Puolitoista viikkoa Britannian kansanäänestyksen jälkeen on vielä mahdotonta nähdä kaikkia erosta aiheutuvia seurauksia. Täyttä varmuutta ei ole edes siitä, tapahtuuko ero koskaan.
Osa kauhukuvista on jo osoittautunut liioitelluiksi. Maanosa ja EU ovat epäilemättä hämmennyksen mutta eivät kaaoksen vallassa. Brexit-puolen voitto ei ole merkinnyt suuren epävarmuuden laskeutumista maanosan talouden ylle tai pysyvää pörssikurssien putoamista.
Isoin uhka liittyy nyt muutamien suurten italialaispankkien kestävyyteen. Niillä on valtavat hoitamattomat luotot. Brexit loi pankkien ylle uusia varjoja.
Kaoottisesta tilanteesta voi sen sijaan puhua Britannian sisäpolitiikassa. Maan konservatiivipuolue käy kohti uuden johtajan valintaa tilanteessa, jossa entinen johtaja David Cameron on jo menettänyt auktoriteettinsa.
Työväenpuolueen puheenjohtaja Jeremy Corbyn taas on kadottanut puolueensa ydinjoukon luottamuksen. Maanantaina räyhähenkisen Britannian itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Nigel Farage ilmoitti hänkin lähtevänsä.
Maalla ei ole mitään suunnitelmaa siitä, miten ero pannaan käytäntöön. Vahvin ehdokas konservatiivien tulevaksi puheenjohtajaksi ja pääministeriksi Theresa May esitti viikonloppuna kantanaan, että Britannia ei jätä EU:lle eroilmoitusta ennen vuodenvaihdetta.
Saman puolueen toinen johtajaehdokas Andrea Leadsom oli puolestaan sitä mieltä, että brexit voitaisiin hoitaa loppuun jo tulevan kevään kuluessa. Ajatus vaikuttaa täysin epärealistiselta – ellei Britannia suostu eroneuvotteluissa kaikkeen, mitä EU sille esittää.
Voittaneen brexit-ryhmittymän edustajat yrittävät pitää yllä uskoa siihen, että maa pystyy sekä syömään että säästämään kakun: pitämään tähänastiset EU-edut lähes jäsenten tavoin mutta pääsemään irti EU:n ikävistä velvollisuuksista. Täysin epärealistista sekin.
Britannian poliittisesta kriisistä voi odottaa pitkää. Unionista lähdön kielteiset seuraukset toteutuvat vähitellen. Kipeimmät niistä liittyvät talouteen, vapaaseen liikkuvuuteen ja Skotlannin mahdolliseen eroon Yhdistyneestä kuningaskunnasta.
Kapeasta EU-näkökulmasta katsottuna Britannian ero voi kääntyä jopa voitoksi. Erityisvapauksista nauttineen ja usein omaa linjaansa vetäneen maan lähtö unionista voi tuoda sille lisää kykyä viedä isoja päätöksiä läpi.
Kun kansanäänestyshaaveita elätellään nyt muissakin maissa, EU:n keskeisenä tavoitteena pitäisi kuitenkin olla kansalaisten luottamuksen saaminen takaisin. Avainkysymys ei EU:ssa tästä eteenpäinkään ole se, kuinka sujuvasti se pystyy päättämään vaan mikä on päätösten sisältö.
Nyt EU:n saavutukset kuten vapaa liikkuvuus, kaupankäynnin helppous ja vuosikymmeniä kestänyt rauhan aika hukkuvat sellaisen sääntelypolitiikan alle, jonka unionikansalaiset kokevat ylhäältä annettuna pakottamisena. Sitä unionissa ei tarvita nykyistä enemmän vaan vähemmän.
Pääkirjoitus