Taistelulennokeita, jotka kykenevät asevaikutuksellaan tuhoamaan kohteen, on ollut olemassa jo noin kymmenen vuoden ajan. Eräiden arvioiden mukaan vuonna 2010 taistelukoneista olisi 20 prosenttia miehittämättömiä ja 80 prosenttia miehitettyjä. Viimeksi Yhdysvallat käytti Predator tiedustelu- ja taistelulennokkeja menestyksellä keväällä Irakin sodassa.
Taistelulennokkeihin luetaan myös ns. häirintälennokit, joiden tarkoituksena oli vaikuttaa häirinnällä vastustajan elektronisiin laitteisiin. Nyttemmin erilliset häirintähyötykuormat ovat asennettavissa etenkin suurempiin lennokkeihin.
Suomen puolustusvoimien tykistöprikaatilla on jo palveluskäytössä sveitsiläisiä tiedustelu- ja tulenjohtoon soveltuvia lennokkeja, jotka eivät kuitenkaan kanna asekuormaa.
Israelilaisilla puolestaan on tutkaan hakeutuva Harpy-taistelulennokki, joka havaittuaan kohteen lentää taistelukärki mukanaan kohteeseen ja räjähtää, jolloin myös lennokki tuhoutuu. Erona risteilyohjukseen on mahdollisuus pidempiaikaiseen kohteen etsintään.
Vuoden 2010 jälkeisen ajanjakson taistelulennokille ominaista on pitkä toiminta-aika, itsenäinen tai ohjattu kyky valita maali, mahdollisuus käyttää erilaisia aseita ja tehtävän suoritettuaan kyky palata takaisin tukikohtaan uudelleen latausta varten. Taistelulennokki on suunniteltu toimimaan pääasiassa vain kriisin aikana. Tällöin sen suunnittelukustannukset varmuuden osalta saadaan pienemmiksi.
Taistelulennokin suunnitellaan kestävän vain murto-osa miehitetyn koneen lentoajasta, jolloin raskaisiin huolto- ja ylläpitojärjestelmiin ei ole tarvetta. Erittäin merkittävää on toiminta-aika. Jopa usean vuorokauden lennot ovat mahdollisia ilmatankkauksilla ja maassa olevaa "miehistöä" voidaan käyttää kolmessa vuorossa koneen välillä laskeutumatta.