslaulu-kirjasta.