Oulun kulttuuritapahtumat saavat yhdistävän tekijän, kun ensi elokuussa pidetään jälleen suosittu Taiteiden yö -tapahtuma.
Yötä järjestämään perustetaan Oulun Taiteiden yö ry., jonka sisällä vaikuttaa monia itsenäisten kulttuuriyhdistysten toimijoita.
"Taiteiden yön on tarkoitus olla kulttuuritapahtumia ja tekijöitä yhdistävä tapahtuma", sanoo yhdistystä puuhaavan työryhmän jäsen Paavo Heinonen.
Perustamiskokous järjestetään tänään tiistaina. Yhdistyksen on tarkoitus muun muassa koordinoida ja tiedottaa; siitä muodostuu yhteinen tiedotusverkosto.
"Perustamiskokoukseen saa tulla kuka vain kulttuuritoimija", Heinonen kutsuu.
Taiteiden yö järjestetään 21. elokuuta eräänlaisena avauksena syksyn kulttuuritapahtumille.
"Siinä on esimerkiksi heti samana päivänä Ilmakitaransoiton MM-kilpailujen mustien hevosten karsinnat ja finaali seuraavana päivänä, ja sen jälkeen tapahtumia seuraa lähes viikoittain."
Myös syksyn tapahtumat tulevat näkymään Taiteiden yössä, kun syksyn kulttuuriannista tiedotetaan näkyvästi.
Tapahtuma järjestetään torstaina, jotta siihen voisivat osallistua myös perheet.
"Ihan tarkoituksella halusimme välttää muista taiteiden öistä tuttuja lieveilmiöitä valitsemalla arkipäivän", kertoo työryhmän jäsen Antti Toijonen.
Yhteistyöneuvotteluissa mukana oleva Oulun Liikekeskus on myös tyytyväinen arkipäivän valintaan.
Taiteiden yössä tapahtumat voivat sijoittua minne vain Oulun alueelle, mutta pääosin ohjelma painottuu keskustaan.
"Jos joku haluaa järjestää ohjelmaa vaikka Toppilan myllylle, niin totta kai se sopii, mutta iltaa kohden tapahtumat kyllä valuvat keskustaa kohti ja sisätiloihin", Heinonen tuumaa.
Oulussa järjestettiin taiteiden öitä 1990-luvun alussa. Niissä olivat mukana muun muassa teatteri, kirjasto, taidemuseo, yksityiset galleriat ja kirjakaupat.
Oulun taiteiden yön perustava kokous Kirkkotorin koulutuskeskuksessa Asemakatu 5:ssä tänään tiistaina kello 18.