Lukijalta
Mielipide

Taivallampi – talvisodan unohdettu taistelupaikka

Toivoa sopii, että jatkossakin Ilomantsissa ja Suomussalmella rohjetaan esitellä omaa historiaa paitsi sodan kirot kokemaan joutuneelle sukupolvelle, myös nykyiselle ja myöhemmin tulevillekin sukupolville.

Ilomantsissa saavutettu voitto vaikutti uupuneeseen armeijaamme niin elähdyttävästi, että sen merkitystä on pidettävä arvioimattoman suurena. Näin arvioi Mannerheim Ilomantsissa 26.7.–13.8. 1944 käydyn torjuntataistelun voiton merkitystä itsenäisyydellemme.

Toinen ratkaiseva voittotaistelu Ilomantsissa käytiin Taivallammilla 14.–16.12.1939. Voitolla oli maamme itsenäisyyden kannalta suuri merkitys. Mikäli kapteeni Viljo Kivikon johtamat joukot eivät olisi onnistuneet lyömään hyökkääjää, sodankäynti olisi saanut aivan uudenlaisen käänteen.

Vangeilta saatujen tietojen mukaan hyökkääjän tavoitteena oli edetä paraatimarssilla Joensuuhun ja viettää siellä Stalinin syntymäpäivää 18. joulukuuta.

Edelleen Oulussa piti olla tammikuun puolivälin jälkeen juhlimassa Suomen katkaisemista kahtia. Mikäli vihollisen tavoite olisi toteutunut, Oulun kaupungin ilme olisi nyt kovin paljon erilainen.

On helppo päätellä, että mikäli puolustus Ilomantsissa olisi pettänyt, vihollinen olisi päässyt vapaasti toteuttamaan suunnitelmiaan. Niiden mukaan tavoitteena oli saartaa etelämpänä Tolvajärven puolustusjoukot. Sen jälkeen koko Laatokan Karjalan puolustus olisi murtunut ja sitä myöten myös Karjalankannas olisi luhistunut. Tie Helsinkiin olisi ollut vapaa.

”Onneksi nyt ymmärretään arvostaa veteraaniemme uhrauksien merkitys itsenäisyydellemme.”

Monista torjuntavoitoista on kirjoitettu ja tehty elokuvia: Tolvajärvi, Tali–Ihantala, Nietjärvi, Äyräpää–Vuosalmi, Raatteentien taistelut ja niin edelleen. Kaikki ne ovat kunniansa ansainneet. Mutta mielestäni Taivallammin taistelun merkitystä ei ole täysin ymmärretty.

Kävin eversti Kivikon kanssa vuonna 1971 useasti Taivallammin taistelumaastossa. Hän esitteli johtamansa torjuntavoiton kaikki vaiheet yksityiskohtaisen tarkasti. Voitto ylivoimaisesta vihollisesta saavutettiin taitavan johdon ja sotilaiden uupumattoman ja peräänantamattoman taistelun ansiosta.

Kuvaavaa pataljoonan täydelliselle tuhoutumiselle oli sodan jälkeen Ilomantsiin saapuneen venäläisen kysymys Kivikolle: ”Mitä tapahtui hyvän ystäväni Koslovin pataljoonalle?”

Kivikko kertoi todenneensa, että pataljoonan neljä ja puolisataa urheaa sotilasta makaa tuossa joukkohaudassa. Lisäksi tuossa suunnassa lepää 16 upseeria, jotka yön aikana pääsivät pakenemaan motista ulos, mutta kohtasivat myöhemmin suomalaisen partion kohtalokkain seurauksin.

Venäläinen oli todennut, että valitettavasti hän ei saanut olla mukana taistelussa. Kivikko oli sanonut, että hänkin on siitä pahoillaan. Siitä seurasi diplomaattinen selkkaus, joka vielä vuonna 1971 oli asiakirjoissa ratkaisemattomien asioiden joukossa.

Takavuosikymmeninä sodan veteraanit joutuivat häpeillen ja pelonsekaisin tuntein puhumaan itsenäisyyden saavuttamiseen liittyvistä sotahistoriallisista tapahtumista.

Onneksi nyt ymmärretään arvostaa veteraaniemme uhrauksien merkitys itsenäisyydellemme. Toivoa sopii, että jatkossakin Ilomantsissa ja Suomussalmella rohjetaan esitellä omaa historiaa paitsi sodan kirot kokemaan joutuneelle sukupolvelle, myös nykyiselle ja myöhemmin tulevillekin sukupolville.

Benjam Myllyselkä

reservin luutnantti

Muhos

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.