Tulevana viikonloppuna varjoliitäjiä voi nähdä Hailuodossa, jossa heillä on säiden salliessa yhteislentotapahtuma. www.parapentit.net.
Oletko koskaan miettinyt, olisitko mieluummin lintu vai kala?
Parapenteiltä tätä ei tarvitse kahta kertaa kysyä, sillä ilma on heille kuin toinen koti.
"Se on kuin taivaalle olisi jäänyt osa itsestä ja sitä pitää lähteä etsimään kerta toisensa jälkeen", kuvailee Hannu Gröhn, Oulun Icaros Teamin varapuheenjohtaja.
Kerhossa on noin 80 harrastajaa, jotka liitävät taivaalla joko riippu- tai varjoliitimin. Kummassakin voidaan käyttää myös moottoria.
Laskuvarjohyppy ja varjoliito sekoitetaan usein keskenään. Laskuvarjohyppy on nimensä mukaisesti hyppy alas, kun liitimellä taas lähdetään lentoon maan pinnalta ja sillä voidaan myös matkustaa suunnitellusti paikasta toiseen.
Harrastus aloitetaan menemällä varjoliitokurssille. Siellä lentämään voi päästä nopeimmillaan jo vuorokauden päästä aloittamisesta, mikäli sääolosuhteet sen sallivat.
"Tämä on edullisin, helpoin ja mukavin tapa päästä nauttimaan aidosta lentämisestä. Varusteisiin menee rahaa suurin piirtein saman verran kuin moottorikelkkaan, jos hankkii moottorin. Ilman sitä kamppeet maksavat noin 3 000 euroa. Tässä ei olla riippuvaisia lentokentistä, sillä parhaimmillaan lentoon voi lähteä omalta takapihalta ympäri vuoden", puheenjohtaja Marko Hyväri mainostaa.
Mikään ei pakota pysymään tutuissa ympyröissä. Koska varusteet mahtuvat helposti auton peräkonttiin, harrastuksekseen voi vaikkapa kerätä lentopaikkakuntia. Icaroksen jäseniä on käynyt lentämässä aina Teneriffalla, Alpeilla ja Australiassa asti.
Tyypillinen harrastaja on keski-ikäinen mies. Ikähaitari on kuitenkin laaja, sillä nuorin lentäjä on 19-vuotias ja vanhin yli kuusikymppinen.
"Naisia pitäisi lajiin saada enemmän", Gröhn huomauttaa.
Jokainen kurssille lähtenyt on oppinut lentämään. Eteneminen tapahtuu oppilaan kykyjen mukaan ja opettaminen tapahtuu kädestä pitäen. Nämäkin konkarit jännittivät ensimmäisiä lentojaan aika lailla.
"On tervettä pelätä aluksi. Ilmaa pitääkin kunnioittaa, muuten siellä voi tulla hyvin äkkiä orpo olo, kun alkaa kokeilla rajojaan", Hyväri sanoo.
Pelko menee ohi jo muutamalla lentokerralla, ja sen jälkeen menosta pääsee jo nauttimaankin.
Entäs se maahan palaaminen?
"Se on vähän kuin astuisi yhden portaan alas, ei sen kummempaa", Gröhn kuvailee.
Jokainen lento on ikimuistoinen kokemus.
"Ehkä erityisen hienoa on liitää kotkien kanssa samoissa rinnetuulissa. Sitä ei tapahdu kovin usein."
"Normaali moottorivarjoliitäjien lentokorkeus on 150-300 metriä. Termiikkilentämisessä ilman moottoria voidaan nousta kilometrien korkeuteen", Gröhn sanoo.