Ympäristöministeriö aloitti 20 vuotta sitten vahvasti ideologisesti virittyneessä ilmapiirissä.
"Näin, että nyt ei ole aikaa hukattavana. Erilaisia ympäristösuojeluun liittyviä asioita oli hallinnossa, mutta ne olivat erillään ja niitä hoidettiin hyvin erilaisin arvoperustein", ensimmäinen ympäristöministeri, kansanedustaja Matti Ahde (sd.) kuvailee 1980-luvun alkua, jolloin ympäristötietoisuus raivasi tietä politiikkaan.
"Keskustapuolue vastusti ympäristöministeriön perustamista synkeästi. Samoin teollisuus ja maatalousjärjestöt olivat vastaan", SDP:n varapuheenjohtajana silloin toiminut Ahde kertoo.
Vahvojen etujärjestöjen oli pakko tunnustaa vyöryvän ympäristöliikkeen edessä, että Suomi saa muiden maiden tapaan ympäristöministeriön.
Seuraavaksi alkoi kamppailu ministeriön tehtävistä ja toimivaltuuksista. Ahde muistelee, että kiista vaikeutti Kalevi Sorsan (sd.) III hallituksen muodostamista keväällä 1982. "Se oli kaataa jopa hallituksen."
Keskusta halusi
suppean ministeriön
"Keskusta harasi vastaan ja halusi ministeriöstä hyvin suppean. Pidin tärkeänä, että ympäristöministeriön on oltava uskottava eikä mikään kulissi", Ahde painottaa.
Hallitusneuvotteluissa ei päästy asiasta sopuun, vaan Ahde ryhtyi hieromaan siitä sovintoa keskustapuolueen silloisen puoluesihteerin Seppo Kääriäisen kanssa.
Ahde ja Kääriäinen ehdottivat, että hallitus antaa ympäristöministeriön perustamisesta tiedonannon eduskunnalle ja esittelee erilaisia vaihtoehtoja ministeriön rakenteesta ja toimialasta. Se avasi lopulta umpisolmun.
Ahde paljastaa pohjustaneensa ennakkoon ratkaisua. Hän oli käännyttänyt muun muassa oppositiossa olleen kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Pentti Sillantauksen laajan ympäristöministeriön kannalle. Puheenjohtaja Ilkka Suominen oli asiassa taas keskustan linjoilla.
"Eduskunnassa oli oma vääntönsä ja sen käsittely oli hyvin sekavaa. Riski siinä otettiin, että asia vietiin eduskunnan päätettäväksi ja kun ei tiedetty millaisia yhdistelmiä eduskunnassa syntyy", Kääriäinen tunnustaa.
Uuteen ministeriöön tuli tehtäviä sisäasiainministeriöstä sekä maa- ja metsätalousministeriöstä. Ahde oli jo ehtinyt vuoden verran perehtyä sisäministerinä ympäristönsuojeluun sekä asunto- ja kaavoitusasioihin. Luonnonvarainhoitotoimisto siirtyi maa- ja metsätalousministeriöstä.
"Suojelukysymyksissä ollaan tekemisissä usein taloudellisten intressien kanssa. Suojelua ei haluta toteuttaa omilla tiluksillaan vaan mieluummin naapurin."
Ahde muistelee, että aikakausi oli yhtä turbulenssia. Ministeriön alkuvuosina muun muassa laajennettiin kansallispuistoja, perustettiin soidensuojelualueita, suojeltiin vapaana virtaavia vesistöjä ja luotiin ympäristöhallinto.
Pohjois-Suomi eri
puolella barrikadia
"Oululaiselle ministerille ei ollut helppoa käydä omaa maakuntaa vastaan", Ahde sanoo. Hän esti siltojen rakentamisen sekä Hailuotoon että Oulujärven yli.
Kitkaniemen kansallispuiston laajennus aiheutti kapinan sekä Kuusamossa että Suomussalmella. Kollaja-altaan suojelu oli myös vaikea pala maakunnan ihmisille.
"Monet oululaiset ajattelivat, että olen lopullisesti menettänyt järkeni, kun samanaikaisesti edistin hanketta, joka maksoi 700 miljoonaa markkaa ja sillä saatiin Töölönlahden rantaan rakennus, jossa jotkut laulavat lujaa ja korkealta", Ahde naurahtaa.
Tänään keskiviikkona Ahde muistelee menneitä Oopperan päälämpiössä ympäristöministeriön 20-vuotisjuhlassa.