Ihmisen esihistorian selvittäminen ei ole pelkästään apinamaisten kallojen esiin kaivamista. Tämän palapelin palasia on siroteltu myös kielitieteeseen, arkeologiaan ja vaikkapa perinnöllisyystieteeseen.
Myös eläin- ja kasvitieteellä on merkittävä osuus tapahtumien selvittämisessä. Tästä saatiin tuore esimerkki, kun Current Biology -lehdessä julkaistiin artikkeli ihmisessä loisivan vaatetäin evoluutiosta.
Suomestakin tutun, kouluissa ja lastentarhoissa toisinaan epidemioita aiheuttavan päätäin harvinaisempi sukulainen vaatetäi esiintyy yksinomaan ihmisessä. Se käy ruokailemassa iholla, mutta elää vaatteissa ja munii niihin. Karvoituksessa elävät lähisukulaiset päätäi ja satiainen munivat karvoihin.
Saksalais-amerikkalainen tutkijaryhmä selvitti vaatetäin evoluutiota vertaamalla ihmisen täin dna:ta simpansseilla esiintyvän täin dna:han. Dna periytyy jokseenkin muuttumattomana sukupolvesta toiseen, mutta siinä tapahtuu ajan kanssa lieviä mutaatioita, joiden ilmenemistiheys voidaan määritellä.
Vaatetäi paljastui lajina noin 70 000 vuoden ikäiseksi. Tutkimusryhmään kuuluvan antropologin Mark Stonekingin mukaan on melko luontevaa olettaa vaatetäin kehittyneen, kun ihmiset alkoivat käyttää vaatteita.
Perinnöllinen monimuotoisuus oli suurempaa afrikkalaisilla täiyksilöillä, joten tutkijat päättelivät vaatetäin kehittyneen Afrikassa, missä ovat myös ihmisen synnyinsijat.
Nykyihmisen, Homo sapiensin, leviäminen Afrikasta muille mantereille alkoi yleisimpien arvioiden mukaan noin 100 000 vuotta sitten. Homo sapiens lähti siis valloittamaan maailmaa vaatteet päällään.
Täitä, kirppuja. luteita ja muita karvoituksessa esiintyviä syöpäläisiä on esitetty myös ihmisen karvattomuuden selittäjäksi. Karvaton ihminen altistuisi vähemmän loisille ja niiden levittämille taudeille. Tämä hypoteesi on kuitenkin ristiriitainen, eikä lainkaan yleisesti hyväksytty.
Maanviljelys sitoi ihmiset paikkaan
Vaatteiden käyttöön siirtymiseen verrattuna tutkimukset kotieläinten ja viljelykasvien jalostamisesta eivät ulotu historiassa likimainkaan yhtä kauas. Nykyihmisen lähihistorian kannalta ne ovat kuitenkin hyvin tärkeitä, sillä erityisesti maanviljelyn aloittaminen on ollut oleellinen muutos ihmiskunnan vaiheissa.
Viljelyn aloittaminen tarkoitti metsästyksestä ja keräilystä eläneiden ihmisyhteisöjen asettumista paikalleen. Sen seurauksena syntyivät kylät ja kaupungit.
Maanviljelys on 10 000-15 000 vuotta vanha keksintö, ja se on syntynyt ainakin neljällä eri alueella: Lähi-Idässä, Kaakkois-Aasiassa, Meksikossa ja Andeilla. Vastikään Etelä-Koreasta löydettiin maailman vanhimmat viljellyn riisin jyvät, joilla on ikää 15 000 vuotta.
Varhaisimpia viljelykasveja olivat riisin ohella muun muassa vehnä ja ohra. Etelä-Amerikassa ensimmäisiä viljeltyjä lajeja olivat maissi, kurpitsa ja tarhapapu.
Monilla lajeilla jalostus on muuttanut kasvia niin paljon, että alkuperäistä kantamuotoa ei enää tunneta. Esimerkiksi maissin alkuperä on hyvin epäselvä, ja nykyisenkaltainen maissintähkä olisi täysin elinkelvoton luonnonoloissa.
Vanhat luut arvokas tietopankki
Vuohta ja lammasta pidetään ensimmäisinä ihmisen kesyttäminä tuotantoeläiminä. Villivuohen kesyttäminen tapahtui nykyisen Iranin alueella yli 10 000 vuotta sitten. Melinda Zederin ja Brian Hessen Science-lehdessä julkaistu tutkimus selvittää, kuinka tulos paljastui tuonaikaisten asuinpaikkojen liepeiltä ja tunkioista löytyneistä vuohenluista.
40 000 vuotta vanhoissa näytteissä luut ovat aikuisten eläinten, yleensä pukkien. Tuolloiset ihmiset olivat metsästäjiä, joille villistä vuohilaumasta saaliiksi kannatti valita suuri eläin, olihan lihansaanti näin maksimoitu.
Zederin ja Hessen analysoimat luut Iranista 10 000 vuoden takaa olivat kuitenkin hyvin erilaisia: valtaosa pukeista oli kuollut alle kaksivuotiaana, mutta lähes kaikki kutut olivat eläneet yli kolme vuotta.
Loogisin selitys tälle oli se, että kuttuja suosittiin tuotantoeläiminä ja nuoret pukit teurastettiin. Maidontuotanto "keksittiin" vasta myöhemmin.
Zeder löysi vastaavan ilmiön myös sianluista. Kaakkois-Turkissa tehdyissä kaivauksissa 11 500 vuotta vanhat sianluut jakautuivat tasan karjujen ja emakoiden kesken.
Hieman nuorempi aineisto, 11 000-10 500 vuotta sitten kertynyt, oli jo huomattavan erilainen: sukupuolijakauma oli vahvasti vinoutunut ja nuorten eläinten osuus oli suuri.
Tuotantoeläimiä vanhempi ihmisen seuralainen on kuitenkin koira, sen polveutuminen sudesta on ajoitettu 15 000 vuoden taakse.