Haukiputaan Operettiviikkojen 10-vuotis-juhlaproduktiona esitetään Emmerich Kálmánin operettia Die Zirkusprinzessin - Sirkusprinsessa. Lepakko, Mustalaisruhtinatar ja Iloinen leski ovat tunnetumpia ja esitetympiä operetteja, mutta nyt oli hauskaa saada tutustua ensi kertaa näillä seuduin kokonaisena esitettyyn Sirkusprinsessaan.
Sirkusprinsessa on tarinaltaan perinteinen operettityylin edustaja. Juoni on täynnä salattuja henkilöllisyyksiä, valepukuja, salarakkaita, eksotiikkaa, erotiikkaa ja juonitteluja. Toiminnassa löytyy huumoria, lemmiskelyä, juopottelua, tanssikohtauksia ja yleistä vallattomuutta, joten pitkästymistä ei tarvitse pelätä.
Sirkusprinsessa on hupaisa teos, etenkin jos ohjaus on näin eläväinen. Sitä jaksoi lähes kolmen tunnin kestosta huolimatta seurata miltei herpaantumatta, koska ohjaus oli kekseliäs ja vauhdikas. Ja vaikka solisteista tärkeimpien luonnehdintoina ohjelmalehtisessä on "musiikinopiskelija" tai "näyttelijä", ovat he ammattilaislaulajien luokkaa, ehdottomasti.
Ammattilaisuuden kova taso korostuu siinäkin, että esiintyjät eivät vain seistä pönötä lavalla laulamassa, vaan laulaessaan kävelevät, hyppivät, tanssivat ja näyttelevät täysillä joka hetki.
Suurimpia tähtiä olivat luonnollisesti operetin päähenkilöt, joiden osat täyttäneet Edit Vörös (Fedora) ja Tibor Pintér (Mister X) loihtivat tunteellisia ja taidokkaita hetkiä sooloihinsa, ja olivat huikeat rooleissaan. Laulutaitoa riitti Sziget-teatterin solisteilla, mutta myös roolien eläminen näyttämöllä nosti kokonaisvaikutelmaa. Fedoran laulullinen lahjakkuus oli vahvaa. Mister X:n roolisuoritusta kohotti pykälän verran vielä hunks-tyyppinen ulkonäkö: pituutta ja muskeleita, vaalea takatukka ja nahkaliivi.
Esitys oli kaikkinensa erinomaisen elinvoimainen ja viihdyttävä. Tanssit ja näytteleminen olivat ammattilaistasoa, eli joskus perinteisen operettiteatterin aiheuttamasta vaivautuneisuudesta ei laisinkaan tarvinnut kuuntelijana ja katsojana kärsiä.
Kokonaisuus oli vaikutelmaltaan melko 60-lukulainen, mutta ohjaus toimi myös tietynlaisena traditio/nostalgiaversiona. Toteutus läheni paikoin wieniläisoperetin sijasta vaudevillea, mikä ei ole tässä tapauksessa ollenkaan huono juttu.
Sähköinen äänentoisto toi kuulokuvaan hieman pakotteista vaikutelmaa, mutta ilmeisesti vahvistus oli tarpeen Teatterikuopan hankalan akustisen tilan vuoksi. Ainakaan päähenkilöiden laulullisten valmiuksien vuoksi äänen sähköinen vahvistaminen ei olisi ollut tarpeen, sillä taitoja ja äänellistä valmiutta riitti hienosti.
Unkarilaisista ja Oulun seudun ammattilaismuusikoista koostuneelta orkesterilta pehmoiset tunnelmat onnistuivat yhtä hienosti kuin villi kansanmusiikillinen menokin.
Kálmánin musiikki on lystikäs yhdistelmä unkarilaisen kansanmusiikin, operetin wieniläistyylin ja modernimpienkin sävyjen kirjoa. Tarttuvia melodioita, rempseää huumoria, mutta myös herkkiä sävyjä sisältävä esitys nosti latausta koko ajan loppua kohti.
Solistien taidot kantoivat koko esitystä, sekä laulullisesti että näyttelijäntaitojen kannalta, mutta kyllä koko esittäjistö toimi oivallisesti. Ryhmä- ja tanssikohtaukset räjähtivät menoon energisesti ja täsmällisinä, ja toimivat upeasti.
Orkesteri antoi musiikillista ryhtiä kokonaisuuteen, ja ohjauksen kekseliäät ratkaisut elävöittivät kokonaiskuvaelman rakennetta. Viihdyttävä esitys upposi yleisöön. Syystäkin.