Taiteilija Anni Rapinoja katsoo luontoa toisin kuin me muut. Hän on Maaäidin adoptoima, taiteilija luonnon suojeluksessa.
"Luonnossa kaikki on tärkeää. Ei vain se, mistä tulee rahaa. Ei vain ne setelit siellä puissa", Rapinoja sanoo.
Hailuodon puolukoita Anni ei ehdi poimimaan, mutta riipii niiden lehtiä. Meren rannalta Ulkokarvosta hän leikkaa järviruokojen röyhyjä.
"Nämähän ovat hyvin vaatimattomia materiaaleja. Ne mielletään roskiksi, vaikka ne ovat luonnon kiertokulun kannalta yhtä tärkeitä kuin se setelipuu. Ei huomata, että hetkinen, onpa hieno neulanen. Tai hirven papana."
"Ovathan ihmiset nähneet pajupensaissa kissoja, mutta ovatko he havainneet niissä punaista, keltaista, sinistä, ja miten kissa hohtaa myötäkarvaan."
Yökylmän kohmettama mettiäinen kömpii taiteilijan kasvihuoneen ovelle. Rapinoja nostaa herhiläisen sisään elpymään.
Mikroskooppeja on kaikkialla; taiteilija kerää niitä. Luupin läpi näkyy turkoosia ja oranssia: aivan ihmeellinen kärpänen. Rapinoja löysi sen ikkunapuitteiden välistä. "Ei ole helppoa tappaa kärpästäkään", hän toteaa.
Rapinoja on suunnittelumaantieteen koulutuksen saanut ekotaiteilija ja luontoaktivisti. Vuonna 1949 syntyneen luotolaisen luontosuhde syttyi jo lapsena kotitilalla. Kaikki alkoi siemenestä.
"Kun olin pikkuinen, äiti kylvi kukkien siemeniä isän tekemiin sinisiin istutuslaatikoihin. Se oli niin hienoa, että minun piti koko ajan olla seuraamassa. Katsoin äidistä mallia."
Takaisin luontoon
Luontotaidetta Anni Rapinoja alkoi tehdä jo 80-luvulla. Silloin palaute oli joskus sitä, ettei tämä ole taidetta.
"Nykyään ei kukaan enää tule sanomaan näin."
Rapinoja on muotoillut kenkiä työkaverinaan paju ja puolukka. Hän on työstänyt tuuheita turkkeja ja turkislakkeja järviruokojen röyhyistä.
"Kun ihminen katsoo näitä, hän ajattelee: mulle tommoset! Mutta se on ihan päinvastoin: ihminen tuonne. Eihän tämä ole turkki, eikä nuo ole kengät. Ei niitä voi pukea. Vähän niin kuin René Magritte sanoo, ettei piippu kuvassa ole piippu, vaan se on maalaus piipusta."
Rapinojan ekotaide on portti takaisin luontoon.
Varastossa on suuri neulasmatto, jonka päälle tulee kymmeniä havunneulaspalloja. Työn nimi on Mettän peitto. Anni Rapin-oja toivoo, että hänen taiteensa houkuttelee näyttelyvieraat itsekin luontoon tutkimaan, kuinka kauniisti neulaset kaartuvat.
Rapinojan ekotaide tekee kansainvälistä läpimurtoa. Hänen pajunkissakenkiään ja järviruokoturkkejaan on tällä hetkellä esillä Modernin taiteen museossa MoMAssa New Yorkissa.
MoMAn näyttely on lisäksi poikinut Rapinojalle uusia näyttelyitä Australiaan, Yhdysvaltoihin, Venäjälle, Unkariin ja Italiaan.
Hyökkäys turkkiin
Luonnonläheinen taide aiheuttaa kansainvälisessä yleisössä yllättäviäkin primitiivihässäköitä.
"Keski- ja Etelä-Euroopassa reaktio on räjähtävämpi. Aikuisilla ihmisillä on suorastaan alitajuisia reaktioita. Ne eivät kerkiä ajatella, vaan käyvät näihin käsiksi. Ja sitten havahtuvat, että apua, anteeksi, mitä minä tein."
Useissa näyttelyissä on ollut niin aktiivista, etteivät vartijat ole pärjänneet. Työt eristettiin naruilla esimerkiksi Brysselissä.
Rapinoja kertoo, että Puolassa eräs mies hyökkäsi pörröisen järviruokoturkin kimppuun, yritti ottaa sen ripustimesta ja pukea päälleen. Yksi nainen harppasi narun yli ja alkoi sovittaa punaisia puolukkakenkiä.
"Se on yhtä aikaa hyvä ja paha. Hirveän hyvä, että ihmiselle tulee luonnon nälkä. Mutta ei niin päin, että tämä kuuluu mulle, vaan minä kuulun tuonne."
Luonto on purkissa
Rapinojan uusi iso projekti on Maaäidin arkisto. Hän kerää talteen siemeniä ja höytyviä. Idean Rapinoja sai Huippuvuorille Norjaan perustetusta hyötykasvien geenipankista.
Maailman biologinen monimuotoisuus pakastetaan -18 asteen lämpötilaan yli sadan metrin syvyyteen arktisten kallioiden sisälle.
"Syvällä ikiroudan sisällä ovat maailman kaikki siemenet. Ennen kaikkea ruokavarastot. Ne pitää varastoida kaiken varalta, jos katastrofi tulee. Maaäidin arkistoa tarvitaan, jos tulee luonnon nälkä, esteettinen nälkä, kun ympäristö tuhotaan."