Mäntymetsä marokkolaisella vuorenrinteellä on suojaton asuinpaikka, mutta puiden lomaan leiriytyneet miehet ovat tottuneet elämään säiden armoilla. Norsunluurannikkolaiset Alldulay Kone, Mohamed Kone ja Mohamed Balde ovat eläneet taivasalla jo kaksi vuotta haaveillen pääsystä Eurooppaan.
Kolmikon määränpää on Espanjalle kuuluva Melillan kaupunki Marokon pohjoisrannikolla, kolmenkymmenen kilometrin päässä leiripaikasta. Aiemmat rajanylitysyritykset ovat katkenneet viimeistään espanjalaispoliisin käsiin.
Leirin läpi voisi kulkea sitä huomaamatta. Alueella partioivat poliisit ovat polttaneet miesten aiemmin rakentamat hökkelit, joten he tyytyvät nukkumaan paljaalla maalla. -- Turvallisinta on vaihtaa paikkaa joka päivä, Alldulay Kone kertoo. -- Laitan yleensä kaikki vaatteet yhtä aikaa päälle, niin ne pysyvät mukana, vaikka tulisi äkkilähtö.
Sodan jaloista hökkelikylään
-- Ylioppilaskirjoitukseni olivat juuri päättymässä, kun sota alkoi, 24-vuotias Mohamed Kone muistelee vuoden 2002 tapahtumia. -- Minut värvättiin armeijaan ja lähetettiin maaseudulle etsimään kapinallisia.
Vastentahtoinen Kone taisteli hallituksen joukoissa muutaman kuukauden ajan ja näki tuttujen kylien tyhjenevän asukkaista, jotka pakenivat armeijaa. Lopulta nuori mies sai kerättyä tarpeeksi rohkeutta paetakseen yksin yön selkään.
-- En ikinä ampunut ketään, Kone vakuuttaa. -- Silloin, kun käskettiin ampumaan, ammuin päiden yli.
Lähes kahta vuotta myöhemmin uupunut Kone saapui Välimeren rannikolle ja tapasi siirtolaisten hökkelileireissä maanmiehensä Alldulay Konen ja Mohamed Balden. Viime vuonna poliisi tuhosi leirit ja niiden asukkaat pakenivat pieninä ryhminä kauemmas Melillasta. Kolmikko on sen jälkeen ollut erottamaton.
-- Minulla ei enää ole muuta perhettä kuin nämä miehet tässä, Kone sanoo. -- Kotini on täällä paljaan taivaan alla.
Miehet kiittelevät läheisen Zeghanghanen kylän asukkaita vieraanvaraisiksi. Leirin arvokkain esine on matkaradio, jonka lähellä asuva maanviljelijä lahjoitti miehille sen kunniaksi, että Norsunluurannikko selviytyi jalkapallon maailmanmestaruuskisoihin.
Marokon poliisin otteet koventuneet
Vielä viime vuonna Melillaa ympäröivän raja-aidan tuntumassa eli tuhansia siirtolaisia, jotka odottivat sopivaa hetkeä livahtaa siirtokuntaan ja hakea sieltä työlupaa tai turvapaikkaa. Hökkelikylät oli järjestetty kansallisuuden mukaan: suurimpia olivat nigerialaisten, kamerunilaisten ja malilaisten naapurustot, joissa asui kerrallaan satoja ihmisiä. Osa oli viettänyt rajalla jo yli kymmenen vuotta.
-- Siellä oli likaista ja ahdasta, mutta elämä oli helpompaa kuin nykyään, Mohamed Kone muistelee. -- Kävimme töissä seudun kylissä ja poliisi antoi meidän yleensä olla. Olot leireissä kävivät tukalammiksi, kun Marokon ja Espanjan välit lämpenivät ja rahaa alkoi virrata Euroopasta Marokon hallitukselle. Miljoonasijoitusten vastineeksi Marokko lupasi tehdä parhaansa pysäyttääkseen maan kautta kulkevat siirtolaisvirrat.
Viime syksynä Melilla nousi otsikoihin, kun sadat siirtolaiset yrittivät yhtä aikaa kiivetä raja-aitojen yli. Marokon poliisi hajotti leirit verisesti. Satoja maahanpyrkijöitä kuljetettiin keskelle Saharan autiomaata, minne heidät hylättiin oman onnensa nojaan.
-- Seuraavina kuukausina pelkäsimme henkemme edestä ja piileskelimme pensaissa, Alldulay Kone kertoo. -- Yritimme jouluna päästä Melillaan, mutta jäimme kiinni ja meidät kuljetettiin Algeriaan. Emme saaneet jättää turvapaikkahakemusta, vaikka meidät pidätettiin Espanjan maaperällä.
Kolmikko on sittemmin hakenut turvapaikkaa Espanjan Marokon-suurlähetystön kautta. Toiveet turvapaikan saamisesta ovat matalalla, koska suurlähetystö pelkää yhden myönteisen turvapaikkapäätöksen poikivan satoja uusia hakemuksia.
-- Mitä muutakaan me voisimme tehdä kuin yrittää yhä uudelleen, Mohamed Kone kysyy. -- Jos olisimme jääneet Norsunluurannikolle, olisimme jo kuolleita. .