Eräänä unettavana iltapäivänä eräässä puoluetoimistossa alkoi äkkiä kuulua jostain katon suunnasta pientä ritinää. Puoluesihteeri vilkaisi yläviistoon, muttei nähnyt mitään, joten hän jatkoi tietokonepasianssiaan. Puolueen puheenjohtaja kuorsasi sohvalla eikä tapansa mukaan tajunnut tämän maailman menosta mitään.
Ritinä kuitenkin tuntui vain yltyvän, joten puoluesihteerin oli lopulta könyttävä ylös tuoliltaan ja lähdettävä tarkemmin katsomaan, mitä siellä oikein tapahtui - hiirikö oli liikkeellä, vai peräti kilpailevan puolueen vakoilija. "Heh, vakoilija", huvittui puoluesihteeri itsekin epäilyjään. "Mitäpä vakoiltavaa meillä nyt olisi."
Kun hän lähestyi ritinäkohtaa, välikatosta kuului yhtäkkiä suoranainen rusahdus. Kattopaneelit selvästi notkahtelivat ja rakoilivat, ja raoista pilkisteli jotain vihreää. Ja sitten yhtäkkiä humpsahti. Varmaan neliön verran kattoa rojahti lattialle ja sen mukana kokonainen paali seteleitä, jotka levisivät pitkin lattiaa peittäen sen vähintään parin tuuman vahvuisella kerroksella.
"Mistä noita euroja oikein tulee?" puoluesihteeri ällisteli säikähtäneenä, mutta rauhoittui sitten, kun huomasi, ettei puoluejohtaja ollut herännyt, vaan ainoastaan kääntänyt kylkeään. Oli nimittäin parempi, että kun rahaa alkoi tulla tupaan tähän tahtiin, puoluejohtajalle ei kerrottaisi siitä mitään. Ihan vain sen takia, että jos jouduttaisiin joskus jotain selittelemään, puoluesihteeri olisi helpompi uhrata siihen tehtävään kuin puoluejohtaja.
Sen sijaan puoluesihteeri kävi viereisestä huoneesta hakemassa talouspäällikön, joka ei näyttänyt olevan edes erityisesti ihmeissään. "Ai jaa? Taasko niitä on tullut", hän tyytyi urahtamaan.
"Tarkoitatko, että tätä on tapahtunut ennenkin?", puoluesihteeri päivitteli. "Mistä ne ovat peräisin?"
"En minä ole sitä niin kysellyt, pääasia että tulevat perille aina silloin tällöin, yleensä vaalien alla. Useimmiten niitä tunkee sisään ovista ja ikkunoista, mutta nyt näyttää tulleen katosta", talouspäällikkö analysoi ja kävi noutamassa porstuasta talikon, jonka olemassaoloa puoluesihteeri oli jo ihmetellytkin. Hän oli luullut sitä vain jonkinlaiseksi museoesineeksi ja maskotiksi, mutta näköjään se olikin täysi työkalu.
Yhdessä miehet sitten alkoivat mättää seteleitä luukusta sisään puolueen kassalaariin. Se oli jo ennestään ainakin puolillaan tavaraa, ja uutta sisältöä piti vähän polkea. Niin vain kuitenkin saatiin kaikki mahtumaan ennen kuin puoluejohtaja käänsi uudelleen kylkeä ja tällä kerralla myös heräsi.
"Hohhoijaa, taisinpa vähän torkahtaa", puoluejohtaja venytteli. "Onkos mitään uutta kuulunut?"
"Eipä tässä ihmeitä. Sitä samaahan tämä. Tanja on taas rakastunut ja Nykäsen Matti eronnut. Kitee voitti Sotkamon ja heinäpoutia ennustellaan. Suomi menestyy ja maakunnat kehittyvät", puoluesihteeri ja taloudenhoitaja raportoivat, ja puheenjohtaja oli kuulemaansa kovin tyytyväinen.